Babler

Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›

Uusi Leijonakuningas on komea, mutta kumisee sieluttomuuttaan

Disneyn liveaction-leffojen putki jatkuu tänään Suomessa ensi-iltaan tulleella Leijonakuninkaalla. Kaltaiselleni Disney-fanille tämä vuosi...

Disneyn liveaction-leffojen putki jatkuu tänään Suomessa ensi-iltaan tulleella Leijonakuninkaalla.

Kaltaiselleni Disney-fanille tämä vuosi on ollut ristiriitainen, jopa surullinen kausi. Ensin tuli liveaction-versio Aladdinista. Odotin sitä kuin kuuta nousevaa ja otin elokuvan kunniaksi jopa tatuoinnin. Onneksi tatuointini viittaa alkuperäiseen animaatioon, joka on tietysti edelleen maaginen ja upea. Sillä liveaction-versio oli niin hirvittävä pettymys, etten pystynyt aikoihin purkamaan pettymystäni sanoiksi mitenkään. Siksi en kirjoittanut elokuvasta edes postausta, totesin vain Instagramissa elokuvan olleen niin hirveä, etten halua puhua siitä.


Sitten lähdin Lontooseen ja löysin Disney Storesta upeat, ysärihenkeä hohkaavat t-paidat Kaunotar & Hirviö- ja Aladdin-painatuksilla. Paidat olivat ihanat, kunnes menivät ensimmäiseen pesuunsa. Printit kulahtivat hirvittäväksi ja paidat näyttävät ensimmäisen pesunsa jälkeen siltä, kuin olisivat olleet jatkuvassa käytössä kuuluisalta 90-luvulta asti.

Ja sitten Leijonakuninkaaseen. Toisin kuin monille ikäpolveni edustajille, Leijonakuningas ei ollut itselleni lapsena kovin tärkeä: elokuva oli kiva, mutta en ollut kiinnostunut puhuvista eläimistä. Halusin prinssejä ja prinsessoja. Leijonakuninkaan hienous aukeni itselleni oikeastaan vasta aikuisena. Karvaan Aladdin-pettymyksen vuoksi en jaksanut odottaa Leijonakuninkaalta paljoakaan.

Uusi Leijonakuningas kuitenkin yllätti positiivisesti. Nollaodotuksilla siihen ei tosin paljoa vaadittu. 

Ja kieltämättä hassu konsepti uusintaversio Leijonakuninkaasta onkin. Liveaction-elokuva, joka on todellisuudessa alusta loppuun pelkkää tietokoneanimaatiota. Arviot ja nettiin vuotaneet klipit vihjailivat, että elokuva huokuu sieluttomuutta: alkuperäisen animaation hahmot näyttivät eläviltä, luonnikkailta laulavilta eläimiltä, uusintaversion eläimet taas näyttivät dubatulta luontodokumentilta. Pelastaisiko sitä edes Beyoncé ääniroolissa?

Komealta uusi Leijonakuningas kuitenkin näyttää. Vanha animaatio oli, varsinkin elokuvan alkupuolella, kuva kuvalta ja repliikki repliikiltä käännetty digitaaliseksi animaatioksi. Aurinko nousee ja Simban kastejuhlan jälkeen Scar liiskaa vipeltävän pikkuhiiren. 1990-luvun lapsena saattoi nostalgisesti kokea ja tuntea jotain samaa, mitä on lapsena kokenut. Luultavasti Disneyn suunnitelmissa on ollut tarjota sama kokemus myös 2010-luvun lapsille. Elämys, jota voi silmät suurena tuijottaa ja hurmioitua niin, että 30 vuotta myöhemmin haluaa näyttää samaa elokuvaa omille lapsilleenkin. Siihen en usko uuden Leijonakuninkaan, tai minkään muunkaan liveaction-uudelleenfilmatisoinnin tällä menolla pystyvän.

Kuten sanottu, uusi Leijonakuningas on näyttävää katsottavaa ja musiikki on hienoa kuunneltavaa – paikoin jopa alkuperäisversioita upeampaa. Siitä huolimatta elokuva on sieluton ja tyhjä – niitä jo mainittuja dubattuja eläimiä. Hahmoja ei pahimmillaan erota toisistaan ja realistisilta eläimiltä puuttuvat luonteet ja ilmeet. Ilmeettömyydestä tekee erityisen kiusallista se, kuinka esimerkiksi Mufasan ilme hetkeä ennen kuolemaa nousee loppukohtauksessa jatkuvasti esiin. MITÄÄN ILMETTÄ EI HERRAJEESUS OLLUT.

Liika realismi vaivaa elokuvaa muutenkin: ei synny herkkää tunnelmaa, kun Can You Feel the Love Tonight lauletaan kirkkaassa päivänpaisteessa jolkotellen. Pieni tunnelmavalaistus ei tekisi pahaa edes realismia tavoittelevalle luontokuvaukselle, etenkään kun pääosassa kuitenkin ovat puhuvat eläimet.

Elokuva tuntuu kertakäyttöiseltä eläinvideolta: harvaa netin hassua eläinvideotakaan tulee katsottua uudestaan. Se ei selvästikään Disneyllä huoleta, sillä kertakäyttökatselustakin kertyvät miljoonat katselut ovat miljoonia katseluita. Se on kuitenkin lyhytnäköistä ja surullista. Uusi Leijonakuningas ei anna vanhaan mitään uutta, ei uutta kulmaa tai päivitystä, ellei Pumballe lisättyjä pieruvitsejä halua huomioida (en halua).

En halua minulle rakkaan Disneyn latistuvan takavuosien suosikiksi, jonka suosikkihittejä renkutetaan uudelleensovituksina lähiöbaarin nurkassa. Toy Story 4 ja Frozen 2, olkaa jumalaisia ja pelastakaa uskoni Disneyyn. Olkoon liveaction-buumi vain väliaikainen rahantekoreikä, jota seuraavat rohkeat innovaatiot ja uudet, taiteelliset suunnat.


You Might Also Like

0 kommenttia