Tietoa mainostajalle ›

Vähän surkeana ihanassa PINGissä

Nyt pitäisi kirjoittaa asioista, joita en oikein osaa edes ajatella. Mitä pitää kirjoittaa, mitä ei pitäisi. Mikä lisää ymmärrystä ja mikä t...

Nyt pitäisi kirjoittaa asioista, joita en oikein osaa edes ajatella. Mitä pitää kirjoittaa, mitä ei pitäisi. Mikä lisää ymmärrystä ja mikä taas pahentaa jo väärinymmärrettyä. Että kannattaako oikeasti sanoa, jos ei mene hyvin. Helpottuvatko asiat vai käykö vain niin, että väki kaikkoaa, viimeisten sentään  ovelta empaattisesti hymyillen ja ymmärtäen.

Yritän kuitenkin sanoa.

Olen ollut tämän bloggaamisen kanssa aivan saatanan solmussa jo aika pitkään. En koko aikaa, mutta pitkään. Säännöllisin väliajoin saan jonkinlaisen pongahduksen uusiin suuntiin ja inspiroidun, mutta en ehdi pysähtymään tekemisen äärelle sellaisiksi ajoiksi, joita bloggaaminen niistä vaatii. Että pysyisin asioiden ytimessä. Kirkastaisin ja terävöittäisin kärkeäni. Mutta kun ei vain pysty. Siitä seuraa helposti riittämättömyyden ja kyvyttömyyden tunne ja sitten vaan katselee, kuinka muut pystyvät ja tuottavat tehokkaasti sisältöä ja mainetta, kunniaa ja kaupallisia sisältöyhteistöitä sataa ovista ja ikkunoista kaikille muille tonteille. Mitä enemmän olen yrittänyt ja miettinyt, sitä vähemmän tekemisessä on järkeä. Jollain tapaa menee kiihtyvällä vauhdilla väärään suuntaan, eikä kukaan oikein tiedä, miten kääntyä. Kaikkein vähiten minä itse.


Viime perjantaina oli PING Helsinki. PING oli ihana, tänäkin vuonna. Mitä muuta voisi olla tapahtuma, jossa heti ovella on vastassa satoja sydämenmuotoisia foliopalloja ja satoja mielettömiä ja fiksuja tyyppejä. Tapahtuma, jonka järjestäjätiimi on ensinnäkin superlahjakas ja toisekseen tehnyt sairaasti duunia tapahtumansa eteen.

Olin paikalla, olenhan myös yksi PING Helsinki Ambassadoreista. On aina tosi hyvä, että ennen pitkään odotettua edustustapahtumaa ehtii nukkua kaksi tuntia. Sitten menee paikalle, kuuntelee suuria ja pieniä menestystarinoita, huomaa, että oma tekeminen on muihin verrattuna aika pientä ja turhaa. Huomaa että jos kuuntelee enää yhtään, alkaa itkeä. Koittaa silti olla, että se on vttu just näi, kun puhutaan siitä miten mainonnassa täytyy olla rohkea ja ottaa riskejä, ja sitten muistaa, että sanattoman viestinnän perusteella Suomessa monille mainostajille tuntuu edelleen olevan liikaa, jos blogin nimessä sattuu olemaan homo. Toki ne, joille homo otsikossa ei ole liikaa, ovatkin sitten rohkeita ja ihania.

Kaiken väsymyksen ja surkeuden lisäksi onnistuu vielä hankkimaan itselleen nälkäkiukun ja tuntemaan itsensä vielä fyysisestikin idiootiksi, kun ahdistuu loputtomalta tuntuvasta taputusleikistä, johon kutakuinkin koko muu tuhatpäinen osallistujakunta osallistuu riemuissaan. Luojan kiitos Itse Minna Mänttäri sattui istumaan vieressäni, henkinen vertaistuki oli korvaamatonta.

