Rakkautta ja ruokaa -lomaviikonloppu Tampereelle sovittiin jo hyvän aikaa sitten. Ja voi luoja, en tiedä milloin olisin ollut niin onnellinen jonkin loman sopimisesta. Olin, ja olimme, loman tarpeessa jo reissun ajankohtaa sopiessa. Lomaa edeltävä viikko ja viikot olivat kuitenkin niin uuvuttavia, stressaavia ja voimiavieviä, että pieni irtiotto uudessa ympäristössä ei yksinkertaisesti olisi voinut tulla parempaan paikkaan.

Suhteeni Tampereeseen on ollut vuosia hiukan mutkikas ja etäinen – vasta viimeisen parin vuoden aikana olen vieraillut kaupungissa useammin ja saanut huomata ja kokea, että kaupunki on paljon muutakin kuin mustaa makkaraa ja Tapparaa. Joku voisi jopa sanoa, että kaupunki on kaikkea muuta.

Tuntuu, että kaupunki on mennyt muutamassa vuodessa todella paljon eteenpäin ja kätkee sisäänsä nykyään mielettömiä helmiä. Viikonloppulomamme teemana oli erityisesti ruoka ja täytyy sanoa, että jopa kaltaiseni suursyömäri joutui toteamaan, että vatsa ei venynyt siinä määrin kuin olisi ollut tarvetta.
Jos en paljoa vielä Tampereesta tiennytkään, niin ainakin tiesin, mikä on kaupungin ykköspaikka yöpyä. Osasin pyytää yöpymistä Hotelli Tammeriin (viralliselta nimeltään Radisson Blu Grand Hotel Tammer). Olen yöpynyt hotellissa kerran aiemminkin, ja se hurmasi minut silloin täysin. Jotain erityistä väreili hotellihuoneessamme tälläkin kertaa. Saavuimme ylimmän kerroksen huoneeseemme auringon laskiessa. Hennon lumipeitteen saanut Tampere kylpi hellässä, lämpimän vaaleanpunaisessa talvivalossa. Katselimme maisemaa sylikkäin kuohuviiniä siemaillen ja ihmettelimme kaiken kauneutta. Rakkaani esitteli tietävästi yläilmoista osoitellen, mitä on missäkin päin Tamperetta. Itse olen pitänyt Tamperetta aina vähän sokkeloisena – olen liikkunut Tampereella yleensä taksilla tai muuten auton kuljettamana paikoista toiseen, enkä ole yhtään tiennyt, miten paikat suhteutuvat toistensa sijainteihin. Hotellin ikkunasta kaikki kuitenkin oli selvää. Tuolla on Tampereen teatteri, tuonne suuntaan on illan ravintola ja tuolla oli ennen Rosso. Jokin tuntui loksahtavan paikoilleen tai ehkä kaikki vain muuten oli siinä hetkessä tosi hyvin.

Hotelli Tammerin perinteikäs, jopa historiallinen, sisustus ja tunnelma ovat vertaansa vailla. Koko hotelli on valtavan idyllinen, puhumattakaan tyylikkäistä huoneista (rakastan vaaleansinisiä seiniä ja hotellin alkuperäisilmettä mukailevia kylpyhuoneita). Erityisen vaikutuksen teki kuitenkin hotellin henkilökunta: peruskohteliaisuuden sijaan asiakaspalveluun panostaminen oli henkilökunnalle selvästi sydämen asia. Keskellä yötäkin henkilökunta neuvoi tehokkaasti nopeimman reitin auki olevaan apteekkiin ja ilman lisäkuluja siirsi checkoutin puolen päivän sijaan iltakuuteen, kun hetken näytti siltä, että nouseva kuume uhkaa ihanan idyllistä lomaamme. Ehkä juuri tehokkaan ja mieltä rauhoittavan toiminnan seurauksena heräsin kuitenkin uuteen aamuun reippaana ja hyvävointisena, ja lomaohjelma pääsi jatkumaan suunnitelmien mukaisesti.

