Eilen (baarissa) lupasin herätä tänään kahdeksalta, katsoa neljä tuntia luentotallenteita ja sen jälkeen, päivän allessa vasta alussa, tehdä ihanan aamiaisen ja nautiskella siitä kaikessa rauhassa.
Ja minähän olen ihminen, joka pitää lupauksensa. Ainakin siinä määrin kuin suinkin pystyn. En ehkä herännyt kahdeksalta, enkä ehkä tullut katsoneeksi luentojakaan, mutta ihanan aamiaisen itselleni kyllä valmistin! Ja nautin siitä kiireettömästi ja ateriaani keskittyen, kuten joululahjaksi saamani selfhelp-opas neuvoo. Ei pidä nimittäin vaatia liikoja kerralla. Utsjoellakin kaamos päättyi tänään, kun aurinko nousi ensimmäistä kertaa aikoihin. Mutta aurinko ei suinkaan pysy ylhäällä koko päivää, vaan nousee puolilta päivin suunnilleen tunniksi. Kuvastaa vähän omaa elämäänikin näin talvisaikaan. Harmi vain, että auringolta se on ihan ok, minulta taas ilmeisesti ei. Mutta että pikkuhiljaa, ei liikaa kerralla ettei tule revähdyksiä.
Olen viime aikoina viimeinkin hankkinut pressopannun ja siirtynyt elämässä eteenpäin, grillimakkaran makuisesta pikakahvista ihan oikeaan kahviin. Pressopannun hankinta sinänsä oli hauska episodi: menin ensimmäiseen kauppaan, jota pidin itsestäänselvästi halvimpana vaihtoehtona. Mietin pannun olevan kyllä vähän kallis, mutta on se varmaan silti halvin, ja ostin pannun. Menin muissa asioissa toiseen kauppaan, jossa oli vastaavanlainen pannu, puolet halvemmalla. Ostin senkin ja päätin palauttaa ensimmäisen. Ja palautinkin, itsenikin yllättäen. Ja lopulta löysin kolmannesta kaupasta vielä halvemmalla vielä suuremman pannun, joka ajaisi omia tarpeitani parhaiten. Toisaalta hieman liian pieni pannu on ehkä hyväkin: kahvia ei ehkä tarvitse juoda litroittain, vaan voi nautiskella yhdestä kupposestaan sillä lailla keskittyneesti kuten The Book of You neuvoo.
Haluan myös esitelmöidä ikiaikaisesta lempiruuastani, nimittäin raejuuston ja avokadon jumalaisesta yhdistelmästä! Ennenkin ylistämäni Lidlin cottage cheese on tähän paras vaihtoehto. Yleensä sotken avokadon ja raejuuston esteettisesti epämiellyttäväksi mössöksi, nyt hivelin silmiä enkä tehnyt niin. Olen syönyt tätä useita kertoja viikossa ja vuosia, enkä kyllästy ilmeisesti ikinä. Toisaalta valtaosa ihmisistä syö leipääkin runsaasti päivittäin, eikä siihenkään kyllästy. Miksi siis raejuustoon ja avokadoonkaan? Ihana herkku joktap, kannattaa testaa.
0 kommenttia