Kesä on kovassa vauhdissa ja kovaan vauhtiinhan liittyy ainakin itselläni ihana musiikki! Lapsena äänitin aina summerhits-kokoelmia C-kasetille, joita sitten Walkmanillani kesäretkillä kuuntelin. Kappaleethan toki piti löytyä omasta vaatimattomasta levykokoelmastani. Ei ollut Spotifyä, kun ei ollut oikeastaan edes internettiä! Myöhemmin toki kasvoin sen verran, että saatoin hankkia tuolloin hyvin trendikkäitä kokoelmalevyjä, joita julkaistiin esimerkiksi kesäsesongiksi.

Nykyään kaikki on niin helppoa, kaikki maailman kappaleet on saatavilla Spotifystä ja kokoelmalevytkin ovat muuttuneet Spotifyn soittolistoiksi.

Siksi onkin niin helppoa vinkata teille tämän kesän suosikkiartisteistani! Sikäli Spotifyistä ja soittolistoista puhuminen on tässä yhteydessä hölmöä, sillä en ole tutustunut yhteenkään näistä artisteista Spotifyn välityksellä. Yhden tekemisiä olen seurannut jo CD-formaatin aikakaudelta, kahteen muuhun taas olen hurmaantunut festivaalikeikoilla.


Pauliina Kokkonen
Pauliina Kokkonen on itselleni tuttu jo vuosien takaa: Paapu lauloi, ja laulaa, taustoja Scandinavian Music Groupissa, jota olen ihaillut yhtyeen alkuhämäristä asti. Paremmin pääsin tutustumaan Paapuun nyt jo kuopatulle Lauluyhtye Viidelle kuvauskeikkoja tehdessäni. Siksi odotinkin Paapun keväällä julkaistua Valveilla-debyyttialbumia kuin kuuta nousevaa. Jo ensimmäiset sinkut olivat ihania, siksi uskalsin odottaa paljon myös albumilta.

Moni entinen suosikkiartistini on viime aikoina lähtenyt ajan trendien mukaisiin uusiin suuntiin. Se toki heille sallitakoon, taiteilijuuteen kun liittyy olennaisesti oikeus tehdä sellaisia asioita, jotka itseä kiinnostavat. Urautuminen ei johda kovinkaan pitkälle. Silti monien vanhojen suosikkieni uudet suunnat ovat tuntuneet vähän keinotekoisilta, enkä ole saanut niistä sitä, mitä musiikillisilta kokemuksiltani kaipaan. Juuri tässä Pauliina Kokkosen levy kuitenkin toimii: se kuulostaa vilpittömältä ja artistin itsensä näköiseltä. Albumi maalaa tunnistettavia tunnetiloja ja tilanteita. Biisit toimivat niin kesäyön diskoissa kuin kuulokkeista kuunneltuna kolme sekuntia ennen nukahtamista. Elektroninen äänimaailma on kuulas ja ilmava, mutta silti ystävällinen ja lempeä.

Levyä kuunnellessa mieleeni palasi myös suosikkilevyni vuodelta 2012: tuolloin levynsä julkaisi Heli Kajo, ja kuuntelin levyä varmasti tuhansia kertoja. Siitä tuli myös silloisen parisuhteeni teemalevy, sitä kuunnellessa ihastuin ja rakastuin ja olin hurmiossa. Saman roolin nyt, vuonna 2019, saa Paapun soololevy. Kuuntelin levyä ensimmäistä kertaa sen julkaisupäivän aamuna. Kävelin lämpimässä aamuauringossa onnesta itkien ja kylmien väreiden vilistäessä ympäri kehoa. Myöhemmin kuulin, että Heli Kajo on ollut mukana tekemässä ainakin yhtä Kokkosen levyn biisiä. Heli Kajo, miksi olet näin olennaisesti mukana elämäni rakkauksissa?

Pauliina Kokkonen Spotifyssä. 


