Babler

Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›

SKAMin kolmoskausi on hunajaa modernin poikarakkauskuvauksen ystäville

Täälläkin on vietetty alkuvuosi ja viikonloppu Skamin parissa. Sarja hurmasi minut viimeistään ensimmäisen kauden puolivälissä, siitä vauht...

Täälläkin on vietetty alkuvuosi ja viikonloppu Skamin parissa. Sarja hurmasi minut viimeistään ensimmäisen kauden puolivälissä, siitä vauhti vain kiihtyi kakkoskaudelle mentäessä ja kolmoskautta katsoin jo tunteiden ristiaallokossa: raivosin, pelkäsin, riemuitsin, itkin, koin suurta myötätuntoa ja tarvetta käpertyä peittojen alle tunnemyrskyjä pakoon.

 Minä, joka en yleisesti ottaen ymmärrä tv-sarjoista intoilua.

Moni on ihmetellyt, mikä Skamissa on niin ihmeellistä. Miten voi yksi teinisarja saada kaikki pohjoismaat niin sekaisin? Sitä onkin hirveän vaikea selittää niin, että viesti välittyy.


Skamin käsikirjoitus on ensinnäkin loistava. Juoni ja sen jännitteet syntyvät toki hyvin perinteisistä teinisarjan aineksista: ihmissuhteista, teiniangstista ja bailaamisesta. Mutta silti toteutus on raikas ja terävä, eikä katsojaa pidetä tyhmänä. Kaikkea ei siis tarvitse selittää ja näyttää yksityiskohtaisesti, vaan ihmisen taustoja ja ongelmia voi tuoda hyvin selvästi esiin ihan pienilläkin eleillä ja silti katsoja ymmärtää. Ja ymmärtää jopa jotenkin enemmän kuin puhkiselittämällä.

Rakastan myös sitä, miten nettiin tehty sarja on vapautettu oikeastaan kaikesta perinteisen tv-ohjelman säännöistä: jaksojen pituus vaihtelee hyvinkin paljon jaksojen välillä, eikä mihinkään ole kiire, vaan oikeastaan yhteen ja samaan asiaan voidaan käyttää koko tuotantokausi tai puoli jaksoa. Ja ylipäätään voi tapahtua vähän mitä vain.

Sen lisäksi, että hahmot ovat realistisia ja samaistuttavia, ovat näyttelijät aivan saatanan hyviä. Oikeastaan unohtaa, että ruudulla edes näytellään, niin luontevasti kaikki ovat rooleissaan. On myös ihanaa, kuinka hienosti sarjassa on keskitytty nimenomaan nuoriin: aikuiset hahmot ovat minimissään ja näkyvät pääasiassa joko kasvottomana tökerönä opettajana tai iMessageja lähettävinä vanhempina.

Ja sitten tuli vielä se etukäteen hehkutettu kolmoskausi, josta voi spoilaamatta sanoa, että jää kyllä Kalle Laitelat, Queer as Folkit ja Lariakset kaikessa hienoudessaan ihan todella kauas taakse.

Jos sarja on vielä katsomatta, niin tästä eteenpäin on luvassa semisti spoilaavaa sisältöä. Älä siis lue, jos et tahdo tietää mitään kolmoskaudesta.

Ja niin, oli minulla toki muitakin syitä katsoa sarjaa. Sellaisia oma sonni ojassa-syitä. Sain jo hyvissä ajoin ennen kolmoskauden Areenaan ilmestymistä innostuneita twiittejä ja viestejä, joiden pääsisältö oli lähinnä että et tule pysymään housuissasi kun kolmoskausi tulee. Tästä voi jo moni päätellä, että kolmoskaudella on luvassa poikarakkautta. Kolmoskauden päähenkilön Isakin seksuaalisesta suuntautumisesta annettiin vihjeitä jo ykköskauden lopussa, mutta toisen kauden aikana asiaan ei juuri puututtu. Ja minä muuten aistin tämän jo ensinäkemältä, minulla on etsivän tai näkijän kykyjä.

Mutta kolmoskaudella ei sitten muuta käsitelläkään, kun Isak tapaa paria vuotta vanhemman Evenin. Sen enempää käänteitä paljastamatta voin sanoa, että olen viittä vaille valmis tilaamaan Isak & Even -fanipaidan. Olen ollut tuotantokauden jälkeen enemmän pyörryksissä kuin hurjimpien Larias-kausien tai Queer as Folkin Justinin ja Brianin jälkeen. Ihanaa, että puhuttelevia rakkaustarinoita voi yhä syntyä, vaikka välillä tuntuisi, että kaikki on nähty.


Homous-teema tulee tavallaan esiin aika perinteisellä tavalla: Isak kipuilee identiteettinsä ja sen ilmenemisen kanssa. Voiko olla homo, jos viimeisin parturikäynti on maksanut alle kympin eikä kaipaa ripsiväriä tai poskihoitoja? Että on vaan vähän homo.


