Babler

Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›

Kuvat aidosta elämästä ovat kuvottavia

Blogimaailmassa, varsinkin lukijoiden Jodel-keskusteluissa, on viime aikoina peräänkuulutettu aidompia kuvia ja enemmän oikeaa elämää. Väh...

Blogimaailmassa, varsinkin lukijoiden Jodel-keskusteluissa, on viime aikoina peräänkuulutettu aidompia kuvia ja enemmän oikeaa elämää. Vähemmän ikkunalaudalle aseteltuja smoothie bowleja, ei Vuittonia huolimattomasti kahvilan marmoripöydälle mocktailin viereen.

Keskustelu ei varsinaisesti ole koskenut minua – en liene pahimmasta päästä somekuvien väkertäjänä. Päinvastoin, saan aika paljon kiitosta ja kehuja aidosta ja avoimesta otteestani. Jodelin kommenteissa ei myöskään pääsääntöisesti ole puhuttu minusta – en siis nillitä tässä loukkaantuneena, vaan enemmänkin ilmiötä ihmetellen. Ja suhteellisuudentajua kommentoijilta kaivaten.

Sen sijaan katsojana ja seuraajana, siis ns. tavallisena ihmisenä tämä vaatimus tavallisuudesta ja arkisuudesta nyppii minua suuresti. Monet ovat vuosien varrella kehittäneet itselleen erittäin kovan osaamisen valokuvaamisessa, kuvien stailaamisessa ja yhtenäisen instafeedin suunnittelussa. Toisaalta harvoin on edes väitetty, että kauniit ja huolellisesti asetellut kuvat olisivat täysin aitoja ja todellisia. Eivät ole, eikä tarvitsekaan olla. Monet epäaidoiksi muuttumisesta syytetyt somepersoonat eivät ole sitä pyydettyä aitoutta netissä koskaan esitelleetkään. Tuskin kukaan kuvittelee vaikka muoti- tai sisustuslehteä lukiessaan kaiken olevan totta. Miksi siis suositun, jopa muotilehtiä seuratumman, sometilin pitäisi olla täysin todellinen?

Huomaan monien aitouden puutteesta valittavien sekoittavan aitouden puutteen ja kuvan hyvyyden. Voin nimittäin kertoa teille salaisuuden: hyvä, kaunis ja edustava kuvakin voi olla täysin autenttinen ja aito, eikä välttämättä vaadi sitä, että tilannetta on hinkattu ja harjoiteltu tuntikausia kuvaa varten. Hyvä kuvaaja saa hyvän kuvan paskemmallakin kameralla, kuten puhelimella, ilman valtavaa suunnittelua. Monen, varsinkin työkseen elämäänsä esittelevän, arki voi olla hyvinkin kuvauksellista ilman kuvien somistamistakin. Toisaalta moni somepersoona miettii itsekin aitouden säilyttämisen haasteita.

Ruskettuneet pitkät koivet pellavalakanoilla eivät näytä kuvaussessioiden ulkopuolella yhtään sen rumemmilta kuin järjestetyissä kuvauksissa. Niistä on helppo napata tunnelmakuva Instagramiin hetken mielijohteestakin. Tämän aiheuttama kiukku näkyi erityisesti Jodelissa taannoin Saran tehdessä yhteistyöpostauksen Samsungin kanssa. Postauksen tiimoilta Sara julkaisi viikon aikana Instagramissaan vain puhelimella otettuja, aitoja tilannekuvia. Harva sitä sanoi ääneen, mutta monia kiukutti nimenomaan kuvien hyvyys. Niistä ei tullut mieleen, että ne ovat arkisia puhelinnäppäilyjä sieltä täältä. Hyvä kuva ei ole tavallisen pulliaisen silmissä aito, ja ymmärtäähän sen. Jos oma, aito elämä ei omien kuvaustaitojen takia näytä kuvassa samalla tavalla hyvältä, ei kenenkään muunkaan voi näyttää. Aitoa todellisuutta on vain oma todellisuus, muu on teeskentelyä.

