Etevimmät siiselit jo saattoivatkin panna merkille, että juhlava ja laineikas leijonanharjani on saanut väistyä ja tilalla on varsin lyhyt malli.

Hiuksista luopuminen ei ollut mikään nopea päähänpisto. Fiilistelin ajatuksella jo viime syksynä ja testasin ajatusta parturillani Vivecalla jo viime syksynä esittelemällä referenssikuvia. Vastaus oli periaatteessa joo, mutta jostain syystä perään tuli kuitenkin kattava ylistyslaulu pitkälle kiharakampaukselleni.

Ja ihana kampaus kiharakeko kyllä olikin. Juhlava ja näyttävä ja uskokaa tai älkää, käsittämättömän helppo laittaa. Mutta helppoudesta huolimatta hiukset oli oikeastaan aina pakko laittaa, ja laittaminen vaati kohtuuttoman määrän hiuslakkaa. Loppuaikoina harja oli niin raskas ja massiivinen, että tuntui aina hiukan sirkuseläimeltä kun liikkui julkisilla paikoilla hiukset laitettuna.

Lopulta, kuukausien harkinnan jälkeen tein päätöksen. Hiukset saavat lyhentyä. Samalla tajusin myös, että hiusten kanssa kaikenlaisiin hetkiin on ihan naurettavan helppoa ja kannattavaa tarttua: hiukset pääsääntöisesti kasvavat takaisin, joten niillä voi lopulta aika huoletta leikkiä. Toisaalta mietin viettäneeni valtaosan elämästäni lyhyellä hiusmallilla. Tai kuten itse sanoin, ihan tavallisella miesten hiuksilla. Samalla vertasin elämääni esikuvani ja oppiäitini Geri Halliwellin elämään: Geri väsyi ennen Spaissareista lähtöään näyttäviin ja piukeisiin asuihin ja kirkuvan punaisiin hiuksiinsa ja vaihtoi ne hyvin luonnollisiin väreihin ja mukaviin asuihin. Geri on myös horoskoopiltaan leijona ja syntynyt siis hyvin lähellä omaa syntymäpäivääni (vuosi on toki eri). Geri oli myös Spaissareista lähtiessään saman ikäinen kuin minä nyt. Onko oma merkittävin, loppuelämääni vaikuttava työurani jo takana? Tuleeko minustakin kahdenkymmenen vuoden päästä formulakuskin vaimo?

Ja siis kyllä, mietin tätä kaikkea ihan oikeasti. 


 Moni huusi tuskissaan hiusten putoillessa kampaamon lattialle (parturi mukaan lukien). Pyysin alunperin vain lyhyttä, tavallista tukkaa. Referenssikuvassani oli hieman otsatukkamaisuutta, mutta sitä en kaavaillut. Lopulta kuitenkin leikkauksen edetessä huomasimme, että itseasiassa otsatukan tapainen sopiikin aika hauskasti. Se sai jäädä.

Hiukset saa muotoiltua monella muullakin tavalla, eli kampaus on hyvinkin monipuolinen. Voi olla tällainen graafinen artfag, vähän pörröisempi ysäribrittipoppari tai sitten sellainen vallaton pikkupoika, joka en koskaan ollut.

Hiuksista vastasi tuttuun tapaan luottokampaajani Viveca Studio Carpelanissa (Rauhankatu 6, Turku). Studio Carpelan on uskomaton kokemus, suosittelen. Eikä tämä ole maksettu mainos.