Jotenkin selvisin, taputusleikin jälkeen sai viiniä ja pääsi puhumaan ihmisten kanssa muustakin kuin loputtomista mahdollisuuksista ja menestyksestä, brella-tapaamisten määrien vertailusta tai uniikeista kävijöistä ja mediassa vietettyjen minuuttien keskiarvoista. Oli heti jotenkin paljon helpompi olla (muutenkin kuin viiden skumppalasin takia). Jälkeenpäin luin aivan samoja fiiliksiä Missä olet Laura -blogista, joka on muutenkin ehkä maailman paras blogi. Monet tulivat nykimään paljettitakin hihasta, muutama tarjosi apua ja neuvoja, jos tarvitsee. Ja muistaa minut, kun joskus tarvitsevat tekijää johonkin. Syvennyin keskusteluun Spice Girlsilta opitusta feminismistä ja tanssimme Tiinan kanssa Iisan Nimimerkillää kuulemma kuin keijukaiset. Lämmöllä muistan myös ihmisten ilmeet heidän tajutessaan, että minä ja Maiju todellakin olemme pukeutuneet samanlaisiin paljettitakkeihin. Aivan tietoisesti ja sovitusti, koska Ivana Helsingin paljettitakki nyt vain on maailman siistein takki.

Loppuillasta ahtauduin taksiin niiden kuuluisien foliopallojen keskelle. Seuraavana päivänä tuntui jo siltä, että PINGistä taisi hetkittäisestä kurjasta olosta huolimatta tänäkin vuonna tarttua mukaan muutakin kuin katonrajassa sinnikkäästi huojuva vappupallo.

You Might Also Like

13 kommenttia

  1. Voi olipa kiva vihdoinkin toteuttaa tämä Ivana Helsinki samisjuttu. Monta kertaa ollut jo puheissa ja nyt vihdoinkin saatiin toteutukseen. Mehän oltiin muutenkin niin samiksia koko tyypit. Meidän pitää joskus istua alas ja jutella näistä kaupallisista yhteistyökuvioista :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, tämä oli kyllä mahtavaa! Sovittiin hienosti yhteen. Ja joo, pitää ehdottomasti istua! :)

      Poista
  2. I feel you... Mut sit toisaalta, mä en ainakaan lue kovin montaa "niitä muita" blogeja, koska mun mielestä pitää olla aitoa ja asiaa. Näitä sun juttuja tykkään lukea, koska mun mielestä ne on just sitä. Plus huumori. Ja VAIKKA blogin nimessä lukee HOMO. Kaikki alkaa menemää paremmin silloin, kun lopetat vertaamasta itseäsi muihin. Siinä ajatusleikissä kun harvoin kukaan voittaa. Pus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, tota olen itsekin miettinyt, ettei pitäisi käytännössä yhtään seurata, mitä tai miten muut toimii. Tein niin viisi vuotta ja meni ihan hyvin, sitten aloin pikkuhiljaa seota. Pus <3.

      Poista
  3. Mukavan omanlainen kuvaus Pingistä! Varmasti monet painivat samojen asioiden kanssa, mutta ei kyllä niillä yhtä upeaa takkia ollut päällä kun sulla :-)

    VastaaPoista
  4. Ihana kirjoitus! Rehellinen! Ja tiedätkö mitä, juuri tätä tarvitaan kaiken sisältömarkkinointihössötyksen keskellä, koska ei kaikki ole vain foliopalloa ja ihanaa ja yhteisöllistä. Bloggaamiseen, niin kuin kaikkeen muuhunkin elämässä, liittyy AINA myös itsekkyyttä, kyynärpäätaktikointia ja oman edun tavoittelua. Sitä, että ollaan yhtä suurta perhettä, vaikka oikeasti jokainen tuijottaa vain omia Instagram-tykkäyslukuja ja blogin kävijämääriä. Olen pohtinut ihan näitä samoja keloja kuin sinäkin. Monen mutkan kautta olen päässyt siihen fiilikseen, että intuitio on paras workshoppi ja koutsi. Hengailen niiden ihmisten kanssa, joiden seurassa tuntuu hyvältä. Teen yhteistyötä niiden tahojen kanssa, jotka sopivat pirtaan ja tuntuvat luontevilta kumppaneilta. Enkä jaksa koko ajan stressata numeroista: välillä ne ovat pienempiä, välillä suurempia. Aion jatkaa bloggaamista just niin kauan kuin se tuntuu hyvältä. Ja toivon, että sinäkin. Ihan vaan siks, että sun blogi on helvatin hyvä ja sun persoona on aito. Aidot ihmiset ovat niitä oikeita menestyjiä. <3 Pus!

