elämä
Olen vain persekuningas
26.9.16Lipsahdin vähän hiljaisuuden puolelle, vaikka pyhä tavoitteeni ja konseptiini kuuluva ylevä ajatukseni ois postailla eli kirjata merkintöjä muistiin blogiin lähes päivittäin. No, ehkä vielä joskus. Olen sitten entistäkin pyhempi ja konseptiani kunnioittavampi brändi kun tämä tavoite joskus toteutuu.
Viime päivinä ei vain ole tehnyt mieli kirjoittaa, mieli on ollut sellainen. Paljon kirjoitettavaa ja muistiinmerkittyjä ideoita olisi ja on, mutta tuntuu nihkeeltä ja ajatuskin kiristää.
Olen vain persekuningas eli I'm just asking että miksen ole ennen tehnyt näin?
Lauantai-ilta vei minut collegepöksyt jalassa bileisiin, bileistä toisiin ja vielä yllätys-Dynamoon, joka oli pitkästä aikaa ihana ja vapauttava. Ymmärsin lähteä ajoissa, kotimatkalla näin kolmet kauniit silmät ja kotona lähetin känniviestejä kuin Jippu konsanaan.
Vähän känniviesteihin, blogini konseptiin ja pyhään brändiini liittyen haluan kannustaa teitä muuten vastaamaan Suomen Blogimedian lukijatutkimukseen! Itsehän rakastan kaikenlaisten tutkimusten ja kyselyiden täyttämistä. Tähän nyt en ehkä voi itse osallistua, vaikka haluaisin: vastanneiden kesken arvotaan kaksi kappaletta Iittalan sadan euron lahjakortteja! Haluaisin uudistaa rumanväriset astiani klassisen värisiksi. Mutta se onkin ihan toinen juttu sitten, kerron siitä joskus tai en koskaan.
Villinä värisevää syysviikkoa, pimpulat ja pampulat!
0 kommenttia