Tietoa mainostajalle ›

Ruisrock takana, pitkä odotus ensi vuoteen edessä

Kirjoitin lauantai-aamuna siitä, kuinka rakastan Ruisrockia. Ei ole oikeastaan mitään lisättävää, rakastin, rakastan ja taisin rakastua viel...

Kirjoitin lauantai-aamuna siitä, kuinka rakastan Ruisrockia. Ei ole oikeastaan mitään lisättävää, rakastin, rakastan ja taisin rakastua vielä vähän lisääkin.

Festareissa, varsinkin Ruisrockissa, on aina suuren seikkailun siemen. Ei voi tietää mitä tapahtuu, ei voi tietää keneen törmää, tiet risteää ja kohtaa hassusti ja kaikki on yllättävää. Jotenkin päädyin jälleen kahtena iltana kävelemään kotiin muun Via Dolorosan mukana, vaikka vesibussikin olisi ollut olemassa. Ja kaikesta seikkailusta huolimatta todennäköisesti päätyy ainakin suunnilleen kotiinsa saakka, valmiina taas uuden päivän seikkailuihin. Paitsi maanantaihin herääminen oli tuskaa, kun tajuaa, ettei enää voikaan sipata lonkeroa aamiaiseksi ja jallukolaa lounaaksi.



Toisaalta myös ihan tutut ja ennalta-arvattavat asiat voivat yllättää. Ainakin Ruisrockin sunnuntai on saanut hyvin toimivan ja tutun kaavansa. Aivan kuten viime vuonnakin, olin jo lähdössä kotia kohti alkuillasta. Pysähdyin kuitenkin hetkeksi hengaamaan toiseen seurueeseen, kun sattuivat siinä vieressä olemaan. Olin yrittänyt epätoivoisesti saada juhlimisvirettä päälle, mutta edes runsas Jaloviina ei tuonut toivottua tulosta. Hövelillä tuulella ollut kaverini iski toiseen käteen minttuviinaa ja toiseen Valhallaa. Juhlatunnelma alkoi sittenkin löytyä ja huipentui siihen, että lähdin vielä katsomaan jalkapalloakin. Ja jalkapallon jälkeenkin viihdyin jatkoilla niin, ettei baariin enää ehtinyt, suunnitelmista huolimatta.


Enkä vaan voi käsittää Ruisrockin uskomatonta tuuria: torstaina satoi, perjantaista sunnuntaihin ei, ja nyt maanantaina taas. Joku säidensäätäjäkin taitaa olla Ruisrockiin varsin mieltynyt. Eikä ollenkaan suotta. Mitähän tässä tekee koko vuoden seuraavaa Ruisrockia odotellessa?

You Might Also Like

0 kommenttia