Tietoa mainostajalle ›

Lempeä mutta terävä isoäiti

En muista oliko se loppu- vai alkuvuotta, kun kahlasin kirjakaupan alennushyllyjä. Käteen sattui Pirkko Saision Signaali , joka oli pääss...

En muista oliko se loppu- vai alkuvuotta, kun kahlasin kirjakaupan alennushyllyjä. Käteen sattui Pirkko Saision Signaali, joka oli päässyt ilmestymään tietämättäni (jo vuonna 2014). Muistin Ylen Pyöreästä pöydästä kuulemani kirjakaupan nykyistä (alennus)tilaa käsittelevän keskustelun. Keskustelussa kummasteltiin, ettei edes Pirkko Saision uutta romaania ollut kaupan hyllyssä. Paljon sitä on kyselty, mutta ei kannata tilata kun ei kukaan enää osta kirjoja, oli myyjä todennut.

Siksikin oli hauskaa, että kirja sattui löytymään kaupasta.

Kauniit kannet, ostan kirjan siis heti oitis tässä, ajattelin ja suksin kassalle.


Ja olenpa kyllä iloinen, että ostin! Ihan siksi, että kirjoja on mukava ostaa. Mutta kirja on muutenkin nimenomaisesti mukava. Se kertoo Pirkko Saisio -nimisestä henkilöstä erilaisissa tilanteissa ja erilaisissa rooleissa: kirjailijana, näyttelijänä ja kunniatohtorina. Mutta myös elämänkumppanina, naapurina, potilaana ja isoäitinä. Juuri jälkimmäiset, potilas ja isoäiti, olivat ehkä kirjan kiinnostavimmat roolit. Vaikka kirjasta käykin hyvin ilmi, että muisti on voinut pettää eikä kaikki kerrottu mene oikein tai ole edes totta, lukee sitä silti tahtomattaankin tarkkana ja realistisena kuvauksena Pirkko Saision elämästä.

Pirkko Saision kohdalla ei tule ajatelleeksi hänen ikäänsä. Eikä ikä kovin kiinnostava olekaan, kun ihminen tekee hienoa taidetta tai tiukkoja mutta älykkäitä kannanottoja. Silti kirjassa tulee esiin ikääntynyt Saisio. Ikääntyminen näkyy niin terveyden heikkenemisenä (mikä toki voi iskeä nuorenakin) mutta varsinkin otteen lempeytymisenä: asiat eivät ole enää niin vakavia, vaan voi jo vähän hölläillä, elämässä ja kirjoitustyössä. Kirjoitustyyli on vapautunut ja jutusteleva. Sillä lailla rento, ettei niin väliä mihin tässä päätyy, kunhan havainnoi ja ilokseen jutustelee kun joku kuuntelee. Leppoisaa ja helppoa luettavaa, muttei missään nimessä höperöä. Rennosta tyylistä huolimatta havainnot ovat teräviä. Ja toisaalta myös lämpimän humoristia, kuten Saision kuvaus omasta ruotsinkielentaidostaan tai merkittävän osan kirjasta käsittävä kertomus kunniatohtoriksi vihkimisestä Tampereella.




You Might Also Like

0 kommenttia