Oma lukunsa on myös Tammerin aamiainen! Viikonloppuisin tarjoiltava Super Breakfast on tarjolla kello 13 asti. Siis yhteen! Miten ihanaa! Olimme suunnitelleet heräävämme aikaisin aamiaiselle ja palaavamme sen jälkeen mupeltamaan vuoteeseen. Kävi kuitenkin niin, että ilman kelloa nukuimme yhtä soittoa lähes puoleenpäivään. Olipa ihanaa ehtiä silti aivan kiireettä aamiaiselle. Aamiaissali niinikään on aivan poikkeuksellinen. Lumen peittämä Tampere ikkunan takana sai aamiaissalin tuntumaan jonkinlaiselta joulun ihmemaan talvikartanolta – ja sellainenhan se itseasiassa onkin. Aamiaisvalikoima on mielestäni niinikään hyvä (tuikitärkeää mustaa makkaraa on tietysti myös tarjolla). Kirsikkana kakun päälle enkilökunta tarjoilee kahvin ja teen pöytään. Ihana pieni yksityiskohta, joka lopulta aika pienellä panostuksella antaa kokonaisuudelle ylellisen loppusilauksen.


Saapumispäivän lounaamme oli sovittu Junkbar & lounge Kummaan. Jo mainittu Tampereella ilmenevä totaalinen suuntavaistottomuuteni ja onneton nimimuistini tarjosivat minulle iloisen yllätyksen – en tiennyt olevani menossa paikkaan, jossa olen todellakin jo aiemminkin käynyt ja viihtynyt! Hihkuin innosta kun muistin Kumman persoonallisen ja kekseliään sisustuksen, Nintendo-seinämaalaukset ja värikylläisyyden. Muistin myös edelliseltä vierailulta mieleen jääneen hyvän ginivalikoiman ja niinpä valitsimme nytkin aperitiiveiksi yksissä tuumin gin&tonicit.

Kumman ruokalistalta löytyy monenlaista: on niin pienempiä naposteltavia kuin isompiakin annoksia. Kokeilimme alkuruuaksi kylmäsavulohi-cevicheä ciabattaleivällä sekä halloumi-ranskalaisia. Pääruuaksi poikaystäväni valitsi japanilaishenkisen Kumm arigaton, joka sisälsi muun muassa rapeaksi paistettua lohta ja kesäkurpitsa frittereitä. Itse jotenkin hurmaannuin ruokalistan Cheek-annoksesta, koska miksipä ei. Annos sisälsi äärirajoille haudutettua kotimaista possunposkea sekä punaviini-salviaperunoita. Pekonihillo sekä punajuuripyre irroittivat sokan, jalopenot saivat huutamaan jippikayjeitä ja grillattu ananas oli syypää sun hymyyn. Olin syödessäni liekeissä ja jos mä oisin sä, söisin tämän annoksen mielelläni. Listalta löytyy kuitenkin erittäin hyvältä kuulostavia vaihtoehtoja myös kasvissyöjille ja vegaaneille, mikäli Cheek-annos ei houkuttele. Kumma on helposti lähestyttävä matalan kynnyksen paikka, jossa voi kuitenkin myös aidosti nautiskella. Ja kuten sanottu, persoonallinen sisustus jää mieleen ja ilahduttaa varsinkin talven harmaudessa.

