Kuten sunnuntaina markkinoin, eilen järjestettiin Save Syria -tukikonsertti ja rauhanmarssi, josta en jotenkin typeryyksissäni tajunnut postauksessani mainita enkä jossain hölmöyksissäni vilukissana osallistunutkaan. Näin vain kuvia somesta, näytti hienolta. Hienoa, että niin moni osallistui.

Mutta konserttiin osallistuin ja olipa kyllä hieno konsertti! Juuri sopivan pituinen, laaja ja onnistunut kirjo esiintyjiä ja juuri sopiva tunnelma. Ei mitään riehakasta bailaamista, koska se olisi ainakin itsestäni tuntunut vähän rienaamiselta. Saattoi kuitenkin ongelmitta nyökytellä mukana ja jopa taputtaa rytmikkäästi mukana. Pystyi myös uppoutumaan musiikkiin ja ajatuksiinsa paljon paremmin, kun tunnelma oli rauhallinen ja keskittynyt. Olisipa enemmän rauhanmarsseja ja tukikonsertteja.

Oli hauska huomata, kuinka tutut ja paljon kuuntelemani kappaleet saivat sotakontekstissa ihan uusia merkityksiä.

Scandinavian Music Groupin Näin minä vihellän matkallani: Kun minulta viedään kaikki, autan kantamaan. Näin minä vihellän matkallani, jos sen on oltava niin, olkoon sitten niin. 

Maija Vilkkumaan Ei saa surettaa: Kun Saara täytti kahdeksan, silloin kävi niin, että juhliin tuli vain yksi vaikka kaksikymmentäviisi kutsuttiin. 

Ja levylläkin pysäyttävä, Vuokko Hovatan Hiljaiset vuodet, joka kertoo sodasta ihan suoraan, ilman kontekstin aiheuttamaa muutosta tekstin tulkinnassa. Vuokko Hovatta toki on pysäyttävän upea tulkitsija, vaikka tulkitsisi naistenlehden jumppavinkkejä. Viimeisenä esiintynyt Tuure Kilpeläinen oli niinikään elementissään, huhuh.

Ja pinnan alla kupliva rakkauteni suomiräppiin sai jälleen uutta puhtia! Ihana Särre, ihana Bizzyiam.

Laitan tähän loppuun suunnilleen miljoona kuvaa konsertista. Tuli kuvattua ja mitäpä iloa näistä on, jos niitä ei kukaan näe.