bileet
elämä
uusi vuosi
Skumppaa lääkemitasta ja vaarallisia rakettihetkiä
2.1.18
Se on uusi vuosi ja minä vasta nyt täällä! Se olikin joskus viime vuonna kun viimeksi nähtiin!
On nimittäin ollut niin kiire uudessa liikuntaharrastuksen, olla tipattomalla, laihtua, konmarittaa, lopettaa aloittamatta jäänyt tupakointi, osallistua vegaanihaasteeseen, tehdä lähikauppaan eettisiä valikoimatoiveita, miettiä kuinka minä ja varsinkin muut voisivat olla parempia ihmisiä ja vahtia muiden ihmisten lupausten noudattamista.
Vedin itseni nyt ehkä hiukan piippuun tässä uudessa paremmassa elämässäni ja vuodessa. Mutta pääsin sentään lähes kolmanteen päivään! Nyt olen palannut takaisin normaaliin ja makaan läppäri sylissä sohvalla kolmatta päivää samoissa vaatteissa käymättä suihkussa. Olen syönyt pelkkiä sipsejä ja päättänyt, etten nouse tästä ennen ensi viikkoa. Nyt ehdin siis kirjoitella teillekin!
Vuodenvaihde oli kyllä ihana! Vaikka muuten saatan ollakin melkomoinen party animal (typosin eka että naimal, niiiin totta), niin uutena vuotena en kaipaa suuruutta ja rymistystä. Tänä vuonna en jotenkin jaksanut yhtään: kaivoin kaapista kesäisiltä synttäreiltä jääneen halvimman ginipullon, ensimmäisen puhtaan paidan ja pyysin kaveria tuomaan halvimman valkkarin.
Perusasioilla syntyi kuitenkin parhaat kekkerit: oli sipsiä ja pizzaa, mokkapaloja eli masaliisaa eli suklaaneliöitä eli suklaapiirakkaa, gintonicia, viiniä ja vichyä, jota unohdin joka kerta lisätä viinin joukkoon. Ohjelmanumerona teimme henkilökohtaisia läpileikkauksia vuodesta, jotka itkettivät ja naurattivat vuorotellen vähän kaikkia.
Sosiaalinen mediahan täyttyi uutenavuotena vuoden läpileikkauksista, joissa kuuluu sanoa vuoden olleen mielenkiintoinen mutta haastava, vuoden antaneen ja ottaneen ja että 2018 olen valmis. Itse en jotenkin jaksanut edes miettiä, vaikka vahvasti plussan puolella tunnen kuitenkin olevani. Päivällä kauppareissulla kadulla kuitenkin tanssi lapsi leveästi hymyillen ja ihaillen pitkää, hulmuavaa tyllihelmaansa ja pyörien ihan täydellisesti kuulokkeistani soivan Popedan rytmiin. Siinä se jotenkin oli, yhtäkkiä silmieni edessä. Täydellinen kuvaus vuodesta 2017.
Puolen yön lähestyessä oli myös perinteinen kyl me viel ehitää raketteja katsomaan ja sitten olimme Säästöpankinrannassa 23.58 rakettien loisteessa. Lähtöhötäkässä ei tietenkään löytynyt mistään muovimukeja, joten vuodenvaihteen kuohuviinit kippisteltiin mistäs muustakaan kuin lääkemittakupeista, jotka jostain syystä kyllä löytyivät. Tärkeintä oli kuitenkin ihana seura ja pussailu vuodenvaihtuessa ja aika pitkään sen jälkeenkin.
Kaupungin ilotulitus oli mielettömän upea, ja se olisi kyllä saanut minusta riittää kaikille läsnäolijoille. Hirveää, kun sai koko ajan pelätä ympärillä minne sattuu ammuttavia raketteja - varsinkin niitä, jotka eivät syystä tai toisesta sinkoutuneet minnekään, vaan räjähtivät paikallaan. Ehkä tällainen tarpeeton ammuskelu tulee tulevina vuosina päätökseensä. Siinä nimittäin on jotain typerää, että jossain Kiinassa lapset hikoilee ja räjähtelee, jotta ihmiset länsimaissa voivat kännipäissään räjäytellä toisiaan.
Uudenvuodenpäivänä seurasin somesta, kuinka ihmiset odottivat ruokatilauksiaan tuntikausia tai jonottivat pizzerioissa puolitoista tuntia. Itse sain nauttia vain yltäkylläisestä ja ihanasta brunssista ja kellahtaa sen jälkeen patjalle kuuntelemaan silmät kiinni, kun muut pelasivat Carcassonnea.
