Pari viikkoa sitten kohistiin laajasti, kun vuodesta 1852 toiminut Ekberg remontoi leipomomyymälänsä Helsingin Bulevardilla. Myymälälle povattiin, jopa toivottiin, nopeaa kuolemaa ja Museovirastoa huudettiin apuun. Ja ymmärrän toki ihmisten halun ja tarpeen säilyttää vanhaa: itsekin kihisen raivosta, kun esimerkiksi Turussa tietyt poliitikot haaveilevat purkavansa Turun keskustasta loputkin puutalot ja muut vanhat rakennukset ja rakentavansa tilalle hotelleja. Se on raivostuttavaa ja typerää, mutta aivan eri asia kuin leipomomyymälän pintaremontti.

Sosiaalisessa mediassa kiersivät kliiniset kuvat miltei teurastamo-olosuhteita muistuttavasta uudesta miljööstä. Järkytystä herättivät liukuovet ja varsinkin heti ulko-oven viereen pystytetty valtava screeni. Mitä näillä muka tehdään, kiljuivat kauhistuneet somekommentit.

Myönnän, olin itsekin ihmeissäni ja tyrmistynyt sisustusratkaisuista. Skandinaavinen, valoisa ja selkeä sisustuslinja on nyt kovasti muodikas, mutta mietin sen toimivuutta jatkossa. Mennäänkö tällä ilmeellä edes seuraavaa vuosikymmentä? 

Olin vähällä syöksyä vaahtoamaan kauhuskenaarioistani sosiaaliseen mediaan muiden mukana. Sitten mietin hetken omaa suhdettani Ekbergiin. Sitä ei nimittäin oikeastaan ole ollut. Olen ehkä kahdesti käynyt Ekbergin kahvilassa ja kävellyt silloin tällöin ohi. Asiakkaana en kuitenkaan juuri ole käynyt, koska asiointini Helsingissä sijoittuvat ihan eri suunnille. Remontti ei siis sinänsä ollut aihe, josta minun tarvitsisi olla kuohuksissani. Oma elämäni ei siitä muutu. Toisaalta mietin omia, aika hyvin keskivertoa nuorta kaupunkilaisaikuista asiakkaana: tumma puupaneeli ei yksinkertaisesti houkuttele, valoisa skandinaavisuus sen sijaan kyllä. Oma pitkä historia on tärkeää muistaa, mutta liika ripustautuminen siihen ei toimi.

Sain kuitenkin kutsun tulla tutustumaan Ekbergin remontoituun leipomomyymälään. Koska aihe ja maukas aamupalatarjoilu kiinnostivat, otin kutsun vastaan ja vierailin tänään Ekbergillä. Yllätys oli nimittäin melkoinen heti ovella: paljon parjatut uudet liukuovet löytyivät vasta tuulikaapista, alkuperäisten ulko-ovien takaa. Somen kauhukuvissa järkytystä herättänyt jättiläisscreeni osoittautui KYLMÄTISKIKSI, josta myydään takeaway-lounasannoksia. Sen vierestä löytyy uusi kahvitiski, jota ei ennen remonttia löytynyt.


Muutenkin somekuvissa loistanut kliinisyys ja kauheus loistivat poissaolollaan. Lattia oli vanha tuttu, todella kaunis laattalattia, joka on muuten ollut paikallaan vuodesta 1915. Myymälä on toki vaaleampi, raikkaampi ja valoisampi, mutta rehellisyyden nimissä on kysyttävä, että voiko siitä  paheksua? Raikastumisesta huolimatta miljöö on tunnelmallinen ja suorastaan lämmin. Tutut pylväät on säilytetty ja vanhat marmoritasot ovat käytössä uudessakin sisustuksessa. Valikoima on sama tuttu ja tiskit olivat täynnä vehnästä, kakkusta ja nisua (en tiedä mistä nämä sanavalinnat tulivat, varmaan hyvästä vanhan ajan hengestä, joka myymälässä leijaili).

Vain itse leipomon sijainti tulee remontin myötä entistä selvemmäksi: Ekbergin leipomo kun todellakin sijaitsee myymälän takahuoneessa, jonne muuten on nyt näköyhteys puupaneeliseinän vaihduttua lasiseinäksi. Paljon vanhaa, kuten jo mainittua lattialaattaa, on yhä nähtävissä myös leipomon puolella. Leipomon sijainti tuli itseasiassa itselleni yllätyksenä – enkä kuulemma ole edes ainoa, vaan asia yllättää aina uudet ja uudet asiakkaat.

Taas se on nähtävä, etteivät ajan hengen huomioiminen ja pienin askelin eteenpäin meneminen vieläkään ole suora tie tuhoon.