Ensimmäinen viikko elämäänpaluuta on takana. Tiistaina olin reippaasti luennolla (ja otteeni herpaantui noin puolessa välissä), torstaina katsoin tunnollisesti luennon nettilähetyksen kotoa käsin ja eilen lähdin nettilähetyksen katsomisen sijaan sushille... Hups. Kesälomaan ei onneksi ole enää kuin muutama hassu kuukausi. Ja tiedä häntä, palaanko kesälomalta minnekään.

Mutta on kyllä uskomaton keksintö lähettää luentoja internetistä suorana lähetyksenä! Varsinkin kun tietää, että luennolle on sadan hengen luentosaliin ahtautunut reilusti yli sata ihmistä. Voi kaikessa rauhassa istua ilman housuja kotona ja nysväillä ihan luvan kanssa luennonkuuntelun ohessa kaikkea muutakin. Oispa kaikki luennon aina internetissä.



(Ja nyt täytyy sanoa, että olen siis ennenkin katsonut asioita suorana lähetyksenä internetistä, Oscareiden jakoa ja keikkoja ja kaikenmaailman Periscope-lähetyksiä. Mutta että ihan luentoja, että olla siis koulussa kun on kotona. Ah-mazing.)

Torstaina piipahdettiin myös Ismo Kajanderin näyttelyssä Wäinö Aaltosen museossa. Näyttely on avoinna vielä huomenna sunnuntaina, eli 17.1. asti. Näyttelyssä oli töitä joista pidin, ja töitä joista en. Sitten tajusin, että Kajander on tehnyt töitään järjettömän monella vuosikymmenellä, ja työskentelee edelleen.Ehkä se antoi hiukan lohtua senkin suhteen, että elämässä voi tehdä kaikenlaista menestyksekästä (pitää esimerkiksi taidenäyttelyitä), vaikkei just nyt olisikaan täysin varma siitä, tuleeko mistään ikinä mitään.


Näin saman näyttelyn myös Kiasmassa, mutta WAM:issa tuntuivat pääsevän paremmin esille. Ehkä se oli kotikenttäetu tai ehkä se oli se, etten WAM:issa nähnyt uskomatonta Mapplethorpe-näyttelyä alkupaloiksi, tai oikeastaan pääruuaksi. Paha sanoa. Vaan mukava oli käydä museossa, varsinkin kun sekä luonnon että kaupunginvalot olivat mennen tullen vallan erinomaiset.