Tietoa mainostajalle ›

Kun huono elokuva johdatti hyvän kirjan äärelle eli myöhäisiä ajatuksia Syysprinssistä

Tälle syksylle odoteltiin aika vimmaisesti Syysprinssin filmatisointia. Huonona kirjallisuuden opiskelijana en ollut lukenut tätäkään klassi...

Tälle syksylle odoteltiin aika vimmaisesti Syysprinssin filmatisointia. Huonona kirjallisuuden opiskelijana en ollut lukenut tätäkään klassikkoa. Hyvänä opiskelijana päätin, että luen kirjan ja menen vasta sitten katsomaan filmatisoinnin. Sillä niin kuuluu kirjojen leffa-adaptaatioiden kohdalla toimia.

Mutta kas kummaa, en lukenut kirjaa, vaan säntäsin elokuviin, kun ehdotus leffaan menosta tuli. Tiesin tarinan lähtöasetelmat ja suurpiirteiset kuviot ja seuraukset. Käsiteltävät teemat olivat aika klassisia, ihmistä kosiskelevia aiheita: suuri ja myrskyisä rakkaus, retronostalgiafiilistely ja mielenterveysongelmat. Kaikki yleisesti taiteessa käytettyjä ja ihmisiä puhuttelevia aiheita.

No, menimme elokuviin ja olin elokuvasta hyvin fiiliksissä. Paljon kauniita kuvia, lähikuvia, ilmeitä ja yksityiskohtia. Ja ihania valoja. Ja tietysti Helsinkiä, jota voisin katsoa valkokankaalta vaikka ihan pelkästään.


Elokuvan näkemisestä on toki jo tuokio, eikä se näköjään pyöri enää kuin päivisin Tampereella, mutta halusin silti kirjoittaa siitä ja kirjasta. Toisaalta hyvistä kirjoista puhuminen on ajatonta eikä silleen sido mitään mihinkään, vaikka ajankohtaisuuden nimissä nämäkin ajatukset olisi voinut jakaa jo aikoja sitten.

Elokuvan jälkeen mietin kirjan lukemista. Jotenkin höyrypäisenä lähdin junalla Helsingistä Turkuun. Ostin sikahintaiset ja ylelliset eväät rautatieasemalta ja piipahdin vielä rautatieaseman pokkarikauppaankin vilkaisemaan. Jotenkin leffakansilla myytävä pokkari osui silmiini ja päätin hetken mielijohteesta napata sen mukaani matkalukemiseksi.

Ja voi miten hyvä ratkaisu se olikaan. Luin koko matkan  autuaassa ja hurmoksellisessa tilassa, en muista koska olisin lukenut niin. Jotenkin kuvailu, kieli, tapahtumat ja kaikki veivät niin kierroksilla mukanaan. Lukemisesta tuli hymähtelevä hyvä mieli ja huomasin nyökytteleväni mukana, että juuri noin. Jotenkin tuntui toisaalta hauskalta lukea provosoivia punk-henkisiä kirjoituksia omaan lehteensä suunnittelevista kirjallisuuden opiskelijoista, kun itse oli juuri aiemmin päätoimittajana johtanut kirjallisuuden opiskelijoiden pohjalima-teemaisen lehden suunnittelukokousta. Tunnistin itseni ja siksi se niin hauskalta tuntuikin. Samalla mietin, kuinka ehkä juuri minun nykyisessä tuttava-, kaveri-, ja ystäväpiirissäni ovat tulevaisuuden suuret kirjailijat ja muut taiteilijat.

Mitä pidemmälle kirjaa luin, sitä enemmän ymmärsin, mikseivät kirjan fanit välttämättä ole pitäneet elokuvasta. Ei se välittänyt olennaisia asioita kirjasta, vaikka pienet yksityiskohdat kultakalamaljoja myöten olivatkin tarkasti siirretty kirjasta elokuvaksi. Moni asia, kuten sivuhenkilöt, jäivät käsittämättömäksi, irralliseksi, ilman mitään yhteyttä minnekään tai kokonaan pois. Ja vaikka kirjaimellisen hullusta rakkaudesta, siis romanssista vakavasti mielenterveysongelmaisen ihmisen kanssa, saa toki suuria palavan rakkauden kuvauksia, syyllistyi elokuva minusta siihen, mihin ei pitäisi. Ailahtelevaisen, harhaisen ja täysin epävakaan ihmisen kanssa seurustelu kun nyt ei todennäköisesti ole lopultakaan yhtään niin romanttista ja upeaa, kuin elokuva vähän antoi ymmärtää. Tai ainakin se hyvin häivytti ne pienet piinallisuudet, jotka taas kirjassa tulivat hyvin selvästi esiin.

Usein varoitellaan siitä, kuinka upeasta lempikirjasta tehty kamala elokuva voi pilata kirjankin. Jos tärkeitä asioita on muutettu, ihmiset näyttävät väärältä eli poikkeavat omasta mielikuvituksesta tai elokuva ylipäätään on huono. Itselleni kävi Syysprinssin kanssa sikäli onnekkaasti: hyvä elokuva sai löytämään erinomaisen kirjan, juuri oikeaan aikaan. Kun luin kirjan, huomasin, ettei elokuva ehkä sitten lopulta ollut lähelläkään sitä hyvää, mitä kirja oli. Voin kuitenkin olla onnellinen, että luin kirjan vasta jälkeenpäin. Muuten hyvä kirja olisi voinut mennäkin pilalle.

Olen viime aikoina saanut ja hankkinut hirveät määrät kirjoja. Monet olen lukenut, mutta aika moni on jäänyt merkityksettömäksi, enkä koe oikeastaan edes tarvetta säilyttää niitä. Syysprinssissä sen sijaan vähän hävettää nuo leffakannet ja pokkarius. Täytyy ehkä hankkia kirjasta sen arvoinen, kunnollinen versio. Oikeilla kansilla, ilman näyttelijöiden kuvia, vaikka Lauri Tilkanen ja Laura Birn roolinsa mallikkaasti hoitivatkin. Vaikkei se elokuvakaan kaikesta kritiikistäni huolimatta ollut huono: kirjaa tuntemattomalle katsojalle hyvinkin nautittava kokemus, kuten itse huomasin.

Mutta jotenkin uusi lempikirjani ansaitsee aivan oikean kirjan aseman hyllyssäni.


You Might Also Like

0 kommenttia