Tietoa mainostajalle ›

Perjantai-paljastus: Minä ♥ JVG

Olen musiikin kuluttajana kuvitellut aikuistuneeni ja sitä kautta muuttuneeni vähän silleen välinpitämättömämmäksi. Että maailma ei enää rom...

Olen musiikin kuluttajana kuvitellut aikuistuneeni ja sitä kautta muuttuneeni vähän silleen välinpitämättömämmäksi. Että maailma ei enää romahdakaan, jos joku suosikkiartisti on kotikaupungissani keikalla enkä pääse tai jaksa lähteä katsomaan. Tai jos keikkapaikka on joku karsee (ja kun sanon karsea turkulainen keikkapaikka, niin tarkoitan Venusta, sinne en suostu enää menemään paitsi jos Spice Girls tulee sinne keikalle).

Kaiken välinpitämättömyyden keskellä olen kuitenkin löytänyt yhtyeen, joka on saanut minut faniutumaan. Olen yhtyeen vuoksi päätynyt:

- Ostamaan fanipaidan
- Hankkimaan heistä kirjoitetun kirjan
- Liimaamaan yhtyeen mainostarran läppärin kanteen
- Tuijottelemaan tennarien kärkiä kiusaantuneena kuvauskeikalla kun yhtye jotenkin yhtäkkiä ilmestyi viereeni
- Tunkemaan teinilaumojen keskelle Turun kirjamessuilla nähdäkseni yhtyeen mahdollisimman läheltä (hyvän kuvan saamiseksi, sentään)
- Jännittämään vuorokauden vaihtumista ja uuden EP:n Spotifyyn ilmestymistä

Olen puhunut yhtyeestä ja siihen kohdistuvasta fanituksestani kuiskaten ja vähän kiusaantuneena, mutta usein. Kulunutta vuotta yhteenkokoavissa Facebook-päivityksissä moni muukin on tehnyt saman tunnustuksen. Ehkä minäkin voin. Okei, teen sen nyt. Tää on aika paha, istukaa alas ja vetäkää henkeä.

JVG. JARE JA VILLEGALLE. KYLLÄ. I HEART JVG.

Olen tässäkin suhteessa kuin tyypillinen keski-ikäinen nainen. Huomasin vuosi sitten Vain elämää katsoessani, että on se VilleGalle vaan mukava ja komea poika. Samaan aikaan tosin hiukan rasituin VilleGallen hyperaktiivisuudesta, sillä joka jakso tuntui olevan VilleGallen päivä. Siemen oli kuitenkin kylvetty, ja varovasti kuuntelin JVG:tä ja VilleGallen Vain elämää -biisejä aina välillä. 

Samalla muistelin sitä, kuinka jo vuosia sitten eräs ystäväni hämmentyneenä kertoi, että hänelle oli kerrottu, että JVG:llä onkin oikeasti tosi hyviä tekstejä ja biisejä, ettei ne olekaan pelkästään mitään bile- ja krapula-hassutteluja. Epäilevänä kieltäydyin kuuntelemasta, olinhan kerran Ruisrockiin jonottaessani joutunut kuuntelemaan lähes koko JVG:n keikan ja taivastellut raivostuttavaa möykkää, jolla mm. minua täällä festareilla haluaan kiusata. 

Sitten tuli viime kesä. Kiersin useammalla paikkakunnalla kuvaamassa yhtä liikuntatapahtumaa, jossa soi jatkuvasti kaikkee mä oon kuullu hulluks mua on luultu muttei mulla pleksit ihan pienest huurru. Tarkenee oli hyväntuulisessa kesätapahtumassa hulvaton biisi siksikin, että ensimmäiselle kuvauskeikalle mennessä matkalla satoi lunta. Että kyllä täällä tarkenee, vaikkei biisissä säästä tai lämpötilasta lauletakaan. Monen muunkin biisin kohdalla on saanut yllättyä: sanoitukset ovatkin nerokkaita, oivaltavia, hauskoja ja toisaalta niin syvällä omassa kulttuurissaan, etten aina ymmärrä mitään, mutta voin vain fiilistellä sitä, kuinka hyvältä ja hauskalta kuulostaa.






Syksyllä, ilmiöstä innostuneena sain Laura Frimanin kirjoittaman JVG - Etenee -kirjan. Pehmeäkantinen, foliopainatuksilla varustettu läpyskä sai vähän varautuneeksi. Mieleen tulivat lapsuudesta tutut, luokattoman huonot ja nopeasti käännetyt Spice Girls -fanikirjat. Toisaalta tiesin Frimanin hyväksi kirjoittajaksi. Ryhdyin lukemaan ja jotenkin heti kirjasta tuli hyvä mieli. Se oli hyvin kirjoitettu ja helppolukuiseksi ja lyhyeksi kirjaksi yllättävän kattava. Liikaa sensuuriakaan ei ollut, vaan keikanjälkeiset bändäripanot ja varjopuoletkin kerrotaan avoimesti. Ja vähän tunsin ehkä pistoja sydämessäni, kun kirjassa puhuttiin ennakkoluuloisesti JVG:tä dissanneista ihmisistä, joille yhtyeen hyvyys ja suosion eteen tehty kova työ on myöhemmin tullut yllätyksenä. Että raivostuttavaa möykkää, jolla täällä festarikävijöitä piinataan. Ja toisaalta hymyilytti lukiessa VilleGallen lapsuuden taitoluisteluharrastuksesta ja tädin korkokenkiensovittelu-harrastuksesta. Vilpittömästi voin siis suositella kirjaa kenelle vain: kirja on kivaa luettavaa, vaikkei JVG niin kiinnostaisikaan. Lukemisen jälkeen tosin voi kiinnostaa. 

Ja juuri tänään JVG:stä on erityisen kiva kirjoittaa. Kuten alussa kirjoitin, sai JVG jännittämään ja odottamaan vuorokauden vaihtumista ja uuden EP:n ilmestymistä Spotifyyn. Mist sä tuut -EP nimittäin ilmestyi tänään. Jännittäminen oli sinänsä turhaa, sillä reilun tunnin kuuntelun perusteella EP on just hyvä: siinä on paljon sitä, mistä JVG:ssä pidän ja vähemmän sitä, mistä en pidä. Instaseuraajilleni jo etukäteen pahoitteluna, että kuvatekstit saattavat olla hiukan yksipuolisia ja JVG-painotteisia tulevina päivinä ja viikkoina. 


You Might Also Like

0 kommenttia