Babler

Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›

Huomenna vaihtuu elokuuksi - bucket list loppukesälle

Ja niin ollaan siinä surullisessa vaiheessa, että hätäisimmät puhuvat jo syysneuleista, koulun alusta, ruskapunkuista tai -retkistä, hämärty...

Ja niin ollaan siinä surullisessa vaiheessa, että hätäisimmät puhuvat jo syysneuleista, koulun alusta, ruskapunkuista tai -retkistä, hämärtyvistä syysilloista ja tunnelmavaloista.

Tämäkin kesä meni vähän kuin sitä kesää odotellessa. Siinä mielessä en ole kovin pahoillani, että olen tehnyt vimmatusti töitä ja uhrannut kesäviikonloput sille. Toisaalta olen ihminen, jonka mielessä kesä jatkuu hyvinkin lokakuulle saakka, eli ehdin lomamoodeihin varsin hyvin mukaan.

Festarikuvaukset jatkuvat toki vielä elokuussakin, mutta onneksi hiukan kevyempinä. Yksi viikonloppu on jopa kokonaan vapaana. Siispä uskon ehtiväni ja jaksavani touhuta kesäjuttuja pitkin elokuutakin. Jotta kesäretkiä tulisi oikeasti tehtyä, olen laatinut itselleni tällaisen loppukesän summer bucket listin.

Lista siis tässä alla. Nappaa vinkit talteen tai toteuta vaikka sellaisenaan, sillä vielä on kesää jäljellä, vaikka huomenna vaihtuu elokuuksi.


LOPPUKESÄN BUCKET LIST: 

Kokonainen vesimeloni & drinkin teko siihen
Olen nähnyt tällaisen useasti - ja aina kohtalokkain seurauksin. Ehkä juuri siksi haluan kokea tämän itsekin.

Suomenlinna, Porvoo, Kasvihuoneilmiö ja Lahnajärvi
Kotimaan matkailu kunniaan. Jos jokainen suomalainen tekee matkan kotimaassa, niin Suomesta tulee maailman rikkain valtio, joka ei ole mitään velkaa kenellekään eikä varsinkaan lainaa mitään mihinkään.

Uiminen
Meressä, järvessä, uima-altaassa, lammessa, missä vaan.

Kävely ja hengailu Kaivarin suunnalla
Aina sitä suunnittelee, mutta joka kerta se jää jotenkin vaan ajatuksen tasolle. Sinne on Kalliosta niin pitkä matka.

Juhlat
Tuparit on pitämättä ja synttäritkin on elokuussa. Kenties, kenties. Toisaalta ihmisten piiri ympärilläni on laaja ja monipuolinen: on turkukaverit, on helsinkikaverit, on blogikaverit, on herratiesmitkäkaverit. Haluan kutsua kaikki, mutta neliöihini ja neljälle tuolilleni ei ihan valtavaa joukkoa kerrallaan mahdu. Toisaalta tämä voi tarkoittaa vain monia juhlia, jos tätä nyt näin lähtee ajattelemaan.


Ulkona nukkuminen
Haaveilen yöstä parvekkeella. Vain parveke puuttuu. Olkaa siis valppaina, helsinkiläiset parvekkeenomistajat. Teitä saattaa odottaa yllätys.

Päivä Teurastamolla
Minun on annettu ymmärtää, että Teurastamo on oiva hengailupaikka. Läsnäoloni tekee siitä todnäk vielä paremman.

Dinner Cellassa
Kuulin vasta aivan juuri, että kotikulmillani sijaitsevasta Cellasta saa ruokaa - ja vieläpä oikein ihastuttavaa ja perinteistä Suomiruokaa. En tiedä, ehdinkö Cellaan elokuussa, mutta dinner-ilta Cellassa lähiaikoina on jo sovittuna.

Ainakin kaksi hyvää burgeria
Kuten tiedätte, olen loputon burger lover. Tämä kesä on jostain syystä ollut enemmän pizzakesä (olen myös pizza lover), mutta loppukesästä tulkoon burgerit sisuksiini.

KIASMA
ARS17-näyttely on ollut menolistallani avaamisestaan asti eli maaliskuusta. Jos en nyt mene, en mene koskaan, eli nyt se on mentävä.

Helsexinki
Helsingin Kaupunginmuseossa esilläoleva Helsexinki-näyttely perustuu kaupunkilaisten omiin kokemuksiin sukupuolesta, seksuaalisuudesta ja seksistä - sekä vapaudesta valita, miten niitä toteuttaa. Jotenkin ihana aihe näyttelylle ja vieläpä näin virallisella taholla, eikä missään underground-queer-kollektiivin kellarivaraston hämärissä.

Majan rakennus
Olen haaveillut majan rakentamisesta, siis sellaisesta peitoista ja lakanoista pykätystä pehmeästä keosta, jo aika pitkään. Yksin majanrakennus on kuitenkin ollut vähän surullinen ajatus. Tänään kuin sattumalta kuulin ehkä kauneimmat sanat: tehdäänkö sellainen maja, jossa voidaan olla koko meidän elämä. Todellakin voidaan. Tehdään se kuitenkin vasta elokuun lopuksi, ettei muut kesäriennot jää tekemättä.  

You Might Also Like

2 kommenttia

  1. Mulla on täällä Espoossa Länsiväylän kupeessa (lasittamaton) iso parveke, johon saa tulla nukkumaan, jos mieli tekee :D

    VastaaPoista
  2. Joka hiivatin vuosi tuo SMG:n kaunis biisi aiheuttaa tähän aikaan vuodesta raastavaa tunnetta sydänalassa....kesän rakastajalle ja kylmän inhoajalle. Tänä vuonna sitä vietin haahuillen lämpimässä kesäyössä laiturilla kissan kanssa,olisi tehnyt mieli kirmailla päättömästi suviyössä,mutta pikkukylässä ainoa paikka jonne kirmailla on baari:D Samoin ilmestyvät back to school-mainokset saavat joka vuosi suurinpiirtein virittelemään köyttä puunoksaan...

    VastaaPoista