Babler

Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›

4 albumikonseptiehdotusta, joihin Loiri voisi tarttua huonon levynsä jälkeen

Tänään ilmestyi Vesa-Matti Loirin Pyhät tekstit -albumi. Se on näillä näkymin Loirin viimeinen, mikä on samaan aikaan sekä siunaus että sää...

Tänään ilmestyi Vesa-Matti Loirin Pyhät tekstit -albumi. Se on näillä näkymin Loirin viimeinen, mikä on samaan aikaan sekä siunaus että sääli.

Sanottakoon heti alkuun, että olen pitänyt Vesa-Matti Loirin levytyksistä pääsääntöisesti todella paljon. Eino Leino -levytykset, Lappitrilogia, Skarabee ja varsinkin Hyvää puuta, jonka nimikappale on kaikista meemeistä huolimatta hieno ja oivaltava teksti ja tarina.

Eniten uudessa levyssä riepoo levyn ensimmäinen sinkku Teidän lapsenne, joka on Annikki Setälän käännös Kahlil Gibranin runosta. Tekstistä on myös olemassa Kristiina Halkolan tunnetuksi tekemä Sinun lapsesi -käännös, jonka on tehnyt Markku Lahtela. En tiedä, kumpi teksteistä on uskollisempi alkuperäiselle, mutta vain suomen kieltä ajatellen Setälän versio on jaaritteleva ja laiska, Lahtelan taas nerokas ja tiivis ja sanoo juuri sen, mitä pitää. Paperi T:n hengessä voi vain jumaloida nuorta Kristiina Halkolaa, joka moppaa Loirilla lattiaa mennen tullen.

Heikosta sinkusta huolimatta uskaltauduin tänään kuitenkin kuuntelemaan levyä. Katsoin biisilistaa ja ei jumalauta. Kymmenen käskyä, Isä meidän. Onko nyt siis tarkoitus ihan vakavissaan ja arvostaen kuunnella kun #Loiri laulaa kymmenen käskyä?, kysyin Twitterissä. Minä olen Herra, sinun Jumalasi, aloittaa Loiri kappaleen ja kertoo kyllä aika paljon suomalaisten suhteesta Loiriin. Itseäni jopa vähän pelottaa kirjoittaa tätä Loirista.

En tiedä, ketä palvelemaan raamatunveisaaminen on levylle päätynyt. Nähdäkseni se ei palvele ketään, vaan tuntuu lähinnä kiusalliselta ja tyhjänpäiväiseltä. Mutta kuten Ylen uutinen Loirin levystä kertoo, hänen 2000-luvulla ilmestyneitä 11 levyään on myyty yli 600 000 kappaletta. Loiri on Loiri, vaikka raamattua laulaisi.

Levy saanee tietyn kansanosan sankoin joukoin ostoksille ja kyynelehtimään, kun se Loiri on vaan niin. Minua levy ei kuitenkaan hetkauta, ainakaan hyvällä.

Ylen uutisen mukaan Pyhät tekstit on Loirin viimeinen levy. Bisneksen kannalta se on sääli, sillä minulla olisi täydellinen, juuri Loiria varten suunniteltu albumisarjakonsepti valmiina.

Esittelen sen teille lopuksi:

1. Pesuohjeet. Loiri tulkitsee suomalaisten rakkaimpien vaatekappaleiden pesuohjeet. Tunneskaala vaihtelee hienopesua vaativista silkkiasuista yhdeksänkymmenen asteen laitospesulaan.

2. Reittiohjeet. Loiri tulkitsee ihmiselämän vaikeimmat risteyskohdat, kuinka helvetissä kankaanpääläinen selviää Kehä kolmosella tai missäpäin Suomea Juustoportti olikaan. Levykauppa Äx myy yksinoikeudella pakettia, jossa levyn mukana tulee Loirin äänellä varustettu navigaattori.

3. Huonekalujen kokoamisohjeet. Elo-syyskuussa julkaistava albumi yhdistää sukupolvet: auttaa kotoaan opiskelemaan muuttaneita nuoria aikuisia selviämään opiskelijaboksinpystytyksen Ikea-helvetistä ja lievittää vanhemman ikävää nuoren lähdettyä kotoa.