Pitkä iltamme alkoi viininmaistelulla Deli 1909 & Wine Barissa. Itse olen maistellut viiniä tastingeissa sen verran, etten enää niin aktiivisesti jännitä, mutta poikaystäväni oli jännittynyt – kuinka hän muka osaisi sanoa viineistä yhtään mitään? Rohkaisin häntä sanomaan ihan reippaasti, miltä viini maistuu. On aivan ok kuvailla viinin maistuvan vaikka lyijykynältä, eikä oikeita tai vääriä tapoja ole. Tämä käytännön läheinen neuvoni sopi erityisen hyvin Deli 1909 & Wine barinkin toimintaperiaatetta. Viinit ovat nauttimista ja rentoutumista varten, eivät kuivaan nipottamiseen. Saamamme ohjeistuksen mukaan heillä viinejä saa myös ihan vain dokata. Ja on muuten sanottava, että poikaystäväni huoli viinien analysointitaidoista oli aivan turhaa: hän oli mitä mainioin viininmaistelija ja analysointikumppani.
Rennosta ja nautiskelevasta suhtautumisesta huolimatta paikan asiantuntevuus ja viiniosaaminen olivat omaa luokkaansa: kaikenlaista faktaa ja nippelitietoa viineistä, viinimaista ja ylipäätään viinikulttuurista tuli siihen tahtiin, että hyvä kun ehti siemailla mukana. Viinien oheen saimme maisteltavaksi myös tapaksia. Deli 1909 & Wine bar tarjoaa tapaksien lisäksi myös ruoka-annoksia, vaikka pääpaino onkin viineissä. Runsaan ravintolalistamme vuoksi suurempi syöpöttely jäi väliin, mutta viereisiin pöytiin kannetut annokset näyttivät ja tuoksuivat lumoavilta!

Viinin ja napostelun rentouttamina suuntasimme kulkumme saunakamppeet kainalossa kohti Laukontoria. Tampereella on luotu vahvasti imagoa saunapääkaupunkina, eikä todellakaan syyttä. Olen saunonut ihanasti Tampereella ennenkin, joten oli ihana päästä testaamaan myös itselleni uusi tuttavuus, Saunaravintola Kuuma. Saunan lisäksi Kuumasta löytyy myös ravintola sekä lasitettu ja lämmitetty suuri kattoterassi. Tamperelainen saunainnostus oli nähtävissä lauantai-iltana: saunaan joutui hetkisen jopa jonottamaan paikan ollessa niin täynnä. Odotusaika sujui kuitenkin mukavasti gintonicien äärellä, Tampereen öisiä valoja ja niiden loisteessa kimmeltävää järveä katsellessa.

Saunassa ja pukeutumistiloissa tunnelma oli tiivis ja rempseä – vilkas puheensorina ja perinteinen saunakulttuuri pääsivät Kuuman saunassa todella kukoistamaan. Iloiset pikkujouluseurueet tuntuivat myös löytäneen Kuuman lauteille. Erillisten pukuhuoneiden jälkeen saunat ovat sekasaunoja, siksi ne toimivatkin mainiosti esimerkiksi pikkujouluporukoille, kun eri sukupuolia olevat saunojat pääsevät samoille lauteille.

Saunoja Kuumasta löytyy kaksi kappaletta: perinteinen, puulla lämmitettävä sekä moderni savusauna. Tilavien saunojen leveille lauteille mahtui mukavasti saunomaan vilkkaampaankin aikaan. Löylyistä pääsi myös viilentymään ulkoterassille ja pulahtamaan järveen. Itselleni vilvoittelu terassilla riitti jäähdyttämään riittävästi, poikaystäväni sen sijaan kävi dippaamassa itsensä järveen. Ehkä ensi kerralla uskaltaudun järveen itsekin – ainakin, jos on kesä. Talviuinti ei vain tunnu itseltäni luonnistuvan, vaikka se terveysvaikutuksineen vähän kiinnostaisikin. Itselleni mieluisempaa oli kuitenkin vilvoitella ja levähtää vasta saunomisen jälkeen Kuuman omien nimikkodrinkkien äärellä.
Iltamme ei suinkaan päättynyt saunaan, vaikka löylyjen ja drinkkien jälkeen olisikin nukuttanut mukavasti. Ilta huipentui ravintola Kajoon, jossa meille tarjottiin illallinen pitkän kaavan mukaan. Kajon tavaramerkkejä ovat mahdollisimman lähellä tuotetut, luonnonläheiset maut ja elämykset. Ja sellaisia Kajo todella tarjosikin, makuja ja elämyksiä! Lähituottajien tuotteiden käyttäminen tuntuu olevan nykyisin monille fraasi, jota viljellään vähän turhan lepsusti. Lähituotteet kun ovat muodikkaita. Kajossa tuotteet kuitenkin tulevat oikeasti läheltä ja vieläpä tuottajien ehdoilla: ravintola luo listansa ja annoksensa sen mukaan, mitä tuottajilta saa. Ja ne luomukset eivät jääkään aivan vähälle. Oli lumoavaa ja ihmeellistä, miten hyvin tavallisista asioista, kuten porkkanasta, maa-artisokasta ja sienistä, voikin luoda uskomattomia elämyksiä. Sanoisinko jopa teoksia, taidanpa sanoa.
 Myös ravintolan palvelu oli ensiluokkaista – hyvä palvelu on mielestäni fine dining -ravintoloissa nykyään itsestäänselvää, ylimielistä palvelua en jaksa yhtään (eikä sitä onneksi kovin usein nykyään saakaan). Kajossa tunnelma oli rento ja lämminhenkinen ja tarjoilijan kanssa jutellessa tuntui melkein siltä, kuin heittäisi läppää vanhan kaverinsa kanssa. Rakastan Helsinginkin ravintolakenttää ja voisin asua monissa kotikaupunkini ravintoloissa, mutta tuntuu, että Tampereella rento asiakaspalvelu on paljon enemmän selkäytimessä. Luulen, että sellainen lupsakkuus, joka on Tampereesta ennen  näkynyt ulospäin lähinnä Kummelin ja Popedan muodossa, on vuosien saatossa mennyt eteenpäin ja näkyy nykyään asiantuntevana mutta leppoisana asiakaspalveluna.

