Ah ja oh, viime viikonloppu oli niiiin ihana, etten vieläkään ihan ymmärrä.

Perjantain hummailin Minkin kanssa Superwood-festareilla. Hotelli Rantapuistossa järjestetyllä festivaalilla leijaili mystinen tunnelma, kun festarikansa vaelteli hotellin käytävillä ja sen pihalla. Festivaali jatkui vielä lauantainakin, ja meidänkin alkuperäinen aikomuksemme oli festaroida molempina päivinä, mutta jotenkin lauantaina olo oli uupunut ja tuntui paremmalta olla hötkyilemättä minnekään.

Lauantai-illalle kehkeytyivät kuitenkin melkoiset dinnerit. Niitä kylläkin kehittyy kaikissa ystäväpiireissäni aika usein, mutta tällä kertaa melkoisuus oli toista luokkaa. Kaupungissa oli kauanodotettuja ihmisiä, joita ei joka päivä näe ja sitähän piti tietysti juhlistaa. Pitkin iltapäivää käytiin lennokasta keskustelua siitä, mitä syödään. Kuinka monta syöjää, ehkä viis, no varmaan seitsemän, sanotaan varmuuden vuoksi kymmenen. Pizza ois kyl paras. Montakohan munakoisoa, puoltoista kiloa jauhoa, oisko joku pikainen tiramisu hei jälkkäriks, pitää muuten käydä uudestaan alkossa.

Olen ainakin Instastoryn puolella hehkutellut viimeisen puolen vuoden aikana elämääni siunaantunutta pizzaonnea. Jäin ihmettelemään sitä nytkin. Itse yritin olla kovasti hyödyksi (kuivasin ja revin mozzarellapallot), mutta muuten lähinnä ihmettelin, kun jauhokekojen ja Mutti-tölkkien keskellä syntyi toinen toistaan ihanampia pizzoja. Perunapizzaa, päärynä-gorgonzolapizzaa, munakoisopizzaa ja margaritaa, josta on niinikään puolessa vuodessa sukeutunut suosikkini. Kaukana, mutta niin lähellä, on aika, jolloin kana-aurajuusto-ananas oli lempparipizzani.


 Pizzojen valmistuttua annoimme suuret aplodit keittiössä suurimman savotan tehneille. Sitten jotenkin luontevasti taputimme vuorotellen kaikille muillekin. Aplodit sai ansiokkaasta mozzarellan repimisestä ja siitä, että puhelinseksistä huolimatta ehti ajoissa paikalle.

Seurueemme oli suuri, mutta siitä huolimatta pizzaa tuntui olevan valtavasti. Pizza kerrallaan ne kuitenkin hupenivat. Aina uuden pizzan ilmestyessä uunista tuli huomioitua, mihin keskustelut olivat yhden pizzan aikana siirtyneet. Siirtymät olivat joskus hyvinkin luontevia, joskus taas yllättäviä. Lempikeskusteluni oli ehkä se, voiko ruoka rakastella kielen kanssa. Yksi kerrallaan pizzansyöjät täyttyivät, ja viimeisistä paloista oli käymässä kisaa ja kauppaa samat vakiopanelistit (minä tietysti yhtenä). Joku ehdotti kivi-paperi-sakset-ottelua, minä huonona häviäjänä antauduin suosiolla. Lopputuloksena oli kuitenkin se, että sain haalittua lisää pizzaa entisenkin ollessa vielä kesken. Ei yhtään huonompi ilta.


Ja kun kaupungissa kerran oli vieraita, jotka eivät täällä jatkuvasti ramppaa, sovittiin ruokakekkeröinnin jatkuvan vielä sunnuntailounaallakin. Missä vierähti luontevasti koko päivä.

Olipa vain ihana viikonloppu. Ihana viikonloppu on luvassa nytkin: tänään perjantaina juhlitaan The Blog Awards Finland -gaalassa, jossa olen ehdolla Vuoden keskustelunherättäjäksi. Jos kisakunto antaa myöden, on lauantaina luvassa piipahdus Helsingin kirjamessuille. Sunnuntaina taas on luvassa pako rakkauslomalle aurinkoon. Ai että! Ihanaa viikonloppua kaikki!