Tietoa mainostajalle ›

Vallankumotaan epäilyttävät vaatteet ja viherpesukamppikset

Kuten eilen mainitsinkin, tällä viikolla vietetään Vaatevallankumousta , jonka tarkoituksena on kiinnittää huomiota vaateteollisuuden vastuu...

Kuten eilen mainitsinkin, tällä viikolla vietetään Vaatevallankumousta, jonka tarkoituksena on kiinnittää huomiota vaateteollisuuden vastuullisuuteen ja ja läpinäkyvyyteen. Kampanja sai alkunsa, kun kolme vuotta sitten 24. huhtikuuta Rana Plazan vaatetehdas romahti Bangladeshissa. Romahduksessa kuoli yli tuhat ja loukkaantui yli kaksituhatta ihmistä.

Olen silloin tällöin viitannutkin ajatuksiini vaatteista ja vaateteollisuudesta, mutta nyt tuntuu, että haluan kirjoittaa aiheesta enemmänkin. Olen seurannut ilolla ja mielenkiinnolla Vaatevallankumous-kampanjaa alusta alkaen ja olinkin hyvin otettu, kun tänä vuonna minuakin pyydettiin mukaan.

En enää nykyisin jaksa olla hurjana raivoamassa ihmisten pukeutumisesta: ostan itsekin vaatteita halpaketjuista, joiden tiedän olevan vähintäänkin epäilyttäviä. Olen kuitenkin pyrkinyt järkevöittämään ostoksia. En osta turhaan tai jos tuntuu siltä, että vaate jää käyttämättä. Mietin ostoksia päässäni pitkäänkin, joskus vähän liiankin. Esimerkiksi aamutakin ostin tänä keväänä, viiden vuoden suunnittelun jälkeen. Jos viisi vuotta suunnittelee, niin luultavasti vaatteelle on järkevää käyttöä. Olen itseasiassa nytkin pukeunut aamutakkiin. Pelkkään aamutakkiin.

Ei siis ole pakko heti suoraan ryhtyä siihen, että jokaikinen vaatekappale on eettisesti kestävää huippumuotia. Hyvä alku on sekin, jos askel kerrallaan lähtee monipuolistamaan shoppailupaikkojensa kirjoa. Pienet purot ja niin eespäin.



Halpaketjujen lisäksi olen pyrkinyt siirtämään ostotottumuksiani eettisesti kestävämpiin paikkoihin ja lähempänätuotettuihin merkkeihin. Hinta on toki kalliimpi, mutta kyllä se näkyykin. Eettisesti kestävä vaate tuo ainakin itselleni huomattavasti enemmän iloa: parhaassa tapauksessa voi tietää, kuka vaatteen on tehnyt. Hauskaa on sekin, jos vaatteen pääsee ostamaan vaikka suoraan suunnittelijalta, ilman suurempia välikäsiä. Käytännöllisin juttu on kuitenkin siinä, että arvokkaampaa vaatetta arvostaa enemmän, jolloin siitä pitää myös huolta. Julmetun kallista kolttua ei jätä pyörimään pölyiselle lattialle tai kosteana kangaskassin pohjalle. Huolenpito ja arvostus varmasti pidentää vaatteen käyttöikää. Mielelläni suosisin enemmän myös second handeja, mutta se on itselleni vaikeaa: olen sen mallinen ja kokoinen, että harvoin löydän mitään. Ja koska valtaosa ihmisten kulutuksesta tapahtuu halpaketjuissa, ovat UFF:tkin nykyisin täynnä halpaketjujen käytettyjä vaatteita, myynnissä käytännössä samaan hintaan kuin uutenakin. Ei ihan toimiva systeemi mielestäni sekään.



Tarkoitukseni oli ilman saarnaamista ja raivoa puhua vain omista ajatuksistani, niin pakko on kyllä ilmaista raivoni H&M:n World Recycle Week -kampanjaa kohtaan. Kuinka sattuikin, että näyttävä viherpesukamppis ajoittui juuri samalle ajankohdalle Vaatevallankumous-kampanjan kanssa? Henkkamaukan tempauksen ideana on siis kerätä ja kierrättää asiakkaiden vanhat, rikkinäiset tai muuten käytöstäpoistuneet tekstiilit. Suomessa jokaisesta tekstiilikilosta lahjoitetaan kaksi senttiä WWF:lle, joka tietysti mainostaa kampanjaa itsekin. Kuulostaa tottakai todella kauniilta ja hienolta, mutta ei ole. Ensinnäkään ei ole minkäänlaista tietoa siitä, miten ja missä tekstiilijäte kierrätetään. Vai kierrätetäänkö. Teemaviikolla Henkkamaukan kierrätykseen vanhat tekstiilinsä tuovat ihmiset saavat yhden tarjouskupongin sijaan kaksi tarjouskuponkia. Kuinka kätevää ja nerokasta. Tuo vanhat lumppusi meille ja osta tarjouskupongilla kaksinverroin lisää. Ja sitten voikin miettiä, tulisiko koko tekstiilijätettä niin tolkuttomia määriä, jos ei keskityttäisi halpaan hintaan ja hirvittävään myyntimäärään. No ei tulisi.

Sitäpaitsi puhumalla vain luonnosta ja kierrättämisestä voidaan näppärästi keskittyä luontoon ja kierrättämiseen ja unohtaa nyt esimerkiksi muut tuotannon läpinäkyvyyteen liittyvät seikat, kuten työntekijöiden olot. Luonto kiittää, työntekijät epämääräisissä tehtaissa kiittää, jes.



Vaatevallankumous-kampanja jatkuu siis ensi sunnuntaihin saakka. Voit osallistua kampanjaan näin:

1) Pue 18.–24. huhtikuuta, yhtenä tai useampana päivänä, jokin vaate päällesi NURINPÄIN, ota itsestäsi kuva ja jaa se Twitterissä, Instagramissa, Facebookissa jne. Käytä hashtagia #WhoMadeMyClothes. Lähetä kuva myös vaatteesi merkille ja kysy, kuka vaatteen on tehnyt. 2) Kulje nuttu nurin koko päivä ja kerro kaikille ihmettelijöille, että osallistut Vaatevallankumoukseen. 3) Haasta oma työpaikkasi, koulusi, harrastusporukkasi tai kaverisi mukaan kampanjaan. Pukekaa jokainen yksi vaate nurinpäin ja ottakaa ryhmäkuva. Kertokaa kaikille Facebookissa, Twitterissä, Instagramissa jne., että olette mukana Vaatevallankumouksessa. 4) Järjestä tempaus tai tapahtuma, esimerkiksi vaatteidenvaihtobileet, vaatehuoltoasema tai tuunauspaja. 5) Tai keksi jotain ihan muuta. Jotain sellaista, mikä saa entistä useammat ihmiset kysymään, kuka heidän vaatteensa tekee.

Lisätietoa kampanjasta nettisivuilta.

Tämän kylän homopoika 8.5.2016 alkaen osoitteessa

www.tamankylanhomopoika.fi

You Might Also Like

0 kommenttia