Koko Suomi, tai siis KonMari Suomi -ryhmä Facebookissa, on kohissut jo hyvän tovin hamam-pyyhkeistä. Hamam kuulostaa joltain sellaiselta, jota maahanmuuttokriitikko sanoisi vastustavansa ihan varmuuden vuoksi, mutta luultavasti ihan suotta.

Hamam on siis pyyhe. Tai no, tarkalleen ottaen100% puuvillaa oleva turkkilainen... kangas. Suomessa näitä on nyt hankittu nimenomaan pyyhkeiksi, mutta yhtä hyvin hamam toimii huivina, peittona tai vaikka pöytäliinana. Hamam on myös poikkeuksellisen ohut ja kevyt, joten se menee pieneen tilaan ja kuivuu nopeasti.

Itse olen ollut vähän epäileväinen. Onhan ne kieltämättä ihan kauniita, mutta minulla on kaappi väärällään froteepyyhkeitä, joiden lämpöön voi suihkunhellimän vartalonsa kääriä. Sitten kuitenkin poikkesin kolmannen kerran viimeistä kertaa Anttilan konkurssiloppuunmyyntiin, sinne kun oli mainoksen mukaan saapunut uusia eriä tuotteita. Ja siellä niitä sitten oli, Annon hamameja. Vieläpä tosi nätissä ja freessissä, valkomustassa värimaailmassa.

Pyyhkeet nähdessäni intouduin kertomaan seurassani olleelle viehättävälle naisihmiselle kieltämättä järkyttävää tositarinaa tilanteesta, jossa jouduin antamaan yövieraalleni aamulla lainaksi hirveän ja kauhtuneen, 90-luvulta peräisin olevan Disney-pyyhkeen. Kyllä pitää herravieraita varten olla kauniit pyyhkeet, opasti seuralaiseni ja olin kyllä ehdottomasti samaa mieltä.

Hintaakaan isoillekaan pyyhkeille ei jäänyt alennuksen jälkeen kuin reilun kympin, joten nappasin ne mukaani, kuten meillä blogipiireissä tavataan hetken mielijohteena tapahtuvista ostoksista sanoa. Sinänsä muuten jännittävää, että turkkilaiset pyyhkeet oli tehty Portugalissa!

Pyyhkeet hankittuani olin kieltämättä todella jännittynyt. Niin monen maailma on hamamin myötä mullistunut, KonMari Suomi -ryhmää tarkoin seuranneena tiedän. Mitähän mahtaa tapahtua, kun laitan kauniisti viikatut pyyhkeet liinavaatekaappiini? Entäpä kun kiedon sellaisen ympärilleni ensimmäisen kerran? Ulottuuko KonMarin elämän mullistava taika myös hajoamaisillaan olevaan pesukoneeseeni, kun pesen pyyhkeet ensimmäisen kerran?

Tietysti pesin pyyhkeet ennen käyttöönottoa, lähtee Portugalin ja Anttilan pölyt minun kodintekstiileistäni, kerryttääkseen aivan omat pölynsä uudessa kodissaan. Pyyhkeet olivat koneesta ottaessa kyllä märkiä. Eivät siis kuivu ainakaan sekunneissa, mietin pettyneenä. Ehkä kenties minuuteissa, pohdin toiveikkaana. Ripustin pyyhkeet kuivumaan ja jäin odottamaan. Vartin kuluttua tarkistin tilanteen tunnustelemalla kuin kätilö. Litimärkä yhä. Pyyhkeistä ei pirskahdellut suinkaan ilo, vaan aivan silkka vesi. Kovan luokan pettymys, kertakaikkiaan. Nyt, tunteja myöhemmin, pyyhkeet ovat kyllä jo kuivuneet. Harmikseni en ole tullut ottaneeksi aikaa tavallisen pyyhkeen kuivumisesta.

Muistaakseni Stella kirjoitti ensimmäisenä nimenomaan pyyhkeiden monista mahdollisuuksista. Että toimii ihan huivina ja ties missä käytössä! Aloinkin heti sovitella ja kyllä, pyyhe sekä tuntui että näytti aivan kaulahuivilta kun kiedoin sen kaulaani. Sitten tunsin itseni tyhmäksi. Kuinka en ollut itse keksinyt tätä? Olenhan kuitenkin ihminen, joka on useasti käärinyt päähänsä mitä upeimman turbaanin pussilakanasta ja kietonut hotellihuoneen päiväpeiton näyttäväksi mustalaisnaisen tanssiasuksi Villihevosia-performanssiin. Miksen siis ole tajunnut käyttää pyyhettä kaulahuivina, minä vain kysyn, itseäänsoimaava väri äänessä soiden.

Mutta katsokaapa, kuinka kauniisti se sointuu kaulalleni! Sekä näyttää että tuntuu aivan teinivuosien shemaghilta eli palestiinalaishuivilta eli jokaisen rokkiteinin aivan riittävältä talvivarustukselta. Mutta ehkä vähän tyylikkäämmällä ja aikuisemmalla pikkutwistillä. Mää tykkään.

Kyllä se vaan iloa pirskahtelee. Kunhan ensin kuivuu.