Koska Pride ei vapun tavoin lopu, palaan vielä Helsinki Pride -lauantain tunnelmiin. Olen setvinyt Gollan repussa kastuneen läppärini aiheuttamia teknisiä ongelmia ja hommien viivästymisiä, joten en ole ehtinyt vielä tarttua varsinaisiin kuviin, joita Pride-lauantailta on. Julkaisen niitä siis joskus myöhemmin, mutta ehkä Pride-kuvia on kiva katsoa silloinkin. Ihan loputtoman montaa kuvaa kun tuskin kukaan jaksaa samaan syssyyn katsoa.

Mutta nämä kuvat itsestäni ovat kyllä ihania! Ne napattiin puhelimella ihan extempore kulkueen aikana, kun sopivan väljä kohta tuli. Näissä on jotenkin just oikea tunnelma ja fiilis.

Olin lauantain ja oikeastaan koko viikon aika alamaissa. Tiesin kaiken olevan kivaa ja upeaa, mutta itsestäni ei kuitenkaan tuntunut siltä. Ei ole tuntunut pieneen hetkeen kyllä muutenkaan.

Mutta sitten kulkueessa kuitenkin koin sellaisia pieniä valon ja ilon pilkahduksia. Onnea ja vapautta ja toiveikkuutta. Ihmisiä oli valtavasti joka puolella – muistan samojen katujen olleen samalla tavalla tukossa kun Lordin viisuvoittoa juhlittiin Kauppatorilla. Sellainen kansanliike. Ja jälkeenpäin kuulin, että osallistujia oli lopulta ollut vieläkin enemmän kuin Lordin torijuhlissa. 100 000. Valtava määrä.

Tänä vuonna onnistuin livahtamaan kulkueen alkupäähän ja järkevälle paikalle.Viime vuonnahan pääsin lähtemään kulkueeseen aivan sen häntäpäässä. Saavuin puistoon siinä vaiheessa kun ensimmäisten joukossa saapuneet alkoivat jo keräillä piknikvilttiensä kulmia solmuun. Vain musiikinpuutteesta jouduin tänäkin vuonna kärsimään – ensi vuonna oma kaiutin mukaan, ihan varmasti. Hiljaisuudessa on yllättävän hankalaa jorata ja huutaa, vaikka totesinkin seuralaiselleni, että korvamato-tyyppisesti voi kuunnella kaikkia biisejä mielessään ja jorata sitten niitä. Ja niin jorasin, halki katujen, ihanan hapsupaidan hapsut liehuen. Tutut ja tuntemattomat huutelivat minulle iloisia tervehdyksiä ja lapsensa katsomaan tuoneet vanhemmat osoittivat liehukkeitani lapsille.


Aurinkolasit: Make Heads Turn
Pride-vulvakoru: Lunette (saatu) 
Paita: Asos 
Shortsit: H&M 
Sukat: Helsinki Pride House
Kengät: Nike 
Laukku: ihan ite tein!  
Glitterit: Glitternisti 
Pullotus: onks toi iPhone vai oletko vain iloinen nähdessäsi 100 000 homoa? 

Puistojuhlassa huomasin, että Asokselta tilaamani hapsupaita tosiaan on Asokselta – siis hyvin helposti muidenkin kuin itseni saatavilla, vaikka moni jälleen luulikin paidan olevan ihan itsetehty. Ajattelin ostoksen olevan vähän turha, ja siis täysin epäkäytännöllinen tämä liehuke onkin, mutta kylläpä vain olen ollut paitaan tyytyväinen.

Puistojuhlassa bongailin muuten ainakin neljältä juhlijalta saman paidan! Loppuillasta näin yhden pojan vaeltavan ohitseni samaisessa paidassa. Poika jäi vähän matkan päähän kalliolle liehuttelemaan hapsujaan ilta-auringonsäteisiin. Tämä on merkki, tämä on kohtalo, nyt löytyy pride-heila, lomaromanssi, elämäni rakkaus, vastaus kysymyksiin ja kokoamisohjeet ikiliikkujaan, mietin mielessäni ja viininjämien huurruttamana lähdin lähestymään poikaa.

Ja ihana kohtaaminen se olikin! Juttelimme paidasta, kuluneesta päivästä ja Pridesta. Poika mainitsi olleensa Pridessä ensimmäistä kertaa ja lähtevänsä takaisin kotiin vielä samana iltana. Itse kerroin olleeni ekaa kertaa Pridessä yli kymmenen vuotta sitten. Kymmenen vuotta, toisti poika epäuskoisena. Siinä sitten tarkistelin vähän tarkemmalla silmällä sekä poikaa että elämän realiteettejä ja tajusin, että niin, nuoret ovat vuosi vuodelta minua nuorempia. Minä en enää kuulu nuorisoon, johon poika aivan selvästi kuului. Ei nyt aivan nuorimpiin nuorisolaisiin, mutta nuorisolaisiin yhtäkaikki.

Ihan vielä ei oltu dramaattisen kauheassa voi vittu voisin olla ton isä -pisteessä, mutta parin vuoden päästä kyllä.

Että missä niitä Pride-viikon seniorikahvituksia olikaan, onhan niitä ensivuonnakin, haluan vanhuuteni olevan mieluummin arvokas kuin irvokas ja tulen ensi vuonna juhlimaan Prideäni sinne.