Babler

Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›

Kyynelsilmin maailmanrauhasta puhunut Mikael Gabriel on Trumpin voitosta uskomattoman onnellinen

Tähän aamuun oli kamala herätä, tietänette miksi. Vaalitulokselle emme mitään voi, emmekä olisi voineet aikaisemminkaan. Joku, ehkä Mikael...

Tähän aamuun oli kamala herätä, tietänette miksi.

Vaalitulokselle emme mitään voi, emmekä olisi voineet aikaisemminkaan. Joku, ehkä Mikael Jungner,  ehti myös tyytyväisenä jo ilmoittaa, että Trump alkoi heti puhua asiaa, kun pääsi presidentiksi, höynäyttämällä typeryksetkin äänestämään.

Totisesti toivon, että Trumpista kuoriutuu asiallinen ja hyvä presidentti (toivon, mutta en usko, huom). Tyrmistyttää kuitenkin tällainen ajattelu, että ois jotenkin hyvä ja oikein höynäyttää ihmiset äänestämään, ja sitten tehdä todellisuudessa jotain aivan muuta. Ei toimi ihan kauhean pitkälle, luulen ma.


Tällaiseen uskomattomaan julkisuuskuvan kiillotukseen, siis täysin päinvastaiseen toimintaan kuin Trump, lähti ainakin Vain elämää -sarjassa tänä vuonna nähty räppäri Mikael Gabriel. Mikael Gabriel on aiemmin fanittanut hyvin avoimesti Vladimir Putinia ja tatuoinut itseensä jopa Putinin kuvan. MG kuulemma ihailee Putinin johtajuutta ja äijämeininkiä, sillä kuka tahansa ei pystyisi 150 miljoonan ihmisen kansakuntaa. Minulla on vahva epäilys, että vahvaa johtajuutta ihaileva ihminen löytäisi ihailulleen vähän parempiakin kohteita. Mikael Gabriel on omien sanojensa mukaan myös saanut Ukrainan tilanteesta "hyvin toisenlaisen kuvan kuin mitä valtamedia uutisoi".

Ja nyt Mikael Gabriel kommentoi FB:ssä Trumpin voittoa käsittelevään tilapäivitykseen että "mä en ois ikin uskonu olevani näin iloinen tästä demokratia toteutui".


Vain elämäässä mitään tällaista ei kuitenkaan nähty: Miklu oli ihana, söpö, kyynel silmäkulmassa maailmanrauhasta ja maapallon tulevaisuudesta huolestuneena puhuva koko kansan unelmavävy. Sellanen 2000-luvun hippi, kuten Chisu häntä kuvaili. Mikael Gabrielin versio Chisun Mun koti ei oo täällä -biisistä kuvaa tätä julkisuuskuvan kiillotusta hyvin. Kappaleessa räpätään mm. seuraavat säkeet:

"Valitaan puolii ollaanks idäst vai lännest / ja käyttäydytään niinku ei ees kuuluttais tänne / tää ei oo koti vaa rahantekoväline / vielkää olla tajuttu et jokanen ei oo samanvärinen"

"meres enemmän muovii / ku kaloi 2020 / ilmasto muuttu jo miks herätään vast nyt / palataan takas luontoon"

Haluan myös huomauttaa, että viittasin postauksessani tähän silmiinpistävään muutokseen jo aikoja sitten, Vain elämää -kauden alussa. Että kummasti on menty hurmaamaan koko kansa hippipuheilla, vaikka aiempi todellisuus on ihan todella kaikkea muuta.

Että kauniita sanoja, varsinkin nätin ja vaikeista oloista Suomen räppikuninkaaksi kasvaneen nappisilmäisen unelmavävyn suusta. Mutta iloitsisiko kukaan mielipiteidensä mukaisesti laulava Trumpin vaalivoitosta? En usko.

En halua tai edes yritä kieltää Mikael Gabrielia, tai ketään muutakaan, olemasta jotain mieltä. Kaikin mokomin. Tyhmäkin saa olla. Ongelma on siinä, että yhtäkkiä onkin täysin fine esittää jotain aivan muuta kuin todellisuudessa on. Että miksei voi olla maailmanrauhaa ja maapallon suojelua mutta anteeksi nyt keikahdan toiseen suuntaan kyllä on muuten Trump ja Putin hienoja äijiä ja on muuten väärä tämä valtamedian antama kuva. En kauheasti diggaa siitä, miten salakavalasti voi naamioituneena ujuttautua vaikka minne, esimerkiksi faniensa älylaitteisiin Venäjä-propagandavideoidensa oikeamman totuuden kanssa.

Jos tästä jotain hyvää haluaa löytää, niin ainakin Mikael Gabriel on demokratian ystävä. Putin-fanin kohdalla kun tätä ei voi pitää ihan itsestäänselvyytenä.

Mutta hyvää tulevaa konserttikiertuetta ja joulumyyntiä vain Miklulle! Kaikki sankoin joukoin, äidit ja tyttäret etunenässä, keikoille ja levykaupoille maailmanrauhan puolesta!

You Might Also Like

6 kommenttia

  1. Harmi, että Trump ei saanut edes enemmistöä äänistä. Joten tuo demokratiakommenttikin on vähän kyseenalainen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin no, jenkkien vaalitapa on monimutkainen ja näin suomalaisen silmin omituinen.

      Poista
  2. Ehkä tässä on kuitenkin (toivottavasti) kyse tyhmyydestä ja/tai tietämättömydyydestä. Ehkä on helpompi olla tyhmä ja/tai tietämätön, kun ei kuulu monen miljoonan henkilön seksuaalivähemmistöryhmään, naisiin, sukupuolivähemmistöihin, Amerikan lationo- tai afromamerikkalaisiin vähemmistöihin tai islaminuskoisiin, jotka odottaa tulevaisuutta pelossa. Ei ole enää vahvaa johtajaa puolustamassa.

    VastaaPoista
  3. Ahistaa kyllä kovasti tämä, mihin maailma on menossa. Sanonpahan vaan.

    VastaaPoista
  4. Suurin syy sille, että olen vältellyt käynnissä olevaa Vain elämää -kautta, on Mikael Gabriel. (Jatkuva vollottaminen ja siitä uutisointi on toinen syy.) Tyyppihän oli tuossa pari vuotta sitten riidoissa joka toisen räppärin kanssa. Ikävä kyllä häntä pääsee kuulemaan ihan riittävästi työkeikoille ajaessa, kun radiokanavat suoltavat joko hänen versioitaan muiden biiseistä tai muiden versioita hänen ruikutuksistaan.

    VastaaPoista
  5. Mikael Gabriel on aivan ihanan näköinen, siksi saa anteeksi paljon. Vai mitä, itsekin puhut nappisilmistä. Lihaskuntoa saisi kyllä treenata enemmän, ainakin six-pack saisi olla jos on niin paljon ilman paitaa :) Enemmän tosissaan, paljon pitääkin antaa anteeksi jo senkin vuoksi, että tosi vaikeasta lapsuudesta on päässyt jaloilleen "kunnon veronmaksajaksi". Jos on tosi epävakaa lapsuus, voiko ollakaan ihan sivistynein ajattelija.

    VastaaPoista