Toisaalta varsinaista jännitettä ei Skamissa synnytetä sillä, että kaapistatuleva poika menettää ystävänsä rakastuttuaan kuumaan urheilijakaveriinsa ja joutuu kodittomaksi kun vanhemmat sekoavat lapsen tullessa kaapista. Ja se on helvetin hienoa, sillä draamaa löytyy luontevasti ihan todella muualtakin, kuten kolmoskausi näyttää. Arkipäiväinen lähestyminen tuo sarjaan myös hellyyttävää lämpöä. Sitten vain kiemurtelee onnesta hihkuen peiton alla katsoessaan, kuinka heteropojat neuvovat homoa kaveriaan menestyksekkäästi ihastukselle viestittelyssä tai kuinka edes uskoon hurahtanut äiti ei hylkää lastaan kaapistatuloviestin jälkeen.

Ja sekin on sanottava, että helposta lähestyttävyydestään huolimatta sarja puhuu painavasti asiaa. Hahmot ovat teini-ikäisen ehdottomia feministejä ja se on hienoa. Hieno on myös viidennen jakson kohtaus, jossa sarjan täydellinen sivuhahmo Eskild valistaa Isakia siitä, kuinka feminiinien homojen ja Pride-kulttuurin tuomitseminen ei ole ok. Parasta olisi, jos Eskild saisi ihan oman kautensa, mutta saattaa olla liikaa pyydetty Isak-kauden jälkeen. Neljäs kausi nähdään Norjassa joka tapauksessa keväällä.

Kaiken muun fiksuuden lisäksi mukaan on ujutettu ovelasti juuri sellaista ikonista kuvastoa, jota omassa yksinäisyydessään rypevä 15-(35 )–vuotias kaipaa. On kohtaus, jossa päädytään pussailemaan uima-altaassa, on intensiivisiä rakastuneita katseita ja tuntikausien pussailumaratoneja. Ja liikuntasalien pukuhuoneita, koulun käytäviä ja kellareita, jotka ovat jotenkin juuri niin ankeita kuin ne oikeastikin olivat.

Hirveästi nykyteinit Skamin perusteella muuten pussailevat. Ja käyttävät huumeita ja bailaavat. Ja ovat kaikessa tavallisuudessaan kuitenkin uskomattoman cooleja. Että kyllä on nykynuorilla helppoa, jopa silloin kun on vaikeaa.

Toisaalta on sanottava, että Skamin myötä koen jotenkin saaneeni teinivuoteni lopullisesti pakettiin. Sarja herättää pienen ajatuksen siitä, että olisipa hauskaa olla taas teini, kaikkine draamoineen. Päällimmäisenä on kuitenkin helpotuksen tunne siitä, ettei todellakaan enää ole teini. Toisaalta Skamin myötä tulee kiusallisen tietoiseksi iästä ja ikääntymisestä. Oma ajanlaskuni on pysähtynyt johonkin 2000-luvun alkuvuosiin. Siksi oli suuri järkytys tajuta, että Skamin päähenkilöt ovat syntyneet vuonna 2000. Yhdessä kohtauksessa nuoriso taivastelee epäuskoisena vuonna 1997 syntynyttä, siis vanhaa, uutta ystäväänsä.

Selvää on, että Skam on ehdottomasti sukupolvikokemus. Samaan tapaan pitää kuitenkin hyväksyä se, ettei vain itse ole se sukupolvi. Se ei kuitenkaan vähennä yhtään Skamin arvoa. Päinvastoin, ilon osaa ottaa vielä paremmin irti kun tiedostaa, että seuraavaa nuorison sukupolvikokemusta ei enää ehkä ymmärräkään yhtään.

Skam Yle Areenassa.


You Might Also Like

3 kommenttia

  1. Erittäin hyvin kirjoitettu. Itse rakastuin skamiin viimevuoden lopulla ja sitä onkin tullut katsottua paljon. Mm: olen katsonut 3 kauden englanniksi että suomeksi ja tietty muut kaudet suomeksi jotain 10 kertaa. Juoni ja näyttelijät ovat todella hyviä ja toden mukaisia. Skamin kautta haluaisin lentää osloon ja kierrellä katsomassa paikkoja varsinkin Se koulu olisi kiva nähdä. Itse voin samaistua sarjaan taysin. Herman & Thomas❤ eli Chrisin ja Williamin näytteliät

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Oletpa kyllä jaksanut katsoa, vaikka suunnittelin kyllä itsekin vähän vilkaisevani kolmoskautta uudestaan...

      Tämän myötä olisi tosiaan entistä kivampi päästä Norjaan, on omissa matkasuunnitelmissanikin siintänyt jo vuosia!

      Poista
  2. 3-kausi oli todella hämmentävän hyvä: älyttömän herkät, rohkeat näyttelijäsuoritukset yhdistyen älykkääseen, hienovaraisesti rytmitettyyn käsikirjoitukseen - en tiedä miten skandinaavit lyövät meidä ugrit näissä jutuissa aika lailla 12-0. Vähän tuli sellainen kaihoisa olo katsellessani, kun mietin että mitenkähän oma teini-ikäni olisi sujunut, notta ehkä hivenen paremmin, jos tv:stä ja yhteiskunnasta olisi tullut tälläisiä ohjelmia ja henkistä tukea haman 80-luvun alkupuolella. (Groteski ajatuskin tietysti, sysipimeitä aikoja suomalaisella maaseudulla...)

    VastaaPoista