On nimittäin ollut niin kiire uudessa liikuntaharrastuksen, olla tipattomalla, laihtua, konmarittaa, lopettaa aloittamatta jäänyt tupakointi, osallistua vegaanihaasteeseen, tehdä lähikauppaan eettisiä valikoimatoiveita, miettiä kuinka minä ja varsinkin muut voisivat olla parempia ihmisiä ja vahtia muiden ihmisten lupausten noudattamista.
Vedin itseni nyt ehkä hiukan piippuun tässä uudessa paremmassa elämässäni ja vuodessa. Mutta pääsin sentään lähes kolmanteen päivään! Nyt olen palannut takaisin normaaliin ja makaan läppäri sylissä sohvalla kolmatta päivää samoissa vaatteissa käymättä suihkussa. Olen syönyt pelkkiä sipsejä ja päättänyt, etten nouse tästä ennen ensi viikkoa. Nyt ehdin siis kirjoitella teillekin!
Vuodenvaihde oli kyllä ihana! Vaikka muuten saatan ollakin melkomoinen party animal (typosin eka että naimal, niiiin totta), niin uutena vuotena en kaipaa suuruutta ja rymistystä. Tänä vuonna en jotenkin jaksanut yhtään: kaivoin kaapista kesäisiltä synttäreiltä jääneen halvimman ginipullon, ensimmäisen puhtaan paidan ja pyysin kaveria tuomaan halvimman valkkarin.
Perusasioilla syntyi kuitenkin parhaat kekkerit: oli sipsiä ja pizzaa, mokkapaloja eli masaliisaa eli suklaaneliöitä eli suklaapiirakkaa, gintonicia, viiniä ja vichyä, jota unohdin joka kerta lisätä viinin joukkoon. Ohjelmanumerona teimme henkilökohtaisia läpileikkauksia vuodesta, jotka itkettivät ja naurattivat vuorotellen vähän kaikkia.
Sosiaalinen mediahan täyttyi uutenavuotena vuoden läpileikkauksista, joissa kuuluu sanoa vuoden olleen mielenkiintoinen mutta haastava, vuoden antaneen ja ottaneen ja että 2018 olen valmis. Itse en jotenkin jaksanut edes miettiä, vaikka vahvasti plussan puolella tunnen kuitenkin olevani. Päivällä kauppareissulla kadulla kuitenkin tanssi lapsi leveästi hymyillen ja ihaillen pitkää, hulmuavaa tyllihelmaansa ja pyörien ihan täydellisesti kuulokkeistani soivan Popedan rytmiin. Siinä se jotenkin oli, yhtäkkiä silmieni edessä. Täydellinen kuvaus vuodesta 2017.
Puolen yön lähestyessä oli myös perinteinen kyl me viel ehitää raketteja katsomaan ja sitten olimme Säästöpankinrannassa 23.58 rakettien loisteessa. Lähtöhötäkässä ei tietenkään löytynyt mistään muovimukeja, joten vuodenvaihteen kuohuviinit kippisteltiin mistäs muustakaan kuin lääkemittakupeista, jotka jostain syystä kyllä löytyivät. Tärkeintä oli kuitenkin ihana seura ja pussailu vuodenvaihtuessa ja aika pitkään sen jälkeenkin.
Kaupungin ilotulitus oli mielettömän upea, ja se olisi kyllä saanut minusta riittää kaikille läsnäolijoille. Hirveää, kun sai koko ajan pelätä ympärillä minne sattuu ammuttavia raketteja - varsinkin niitä, jotka eivät syystä tai toisesta sinkoutuneet minnekään, vaan räjähtivät paikallaan. Ehkä tällainen tarpeeton ammuskelu tulee tulevina vuosina päätökseensä. Siinä nimittäin on jotain typerää, että jossain Kiinassa lapset hikoilee ja räjähtelee, jotta ihmiset länsimaissa voivat kännipäissään räjäytellä toisiaan.
Uudenvuodenpäivänä seurasin somesta, kuinka ihmiset odottivat ruokatilauksiaan tuntikausia tai jonottivat pizzerioissa puolitoista tuntia. Itse sain nauttia vain yltäkylläisestä ja ihanasta brunssista ja kellahtaa sen jälkeen patjalle kuuntelemaan silmät kiinni, kun muut pelasivat Carcassonnea.
0 kommenttia