4. KonMari - siivouksen elämänmullistava laulu. Loiri tulkitsee ylistetyn japanilaisen järjestelyoppaan pääkohdat. Japanilaiset ovat tunnetusti hulluina suomalaisuuteen ja japanilaiset ostavatkin hullaantuneina levyä, jonka kannessa Loiri järjestelee Muumitaloa lolita-asuun puettuna. Albumin myötä Loirista tulee vielä vanhoilla päivillään Suomen ensimmäinen, todellinen big in Japan.

You Might Also Like

16 kommenttia

  1. Albumiehdotuksesi Loirille ovat silkkaa timanttia! Mistä näitä aina keksitkin ^_^

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Säälittävä homo...

      Poista
    2. Hei pliis. Tiedämme molemmat, että en ole millään muotoa säälittävä, vaan hauska ja hurmaava ja sekös sinua nyppii. Anonyyminä huudellessa on mahdollisuudet vaikka mihin ja mitä sinä teet? Keksit niinkin luovan ratkaisun kuin homotella homoa. VOI HITSI.

      Poista
    3. Samperin hetero :)

      Poista
  2. Voisit lisätä tänne varoituksen "älä lue avokonttorissa", ottaa kunnon päälle yrittää olla nauramatta liian kovaan ääneen.

    Lueskelin blogiasi joskus silloin kun Väinämöinen tänne hiihti, ja jossain vaiheessa atk:ssa roikkumisen vähennyttyä tämäkin jäi. Tällä viikolla muistin taas olemassaolosi, ja onneksi muistin! Olet yksi parhaista ja hauskimmista kirjoittajista joita tiedän, ja fanilaumasi kasvoi taas yhdellä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oiii en kestä, kiitos! Ihana kuulla ja tervetuloa takaisin!

      Poista
  3. Nyt täytyy sanoa, että vaikka arvostan Loiria, niin kuunneltuani tämän pläjäyksen olen kyllä melkein yhtä pöyristynyt kuin Ivalo- ja Inari -levyjen ilmestyttyä. "Melkein" tulee siitä, että Loirin versio ikisuosikkini Miljoonasateen Olkinaisesta Inarilla/Ivalolla (en muista kummalla) oli aivan kauheaa kärinää. Tästä uutukaisesta jäi pikakuuntelulla (ei niin hyvällä tavalla) mieleen Kymmenen käskyä: "älä turHAAaan lausu HErran SINun JumaLAsi nimeä". Ei toki saisi verrata Loiron tekemisiä edesmenneen Johnny Cashin American-sarjaan tai gospel-levyihin, mutta joo. On sitten kuitenkin pieni ero miten muiden biisejä saati ns. hengellisiä tekstejä tulkitaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä kyllä tykkäsin joskus paljonkin noista Lappi-levyistä, kuten tuossa kirjoitinkin. Vain se viimeinen, oisko ollut Kasari, jäi vieraammaksi eikä kiinnostanut niinkään. Varsinkin toi Olkinainen oli musta silleen hyvällä tavalla pelottava :D. Mutta ymmärrän kyllä jos biisi on itselle tärkeä alkuperäisenä, silloin ollaan covereiden kanssa todella vaarallisilla vesillä.

      Poista
    2. ihguu!!! Älä välitä noist hetskuits. Jatka...

      Poista
  4. Huutonaurua. :D Arvostan myös kännykän asettelua Tomppa-pohjalle <3 En muista oonko aikasemmin kommentoinut mitään, mutta oot huippu! Sun tekstit piristää aina ja muistuttaa, ettei elämä oo aina niin vakavaa. :)

    VastaaPoista
  5. Haha nyt oli kova postaus :D Huomasitteko muuten, että Loiri on sittemmin kunnostautunut loton virallisena valvojana: https://www.lottoarvonta.com/kolikkopelit-lotto/#kolikkopelit-vesa-matti-loiri ?

    VastaaPoista