Sunnuntain ohjelmamme oli astetta rennompi, vaikka tapahtumien täyteinen päivä oli sekin! Hotelliaamiaisen ja ihanan pitkien yöunien jälkeen oli vuorossa matkamme taideosuus. Japania fanittavaa poikaystävääni kiinnosti jo ennen Tampereen lomasta keskustelua kovasti Tampereen taidemuseossa tammikuun viidenteen päivään esillä oleva, mangajumala Osamu Tezuka -näyttely. Siispä vierailu otettiin ilman muuta mukaan retkiohjelmaamme!


Tampereelle tullessaan näyttely saapui ensimmäistä kertaa Eurooppaan. Ja huh, miten vaikuttava näyttely olikaan! En juuri tuntenut Osamu Tezukaa etukäteen, joten näyttely oli todella opettava ja valaiseva. Osamu Tezuka on käytännössä elämäntyöllään luonut sen, miltä japanilainen sarjakuva nykyään näyttää. Suuret silmät, söpöt hahmot ja koko visuaalisen ilmeen.

 Japanilaisen sarjakuvan lisäksi Tezukan työ on vaikuttanut toki myös muihin tekijöihin. Disneyn kerrotaan saaneen paljon vaikutteita Tezukalta – itseasiassa koko Leijonakuningas-elokuvan hahmoja ja juonta myöden syytetään perustuvan Osamu Tezukan Kimba the White Lion -teokseen. Lopullinen totuus tuskin paljastuu koskaan, mutta yhteys on kiinnostava. Toisaalta, kuten näyttelykin kertoo, on selvää, että myös Tezuka on ottanut vaikutteita Disneyltä. Osamu Tezukan tuotanto on ollut käsittämättömän laaja. Eniten ällistytti sen monipuolisuus: tuotantoon mahtuu niin söpöjä, suurisilmäisiä yksisarvisia kuin realistisia ja dramaattisia Hitler-sarjakuviakin. Mieleen jäi myös Tezukan Princess Knight, joka kertoo Prinsessa Safiirista, jolla on sekä pojan että tytön mieli. 1950-luvulla ilmestyneeltä sarjakuvalta mielestäni aika innovatiivista sukupuolen käsittelyä!
Joku voisi kuvitella, että myöhään nautittu, runsas hotelliaamiainen olisi tarpeeksi pitämään nälän poissa pitkälle päivään, mutta joku jossain oli päättänyt toisin. Museokierroksen jälkeen suuntasimme kulkumme Ravintola Muusaan brunssille. Jälleen kerran sain yllättyä siitä, että minähän olen ollut täällä ennenkin! Aiempi Muusa-vierailuni on tosin tapahtunut öiseen aikaan baarimielessä, brunssilla en tietääkseni ollut paikassa ennen käynyt. Olympia-korttelissa sijaitseva Muusa tarjoilee brunssia sunnuntaisin, eikä brunssille oteta pöytävarauksia. Se on mielestäni ihana ominaisuus! Haluaisin monien ravintoloiden brunsseille, mutta en halua varata pöytiä viikkokausia etukäteen. Kuinka voin tietää esimerkiksi kolmea viikkoa etukäteen, haluanko juuri sinä viikonloppuna herätä aikaisin ja lähteä brunssille? Muusan brunssia tarjoillaan kahdessa kattauksessa ja me ehdimme juuri sopivasti 14.30 alkavaan jälkimmäiseen kattaukseen.

