Babler

Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›

Muovailtavaa saippuaa ja hulluja paitoja – Helsinki Prideä voi tukea uskomattomilla tuotteilla

Jauuu, se on Helsinki Pride -viikko ja minä terhakkaana orina jo laiduntamassa Isolla kirkolla vapautuspäiväin laitumilla! Tarkoitus ei kuit...

Jauuu, se on Helsinki Pride -viikko ja minä terhakkaana orina jo laiduntamassa Isolla kirkolla vapautuspäiväin laitumilla! Tarkoitus ei kuitenkaan ollut liiaksi, tai siis ollenkaan, lähteä puhumaan hevostalous- ja inseminaatio-asioista, vaan Helsinki Pridestä ja sen ympärillä tapahtuvista mainioista kannatustuotteista!

Helsinki Pride on nimittäin tänä vuonna saanut omien tukituotteidensa lisäksi muitakin tukijoita, jotka ovat pistäneet myyntiin tuotteita, joiden myynnillä tuetaan HeSetaa.


Jo viime vuonna käsintehdyistä eettisistä kosmetiikkatuotteistaan tunnettu Lush toi myyntiin maailmanlaajuisesti myydyn kultaisen Gay is OK-saippuan. Tänä vuonna ohjelmassa ei ole kansainvälistä kampanjaa, mutta Pride-hengessä ollaan kuitenkin! Lushin Charity pot -kosteusvoiteen koko tuotto kesäkuun ajalta veroja lukuunottamatta menee kesäkuun aikana HeSetan tukemiseen. Pride-viikon aikana myös Rainbow FUN-saippuan myynnistä menee euro Priden tukemiseen. Sain sekä Charity Potin että Rainbow FUNin testattavakseni ja voin kyllä vilpittömästi suositella varsinkin Funia. Tuotteen idea on siis siinä, että saippuaa voi käyttää muovailuvahan tapaan. Ja tämän lisäksi sillä voi myös peseytyä! Hillitön idea. Lushin nettisivujen mukaan saippua saa vastahakoisimmatkin lapset innokkaasti iltapesulle. Luulen, että myös omat iltapesuhetkeni saattavat lisääntyä ja pidentyä tämän myötä. Epäilin hiukan tuotteen muovailtavuutta todellisuudessa, mutta jopa tekemäni sateenkaaren värinen pikkuruinen Pride-ukko (huomaa koppalakki) onnistui mainiosti. Katselin äsken netistä kuvia muista jutuista, mitä saippuasta on tehty, ja tuntuu kyllä oma Pride-ukkelini hiukan pieneltä ja vaatimattomalta...

Lushin myymälöitä löytyy Helsingistä kaksin kappalein, sekä Mannerheimintieltä että Asematunnelista, eli Pride-ohjelmaan kannattaa ottaa piipahdus myymälässä.


Lushin lisäksi myös Maija Vilkkumaa osallistuu Helsinki Prideen! Sen lisäksi että Maija piipahtaa esiintymässä tänään maanantaina Avajaisklubilla Circuksessa, on Maija ottanut fanituotteisiinsa erityisiä Maija X Pride -tuotteita. Tuotteiden Onkse väärin?-biisin inspiroima printti oli omaan silmääni aluksi jopa vähän liian kreisi, varsinkin leijuvat silmämunat vähän hirvittivät. Sitten kuitenkin mietin, että muna se on silmämunakin, ja olin jälleen täysin tyyni.  Nyt olen liekeissä varsinkin villin värisistä (pinkistä ja mintunvihreästä) collegepaidoista. Onkse väärin?-tuotteita voi tilata ennakkoon Paitamestasta, niiden toimitus aloitetaan perjantaina.

Näiden hulppeiden ja ikäänkuin ulkopuolisten tukijoiden lisäksi kannattaa tietenkin muistaa myös Helsinki Priden omat tuotteet, joita voi Pride-viikolla ostaa Helsinki Pride Info & Shopista osoitteesta Unioninkatu 25. Priden omien tuotteiden lisäksi myynnissä on aiempien vuosien tapaan muutakin sateenkaarevaa valikoimaa.

You Might Also Like

3 kommenttia

  1. Priden omista tuotteista puheenollen... Dear Homopoika, vuoden -07 Priden valkoinen kangaskassini on vielä ehjä ja vaaleanpunainen printtikin näyttää lähes pränikältä, mutta kangas on tahriintunut eikä siis enää oikeasti kovin (juuri yhtään) valkoinen. Mitä teen? Pesukonevärjäyksellä voittoon, vaan miten käy printin? Vai nauraako ne miut ulos koko praidista, kun en maalaistollona ole päivittänyt juhlalookiani joka vuosi?

    VastaaPoista
  2. jos lauantaina ei sada, mä myyn pride henkisiä sateenkaari-kaulakoruja hakaniemen torilla ennen kolmea :)

    VastaaPoista
  3. jos lauantaina ei sada, mä myyn pride henkisiä sateenkaari-kaulakoruja hakaniemen torilla ennen kolmea :)

    VastaaPoista