Babler

Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›

Tästä tulee ihana viikko

Hyvää uutta viikkoa, hyvät ystävät. Sillä hyvä tästä tulee. Kuten jo eilen kirjoitin, niin tänäänhän kaikki kynnelle kykenevät tulevat Sav...

Hyvää uutta viikkoa, hyvät ystävät. Sillä hyvä tästä tulee.

Kuten jo eilen kirjoitin, niin tänäänhän kaikki kynnelle kykenevät tulevat Save Syria -tukikonserttiin


Itse olen taas Helsingissä, työasioissa. Alunperin piti tulla näissä merkeissä käymään vain tiistai-iltapäiväksi, mutta loppujen lopuksi elämä toikin tänne jo sunnuntai-illaksi. Se on hyvä, sillä tämä muutos on kiinnostava ja mahdollistaa mahdollisesti osallistumiseni myös tuonne tukikonserttiin. Aika ihanaa, konsertti ja ihanat artistit ja minäkin siellä vielä. Ja vielä hyvän asian puolesta. Hyvä.

Tiistai-päivän voin ihanasti hummailla, ehkä. Aina Helsinkiin tullessani suunnittelen hummailevani ajattomasti pitkään, tehden kaikkea, aivan kuin olisin lomalla. Shoppailevani ylellisesti asioita, joihin ei ihan täysin ole varaa, mutta olen vähän niinku lomalla ni ei ole niin tarkkaa. Todellisuudessa en edes tee ihan hirveästi mitään, nukun aina vähän liian pitkään sohvalla tai patjalla, missä nyt milloinkin yövyn ja valun hitaasti paikasta toiseen ja sitten onkin jo myöhä tai kiire tai lähdön hetki.

Tiistaina on salaperäisiä asioita, joista ei sovi vielä puhua, oikein tiedättekö sellaista yleisesti todella arvostettua bloggari-jargonia. Vitsi ku en voi viel kertoo teille enempää hihihihih.

Mutta keskiviikosta voin puhua ja se koskee myös teitä ja varsinkin teitä, Turussa asustavat aikuiset lukijani! Keskiviikkona nimittäin olen mukana Bar Kukan Levyraadissa klo 20.00 alkaen! Tulkaa sinne katsomaan kuinka raadan äänilevyjä kuunnellen. Kuka on kiva, juomavalikoima laaja (jopa talon valkkari on juotavaa, toisin kuin talojen viinit yleensä) ja levyraatilaiset, tai ainakin minä, ihania ja toivottavasti myös musiikki on ihanaa. Ihanaa on myös se, että raatilaisille on kuulemma ilmaista juomaa. Voin kuunnella jopa huonoa musiikkia, jos sen saa tehdä juoman äärellä. Kesällä esimerkiksi olin juhlissa, joissa soi Popeda! Lähiön grillijuhliin jotenkin sopi tosi hyvin Popeda. Se oli kokemus, josta en ole paljoa puhunut. Ainakaan siitä, että ikään kuin nautin Popedan kuuntelemisesta.


Viikonloppuna suunta onkin jälleen Helsinkiin. Helsinki, Helsinki, Helsinki. Tuntuu olevan Helsinki nyt aika lailla pinnalla elämässäni. Ja se on kuulkaa ihanaa se.


You Might Also Like

2 kommenttia