Olisi valehtelua kirjoittaa että on syksy ja sen ja pimenevien iltojen ja takkatulien ja glögimukien myötä alkaa todenteolla katsella kainaloa, johon käpertyä.

Tai ei se ole valehtelua. Se on totta. Mutta sama ilmiö toistuu talvella, keväällä ja kesällä. Paitsi ilman pimeitä iltoja ja takkatulia ja glögimukeja, paitsi talvella tietysti. Voitte ehkä arvailla, mitä tarkoitan. Vaikka "kainalo, johon käpertyä" onkin yksi virransammuttavimpia ilmauksia. Eikä kovinkaan monessa kainalossa oikeasti voi olla käpertyneenä kovinkaan pitkään ennen kuin alkaa puutua.

Tänä syksynä tapahtui yhtäkkiä sellainen humpsis. Niin se kai tapahtuu joka syksy, mutta minä en ollut tänä vuonna kärryillä. Olin raahautunut yliopistolle syömään, pukeutuneena harmaantuneisiin collegeihin ja mummivainaan venäläismummohuiviin.

Ja sitten istun siinä ruokalan kattoterassilla ja katselen ruokalaa kohti vaeltavaa poikapainotteista kansaa. Tässä kohtaa tulee se yhtäkkinen tapahtuma. Yhtäkkiä juuri sinä päivänä suunnilleen kaikille pojille oli ilmestynyt syyslook. Tiedätte varmaan, on tummansiniset kevyttoppatakit, kauniisti istuvat tummansiniset farkut ja konjakinväriset nilkkurit. On kesäpörröstä skarpiksi leikattu ja tummanruskeaksi värjätty tukka. Juuri sellainen outfit, jossa voisi kellahtaa lehtikasaan ja kuvata Lexingtonin katalogin. Ei hapsota hiukset eikä mikään muukaan, ei.

Paitsi minulla. Tosi mieltäylentävää ja hurmaavaa. Rakastettavaa.

Kotiin päästyäni päätin sekä olla poistumatta sieltä enää koskaan sekä välittömästi laihtua 7 kiloa, mennä parturiin ja ostaa ne saatanan konjakinväriset nilkkurit. Samassa yhteydessä tosin mietin myös septum-lävistystä, kolmea tatuointia ja toisaalta googlasin miten näyttää mikael gabrielilta ilman tatuointien ottamista ja treenaamista.

Ja joo Mikael Gabriel, oih. Jännästi on tapahtunut Putinin fanituksesta ja luksusbemareista tunnetussa vastenmielisessä räppärissä uskomaton muutos ja Vain elämäässä nähdäänkin aito, ihana ja vilpitön luonnonlapsi, joka laulaa maapallon pelastamisesta. Tiedostan ja näen ristiriidan ja ongelman Vain elämäätä edeltävässä ja nykyisessä koko Suomen unelmavävy-Miklussa, mutta siitä huolimatta en voi vastustaa, vaan sulan televisioni eteen yhdeksi kiimalimalätäköksi.

Jopa kaulatatuoinnit ovat alkaneet näyttää Mikael Gabrielin myötä hyviltä.

Eikä edes puhuta Benjamin Peltosesta Tähdet, tähdet -ohjelmassa. Ei. Puhuta. 

Huomasin kotiinlinnoittautumisen pian huonoksi ratkaisuksi (huomaatte varmaan edeltävistä kappaleista miksi) ja päätin lähteä tervehenkisesti reippailemaan ulkoilmaan.

Lähdin jokirantaan. Ihana syyspäivä ja jokiranta täynnä komeita poikia. Ja jokainen hinkuttelee jotain misukkaa. Vittumainen syyspäivä.