Tietoa mainostajalle ›

Tekstiviestejä vuodelta 2010: kissan klamydia ja tyylikästä seurapiirielämää pohjalla

Valittelin eilen täysin tukossa olevaa puhelintani. Eilen kaivauduin puhelimeni kätköihin ja luin esimerkiksi tekstiviestejä vuodelta 2010. ...

Valittelin eilen täysin tukossa olevaa puhelintani. Eilen kaivauduin puhelimeni kätköihin ja luin esimerkiksi tekstiviestejä vuodelta 2010. Kyllä, kuusi vuotta vanhoja tekstiviestejä. Itselläni oli sentään iPhone, mutta olin muistaakseni ystäväpiirini ainoa. Ilman iPhone-kierrettä ei näitäkään viestejä enää olisi, ja sehän olisi ehdottomasti kieltämättä katastrofi.

Elämä on ollut kyllä aika erilaista kuusi vuotta sitten pikkukylässä. Eikä oikeastaan yhtään hyvällä tavalla. Turun vuosien aikana on aika sujuvasti unohtanut pikkukylän arjen ankeuden, ja ihan hyvä niin.


Sensuroitu ja purtu henkilö on silloinen sutinani, demonia tai muuta hirviötä en tunne.

 
Ja sitten mennäänkin kauniisiin festarimuistoihin. Jollain on tainnut olla hyvä Ruisrock ja mustavalkoiset tunteet, myös vuonna 2010. Toisaalta voi myös miettiä, olisiko näin vahva rakkaus The Arkia kohtaan syttynyt ilman lantrinkipullon tyhjenemistä.


"Siniset housut" olivat läsnä myös Ruisrockissa. Liekö varmuusvälineistö peruja Ruisrockista vai jostain muualta, sitä tarina ei kerro. 


Kyllä on ollut elämä pikkukylässä hienostunutta: koodichat oli ja on yllättävän hyvä väylä tietynlaiseen seuranhakuun. Havainnot Seppälästä ja Lidlistä sen sijaan huvittavat. Tätä se on ollut ja tätä se monilla on yhä edelleen. Harmi, etten yhtään muista tai edes tiedä, kuka on Lidlissä ollut. Koska pitäisihän se nyt sentään tietää!
Tästä huhtikuisesta shokkiuutisesta vuodelta 2010 emme ole vieläkään täysin toipuneet. En tiedä onko kissakaan.

Tähän väliin täsmennys: sairasta maailmasta ei tee 50+ homo tai 17-vuotias orjapoika, vaan se, että molemmat olivat lähellä pikkukylää.

Eikä elämä nyt aina ollut täysin kuivaakaan. Välillä oli hienostunutta ja tyylikästä seurapiirielämää, unohtamatta pientä romanttista virettä:

Näin ylevää romanttista komediaa oli somerolainen seuraelämä anniskeluravintoloissa elokuussa 2010. Jumalan kiitos olen päässyt näistä vuosista yli ja eteenpäin.

Tähän lienee hyvä päättää tältä erää. Viestejä on loputtomasti, saatan palata näihin myöhemmin.

You Might Also Like

0 kommenttia