Babler

Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›

Yhtäkkiä häivähdys onnea

En tiedä, onko se asioiden kirjoittaminen vai asioiden julkaiseminen blogissa, joka tuntuu kirkastavan mieltäni. Eilinen postaus, ja eroakin...

En tiedä, onko se asioiden kirjoittaminen vai asioiden julkaiseminen blogissa, joka tuntuu kirkastavan mieltäni. Eilinen postaus, ja eroakin käsittelevä postaus, ovat kuitenkin helpottaneet oloa valtavasti. Ehkä se on kirjoittaminen tai kirjoituksien julkaisu blogissa: kommentit ja reaktiot kertovat, että samoja kokemuksia on muillakin, että tunne tai ajatus on ihan ok. Aivan kuin antaisin kirjoittamisen kautta itselleni enemmän luvan tunteeseen, jota käsittelen. Niin niistä voi myös helpommin päästää irti. Vähän niin kuin taideteoskin on enemmän olemassa, kun sen on nähnyt tai kuullut edes yksi ihminen.

Eilen oli kuitenkin helpompi olla. Päivä oli täynnä ohjelmaa: aamulla hoidin hirmulla energiaboostilla asiat, jotka muuten olisivat jääneet roikkumaan. Istuin Töölönlahdella ja paikalle juoksi radiotoimittajaopiskelija, jolla oli puhelimessa käynnissä radiolähetys, johon hän halusi haastatella deittisovelluksista. Kerroin kokemuksieni hyvyydestä ja deittisovelluksista löytyneistä, molemmista poikaystävistäni.
Tarkoitukseni oli ulkoilla enemmänkin, mutta päädyin Hakaniemen UFF:iin. UFF:in tyyppisissä myymälöissä on tuntunut viime vuosina kurjalta käydä. Isovanhempien vinttivarastojen laadukkaat design-aarteet on myyty loppuun ja hyllyt notkuvat massatuotantorytkyjä, joista pitäisi käytettynä maksaa vieläpä enemmän kuin uutena kaupassa. Siinä ei ole mitään järkeä. Hakaniemen UFF on kuitenkin keskittynyt vintagevalikoimiin. Valikoima on siis kiehtova ja jännittävä – asiakaskunnasta puhumattakaan. Vintage-UFFissa asioivat ovat usein niin kiehtovasti pukeutunutta, että välillä käyn ihan vain muita asiakkaita katselemassa. Tänään kuitenkin löysin uskomattomalla intuitiolla aarteita. Elämä tekee minustakin uskomattomasti pukeutuvan UFF:in asiakkaan. Löysin valtavan hienoja vaatekappaleita, jotka kaikki olivat täydellisiä minulle. En voi uskoa mikä onni, hehkutin Whatsappiin.

Ja niin, siinä se löytyi, UFF:in vaatepölyn keskeltä. En muistanut, milloin olisin viimeksi ollut aidosti niin onnellinen. Eikä pelkästään kreisit uudet vaatteet, vaan olotila kokonaisuutena muutenkin. Olin hyvällä tuulella, aikaansaava, tulevaisuus tuntui hetken tasaiselta mutta nousujohdanteiselta. Että kaikki järjestyy, vaikkei mikään niin hullusti olekaan. Sisällä kuohui silleen hyvällä, vaikkei mitään merkittävää ollutkaan tapahtunut. Onnen puuskassani päätin vihdoin ja viimein tsekata Neljännen linjan uudehkon Lidlin. Valtavan suuri, avara, siisti, raikas, väljä. Ja siellä oli kauan testaamistani odottanut luksuspaistopiste, josta löytyi burgereita. Haahuilin kaupassa keräillen ostoksia koriin. Kotimatkalla kuorin juustoburgerini kääreestään. Kuoriessa burgeri hipaisi kädessä olevaa puhelimen ruutua ja vaihtoi biisiä.

Mä oon ollut näin onnellinen viimeks ku näin Mel C:n, kirjoitin viestiin. Se oli maaliskuun alussa. En tiedä, onko kerran kuussa koittava valtavan suuri onnellisuuden hetki usein, normaalisti vai harvoin, mutta yhtään parempaa hetkeä ei onnellisuuden hetkelleni olisi voinut tulla. Kävelin kotiin burgeriani syöden, Kallion kirjaston kohdalla pysähdyin ottamaan selfien. Otan niitä toki kaiken aikaa muutenkin, mutta jotenkin kevään onnellisessa hetkessä oli jotain oikeasti taltioimisen arvoista.

Sillä siinä kävellessäni tiesin, ettei yhtäkkiä päälleni humahtanut onnen tunne kestä kauaa. Kotiin päästyäni tunne oli jo poissa.

Mutta kiva kun kävit, niin tiedän, ettet ole iäksi mennyt.

You Might Also Like

0 kommenttia