Muusan sisustus ja tunnelma on hurmaavan boheemi, ja jos en karsastaisi hipstereistä puhumista, sanoisin, että Muusan brunssi on oivallinen paikka bongailla paikallisia hipstereitä. Monet blogipostaukset ja arviot kehuvat Muusan brunssin olevan Tampereen paras, ja oikein hyvä se kyllä olikin! Valikoima tuntui olevan kasvis- ja vegaanipainotteinen, vaikka liharuokiakin löytyi. Kuulimme brunssitarjonnan elävän sen mukaan, mitä keittiöstä löytyy – brunssilla siis torjutaan tehokkaasti ruokahävikkiä. Tästä syystä valikoima muuttuu ja vaihtelee jopa brunssin aikana. Se on mielestäni hyvin sympaattista, rakastan kotioloissakin sitä, että on monessa eri kupissa vaihtelevia tarjoiluja. Lämpenin myös erilaisille salaateille, dipeille ja tahnoille, joita tarjoilupöytä notkui. Ja piirakoille ja suklaapannukakulle. Käytännössä kaikelle. Aamiaisähkyn vuoksi en pystynyt aivan täysin antautumaan ja riehaantumaan Muusan brunssipöydän äärellä, mutta ihania makuja sain kuitenkin kokea. Suurena hiilihapon ystävänä ilahduin myös puolukkasooda-juomasta, jota juomapisteeltä sai. Ihanan raikastavaa ja elvyttävää, aivan toista kuin pelkkä vesi tai mehu! Muusan brunssille on suunnattava toisenkin kerran, mutta mieluiten niin, että ei ole nauttinut edeltävästi hotelliaamiaista.

Vatsat pinkeinä jatkoimme Tampereen tutkimista. Ehdimme iltapäivän aikana ennen junanlähtöä kierrellä keskustaa ja kauppoja sekä Keskustorille juuri avattua Joulutoria. Joulutorejahan nyt on joulun aikaan joka niemennotkossa ja laaksossa, mutta Tampereella tunnelma tunnuttiin tavoittaneen kaikkein parhaiten! Myyntikojut muodostivat suloisia sokkeloita ja välillä saattoi kuvitella oikeasti olevansa jonkinlaisessa joulukylässä.

Ravintoloissa ja joulutorin kujilla hiippaillessa tuntui moneen kertaan siltä, kuin olisi ulkomailla – en oikein tiedä että missä, mutta ei ainakaan kotona! Tunnelma oli letkeän leppoisa ja huoleton ja oli vain yksinkertaisesti ihanaa olla yhdessä aivan rauhassa. Viikonloppuloma toiseen kaupunkiin onnistuu lyhyemmälläkin varoitusajalla ja pienemmälläkin budjetilla. Ympäristöystävällisempääkin se on. Toisaalta lähellä oleva kotimaan kohde antaa myös armoa minun ja beibeni kaltaisille rakkaushoopoilijoille: ei ole niin vakavaa, jos tuleekin vain pussailleeksi tai tuijotelleeksi toista jokaikisen nähtävyyden tutkimisen sijaan. Tällaisia rakkauslomia ihminen vaan tarvitsee, vaikka eläisikin aika kokonaisvaltaisesti rakkauden alkuhuumassa.

Sillä kuten poikaystäväni hotellista aukeavaa maisemaa ihaillessaan pohti: jos tästä ei romantiikkakärpänen pyörry, niin ei mistään.