Kolme vuotta sitten kirjoitin siitä, mikä Frozen-elokuvassa mättää alkuperäiskansojen, Frozenin kohdalla saamelaisten, kohdalla. Nyt postauksessa mainittu Frozenin jatko-osa on ilmestynyt ja tulee Suomessakin ensi-iltaan joulupäivänä. Pääsin itse katsomaan leffan jo ennakkoon (kiitos kutsusta, WSOY!) ja ajattelin jakaa nyt hiukan tuntojani elokuvan suhteen.

Jo etukäteen oli tiedossa, että saamelaiskulttuuriin huolellisesti perehtynyt Disney tekisi Frozenin jatko-osasta myös saameksi dubatun version. Se oli ilahduttavaa kuulla, että saamelaiset saisivat takaisinpäin edes jotain.

Elokuvaan itseensä suhtauduin pelokkaasti. Voisiko jatko-osa uskomattomalle menestyshitille onnistua mitenkään? Trailerit ja teaserit enteilivät synkkiä ja uusia näkymiä, joista ei uskaltanut arvailla mitään. Jännitystä ja kiinnostusta ne kyllä lisäsivät.

Juonellisesti Frozen 2 oli näyttävien toimintakohtausten ja Let It Go'n kaltaista hittiä toivovien tunteikkaiden voimaballadikohtausten vuorottelua. Kappaleet olivat toimivia, mutta eivät "yllättäen" yltäneet esikuvansa tasolle. Päähenkilöiden eteen tipahteli tyhjästä uusia ja käänteentekeviä haasteita, joihin tuntui kuitenkin heti löytyvän ratkaisu, ja taas mentiin toimintakohtaukseen ja siitä voimaballadiin. Elokuva tukeutuu todella paljon ykkösosaan päälleliimatuilla ensimmäisen elokuvan kohtauksien mukaan tuomisella useammassakin kohtauksessa.


Mutta se, missä Frozen 2 onnistuu, on henkilöhahmojen kasvu ja elokuvan sanoma ja se on tärkeintä.  Niistä olin hengästynyt ja haltioissani ja jopa liikuttunut. Jo mainittuihin alkuperäiskansoihin ja alkuperäiskansojen riistoon ja polkemiseen elokuva ottaa mielestäni todella ajankohtaisen ja terävän kannan – vuosikymmeniä tai -satoja on toimittu yksiselitteisen väärin, ja väärin toimimisen paljastuttua käytöstä on muutettava, vaikka se vaatisikin uhrauksia. Elokuvan katsominen varmasti selventäisi ja avaisi silmiä myös kaikilta niiltä, jotka kokevat saamelaisten vain valittavan ja kiukuttelevan tyhjästä. Elokuva tuo hyvin selkeällä tavalla esiin sen, mistä saamelaisaktivistien tuohtumus kumpuaa. Että syynä on ihan selkeä ja räikeä kaltoinkohtelu, jota vähemmistö on joutunut kokemaan. Valtaväestö ei vain välttämättä edes tunne ja tiedä totuutta täydellisiksi mieltämiensä edeltävien sukupolvien toimista. Näin käy myös Frozenissa. Näin terävä ja selkeä kannanotto on yllättävä ja jopa poikkeuksellinen Disneyn kaltaiselle suuryritykselle – pisteet ja kiitokset siitä!


Niinikään oman menneisyytensä ja historiansa kipupisteiden kaivelu ja läpikäynti on elokuvassa keskiössä. Disney on tietysti tunnettu oman tien löytämisen ja unelmoinnin edelläkävijänä, mutta Frozenin jatko-osassa oman itsensä ja todellisen paikkansa löytäminen ei ole unelmointia tai haaveilua, vaan raadollista ja tuskallista hukassaolemista, menneisyyden kaivelua ja epätoivoista etsintää, joka voi myös satuttaa. On ihanaa nähdä animaatioelokuva, jonka päähenkilö on aivan umpikujassa oman elämänsä ja itsensä löytämisen suhteen. Todella samaistuttavaa ja koskettavaa katsottavaa kaltaiselleni psykoterapiasukupolven edustajalle.

Niinikään henkilöhahmojen kasvu, sekä ensimmäisen ja toisen elokuvan välillä että toisen elokuvan aikana, on hienoa. Enempää spoilaamatta elokuvan loppuratkaisu on minusta voimauttava ja antoi voimia omaankin elämään. Että oma paikka voi löytyä aivan jostain muualta kuin kuvittelisi, ja alitajunnan viesteille pitää antaa tilaa. Olafin kasvu elokuvien välillä antoi kakkososalle ja hahmolle kaivattua aikuiskatsojaa huvittavaa älyllistä huumoria. Kesähelteistä haaveileva lumiukko on tietysti jo ajatuksena rakastettava ja upea, mutta kakkososassa hahmo vain paranee ja hipoo täydellisyyttä.

Ensimmäisen elokuvan veroista klassikkohittiä Frozenin jatko-osasta tuskin tulee, mutta tärkeää ja oivaltavaa katsottavaa se on. Se, minkä elokuva häviää muodossa, se voittaa sisällössä ja sanomassa. Keskivertolapsiperheellä elokuva lienee itsestäänselvää pakollista nähtävää ja muillekin sitä voi ilolla suositella.

Frozen II ensi-illassa Suomessa 25.12.2019.