Sado Opera
Sado Opera on berliiniläis-pietarilainen queer-yhtye, jonka erittäin vauhkoon meininkiin pääsin puolivahingossa tutustumaan Querelle-festivaalien keikalla. En yleensä ole ihminen, joka innostuu tanssimaan tuntemattoman yhtyeen keikalla. Nyt kuitenkin intouduin, ja se oli upeaa. Yhtyeen teatraalinen show, tarkkaan harkittu ulkoasu ja mukaansa tempaava queer-svengi veivät tyystin mukanaan. Keikalla tuntui, että kaikki menettää merkityksensä: sukupuolet, suuntautumiset, valtioiden rajat. Että vapaus ja täydellinen maailma voisivatkin olla mahdollisia. 

Riehaantumiseni keikalla oli upeaa myös yhtyeen mielestä. Yhtye kun on Berliinin keikoillaan tottunut siihen, että yleisö joraa kreiseinä mukana, ei suinkaan pälyile salin reunoilla epäluuloisena. Minä ja seuralaiseni kuitenkin reivasimme eturivissä ja tästä kiitollisina yhtye tuli keikan jälkeen moikkaamaan meitä ja antamaan meille bändin logolla varustetut NÄNNITARRAT. Ihana muisto ihanasta yhtyeestä.

Pietarissa perustetun Sado Operan lähtöajatuksena on ollut tarjota queer-bileitä pietarilaisille. Keikat kokosivat yhteen vapaamielisiä ja liberaaleja ihmisiä ja muistutti heitä siitä, etteivät he ole yksin, vaikka siltä voi joskus tuntuakin. Vaikka yhtye vaikuttaakin nykyisin Berliinissä, haluaa bändi silti ylläpitää ja tuoda esiin pietarilaista queer-kulttuuria. Sado Opera järjestää Berliinissä tapahtumia, joihin he kutsuvat venäläisiä queer-artisteja esiintymään.

Kuuntele Sado Operaa Spotifyssä. Tsekatkaa myös bändin videot! 


New Ro

 Niin ikään New Ro'hon tutustuin paremmin keikkojen myötä, vaikka I Cum -kappaleeseen olin ainakin somepöhinän verran törmännyt. Keikkaintoutuminen on yllättävää, sillä olen perinteisesti todella huono katsomaan ennestään tuntemattomia artisteja keikoilla. Ensimmäinen kokemukseni oli Helsinki Priden avajaisbileissä. Apollon terassi oli tunnelmallinen ja kiva paikka, mutta ei millään muotoa keikkapaikaksi suunniteltu. New Ro'n meininki oli kuitenkin niin mukaansa tempaava, että hetkessä kaikki jorasivat vapautuneina artistin ympärillä. Muistan vähän kuvanneeni instastoryyn yhtäkkiä alkaneita jortsuja hiukan ihmeissäni - ja 10 sekuntia myöhemmin joraavani itse Aperolit läikkyen mukana.

Aiemmin Ronya nimellä esiintynyt New Ro käsittelee biiseissään seksuaalisuutta, vapautumista, pussy poweria ja rohkeutta olla oma itsensä. Toisen kerran pääsin katsomaan New Ro'ta Ruisrockissa, jossa mietin artistin kiehtovuutta: show'n ja artistipersoonan elementit, seksipositiiviset sanoitukset, verkkosukkahousut ja nahka-asusteet, ovat itsestäänselviä, mutta perkeleen toimivia ja voimauttavia. Selkeitä ja suoraviivaisia kannanottoja, sellaista kansanomaista feminismiä. Jopa näin valkoisena cis-miehenä kiljuin riemuissani mukana ja toivoin, ettei keikka lopu ikinä, kun olotila oli niin vapautunut ja onnellinen. Tällaista lisää, voisipa koko maailma kokea New Ro'n!

Kuuntele New Ro'ta Spotifystä.