    VastaaPoista
  5. Samaistuin. Mä olen kirjoittanut blogia vuodesta 2008, ja aika monet kerrat miettinyt miksi muut kehittyy, menestyy ja kaikkea. sit aloin miettiin, et jospa lopetan yrittämästä väkisin olla yhtään mitään. Se tuntuu hyvältä, vaikkakaan suuri menestys ei siitä hetkestä alkanutkaan ;) Mut hei haluan toivottaa tsemppiä ajatustesi kanssa. Kriisithän tunnetusti on niitä kehittymisen paikkoja, jos sen osaa ottaa sellaisena. Antaisitko itselles ehkä vähän lepoa ja aikaa ajatella, käsitellä? Halaus sulle, oot mahtava tyyppi. Oli erittäin jees tavata Pingissä ♡

    Terveisin Ansku

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, tota yrittämisen lopettamista olen itsekin miettinyt, mutta ei sekään jotenkin onnistu, kun on muka jotenkin niin inessä skenessä, ettei oikein voi olla vertailematta ja olematta.

      Kriisi on kestänyt jo sen verran pitkään, että joku uskomaton kehitys saisi kyllä kohta jo tapahtua :D. Ajattelematta oleminen olisi varmasti paikallaan, ehkä se tästä kunhan kesä koittaa.

      Oli kiva nähdä <3!

      Poista
    2. Ulkopuolinen tarkkailija omassa elämässään huutelee täältä nyt viisauksia.. Ihminen on pitkän kehityshistoriansa aikana matkalla kaikkeuden kustuksi kruunuksi joutunut omaksumaan eloonjäämis- ja lisääntymismahdollisuuksiensa parantamiseksi tietyn all-inclusive paketin. Sisäänrakennettu kateus saa yrittämään itsensä ylittämistä. Ettei heimon naisia raahata jalasta synnyttämään vihollisklaanivauvoja, on oltava vähä parempi keihäs jolla kaadettava kellistyy, oli se liha sit mitä hyvänsä. Vuosituhanten kehitys on hioutunut kimallekilvaksi, koska se on olevinaan sivistystä. Se on valittua sokeutta ja selkäänpuukottamista ja kamataivaan tavoittelua, mut ei saa olla itselleen julma vaan ymmärtää kivikautiset tarpeemme ,tuoda ne aikaan jolloin fyysisellä voimalla ei varmista mitään ja nähdä et ainakin on ymmärtänyt hulluuden laadun ja suoda siitä kiitos metsästäjä-keräilijälle glittertakissaan. Palaan luolaani ja toivotan kaato-onnea. O'hoi!

      Poista
  6. Rakas Eino,

    Jos yhtään lohduttaa, niin yksi juttu millä sun on suht helppo erottua on kirjoitustyyli. Taito. Ja sulla on se. Suunta on ehkä hukassa, mutta tatsi ei. Osaat kirjoittaa mukaansatempaavasti ja mielenkiintoisesti; se jo yksistään on kilpailuetu jos sen sellaisena haluaa nähdä.

    Olkoon suunta hetken hukassa, kunhan kirjoitat. Pus! Olet lempihomoni.

    VastaaPoista
  7. Hieno kirjoitus. Rehellinen, Ja aito. Vaikka oma blogini on pieni noihin suuriin ja kauniisiin verrattuna, olen kyllä ihan samojen aatosten kanssa paininut. Sitten törmäsin "Slow blogging -manifestiin" ja luin siitä kaiken, mitä silmiini sain - ja tein oman versioni "Olen hidas bloggaaja" (jos kiinnostaa, linkki löytyy blogini sivubannerista). Sen myötä löytyi rauha bloggaamiseen - ainakin välillä;)
    Ja pakko myöntää vaikken glitterin kaveri olekaan: onhan tuo takki päheä;)

    VastaaPoista