Tietoa mainostajalle ›

Syöntikypsä elämän avokado

Olen nyt asunut Helsingissä lähes kuukauden, joten lienee varmaan hyvä aika vähän heijastella sitä, miltä tuntuu. Etukäteen pelkäsin, stre...

Olen nyt asunut Helsingissä lähes kuukauden, joten lienee varmaan hyvä aika vähän heijastella sitä, miltä tuntuu.

Etukäteen pelkäsin, stressasin ja hermoilin. Hetkittäin olin varma, etten haluakaan lähteä yhtään minnekään ja olin täysin jumissa. Luultavasti kyse oli jostain suojamekanismista: mieli huijasi itseään jo melkein uskomaan, että nykyisellään on hyvä eikä tässä mitään muuttoa ja muutosta tarvitse, koska muutoksessa kaikki muuttuu ja huomisen suuntaa ei kukaan meistä tiedä.


Nyt, alle kuukauden jälkeen, olen kuitenkin hyvin iloinen, että ymmärsin lähteä. Päätös oli selvästi oikea. Monilta olen kuullut vilpittömiä kommentteja siitä, miten Helsinki tekee minulle selvästi hyvää. Ja siltä se kyllä tuntuukin. Muuton hetkellä kallistuin siihen, että kaiken tuhoutumisen sijaan kaikki voi mennäkin ihan hyvin, mutta tähän asti kaikki on mennyt paremmin kuin hyvin. On ollut vain ihanaa ja siistiä, samaan aikaan uutta ja ihmeellistä ja toisaalta arkisen tavallista. Olen tehnyt uusia asioita, käynyt uusissa paikoissa ja nähnyt uusia ihmisiä. Ja vanhoja asioita, vanhoja paikkoja ja vanhoja ihmisiä. Vanhoja ihmisiä uudessa valossa. On voinut lähteä lyhyellä varoitusajalla tai kokonaan ilman varoitusaikaa ties mihin seikkailuihin. Voinut olla täysin rento, kun yhtäkkiä ei enää tarvitsekaan miettiä, millä bussilla tai junalla lähtee Turkuun. Kun kotiin voi helposti kävellä.


 Vielä ei voi tietää, miten elämä asettuu. Vaikka uudet kotikulmat ovat olleet suunnilleen tuttuja jo ennenkin, eivät ne kuitenkaan ole olleet kotikulmia. Vieläkään en tiedä, mitä tulee tapahtumaan. Mitkä uusissa kotikulmissa ärsyttävät, mitkä ihastuttavat. Missä käyn ja mitä teen. Mistä paikoista ja ihmisistä tulee vakiintunut ja olennainen osa elämääni, mitä taas vältän viimeiseen asti.

Pitkään mietin, että viivyttelin muuttoa Helsinkiin liian pitkään. Että olisin voinut lähteä jo vuosia sitten. Nyt olen kuitenkin tullut siihen lopputulokseen, että nyt aika lähteä oli juuri oikea. Että elämä oli vähän kuin avokado. Ei mikään syöntikypsänä saatu, vaan kypsymistään odottava. Turku toimi huoneenlämpönä, joka kypsytti avokadon. Sitten yhtäkkiä olikin jo vähän kiire, sillä elämän avokadon syöntikypsä aika tuli yllättäen ja silti odotettuna.

Ja nyt vain sitten nautin tästä täydellisen kypsästä avokadosta. Ei toistaiseksi tummia kohtia tai kuvottavia jännemäisiä nauhoja näköpiirissä.

You Might Also Like

0 kommenttia