Toki monella somevaikuttajallakin on ne vähemmän kuvaukselliset, yksityiset kalapuikko-ruokahetkensä. Rehellisyyden nimissä on kysyttävä, että ketä ihan oikeasti kiinnostaisi? Katselin tämän postauksen kuvitukseksi ja havaintomateriaaliksi omaa instafeediäni vuodelta 2013. Täynnä suttuisia kuvia itsestäni, kaljatuopeista, televisioruuduista, viinilaseista ja sushibuffeteista. Tuskin kiinnostaisi tänä päivänä ketään. En halua nähdä niitä edes itse enää koskaan.

Moni sanoo kaipaavansa menneeseen aikaan, kun bloggareiden kuvissa oli sisältöä ja aitoa elämää. Itse en kaipaa. Kuva-aiheet ovat suunnilleen aina olleet samoja: kahvikuppeja pellavaliinalla, donitseja ja kukkakimppuja, uudet tennarit, sääret rantapyyhkeellä ja varpaat laiturilla. Vain kuvanlaatu on ollut paskempaa harjaantumattomien kuvaustaitojen ja villimmän filtterienkäytön vuoksi. Niitä kun tavattiin ennen vanhaan laittaa täydellä teholla jopa useita päällekäin, nykyisen heikkotehoisen yhden sijaan.


Itse en ole tekniikan kehittymisestä ollenkaan pahoillani. Päinvastoin. Se inspiroi ja haastaa kehittämään myös omaa tekemistäni. Toisaalta huomaan, miten huonojen kuvien tulva saa minut stressaantumaan, jopa  voimaan huonosti. En nauti suttuisista huumorivideoista ja suurin osa meemikuvistakin tuntuu jopa groteskeilta. IRC-Galleria -tili Instagramissa on huvittava ja kiinnostava kulttuurihistoriallinen katsaus yksittäisinä kuvina, mutta laajempina määrinä se on liikaa. Olo muuttuu ärsyttäväksi ja rauhattomaksi ja mieltäni alkaa pistellä. En voi hyvin paskoja kuvia katsoessani ja uskon tämän olevan myös laajempi yhteiskunnallinen ilmiö. Miten esimerkiksi ihmisen suhtautuminen lehtijutun aiheeseen muuttuu, kun sen pääkuvituksena on lukijan näppäämä puhelinsuttu? Monella lienee myös muistoissa kokemukset sukulaisten tai tuttavien lomakuva-albumeista. Kuvittelepa filmirullallisen, siis 24 kuvan, sijaan päivittäinen, jopa tuhansien kuvien, setti samaa suttua.

Ehkä idylliunelmakuvia julkaisevilla tileillä voisikin olla jokunen pellavalakana tai sänkyyn aseteltu vedenkeitin vähemmän. Jos pitää kuitenkin valita niiden tai kaljapäkki päässä, Borat-uikkariin pukeutuneena Kalajoen juhannuksessa sammuneen ^JoNi89_:n kuvien välillä, on valintani aika selvä.

Aito elämä kun voi välillä olla aika kuvottavaa.

You Might Also Like

2 kommenttia

  1. Hyvä postaus! Mä olen niin samaa mieltä siitä, että itse haluankin somessa seurata ja itsekin jakaa niitä kauniita kuvia. Jos joku ei pidä niitä riittävän aitoina niin ihan sama sitten :D

    VastaaPoista
  2. Olin tekemässä tällaista postauksia ja kun googlettelin muiden puheenvuoroja aiheesta niin kappas, sä olet jo sanonut kaiken paremmin! :D

    Oon niin samaa mieltä, selasin yksi kaunis päivä oman instagramini alkuun saakka ja kyllä nauratti ja ärsytti vanhojen kuvien turhuus. Toki siinä pielee pieni totuudensiemen, että tiettyä spontaaniutta sieltä voisi tuoda tähänkin päivään. Mutta kyllä sitä joka toisen kuvan kohdalla mietin että miksi olen julkaissut tämän. :D

    Ja myös postaustahti nauratti, esimerkiksi olin joku kesä ollut yksin puistossa useamman tunnin. Sinä aikana olin ensin julkaissut selfien itsestäni puistossa, sitten toisen kuvan mun viltistä ja lukemisista, sitten kolmannen kuvan itsestäni jonka kuvatekstinä oli että olispa mansikoita, sitten kolmas kuva jossa kuvia mansikoista joita sitten hain kaupasta, ja sitten vielä kuva kun lähdin puistosta :DDD Jos julkaisin tuota tahtia kuvia nykyään niin mulla ei olisi yhtään seuraajaa.

    VastaaPoista