Tartun tänä aamuna hieman jälkijättöisesti (sosiaalisessa) mediassa ja vähän blogeissakin puhuttaneeseen uskomattomaan asiaan.

Kaikki nämä vuodet (en tiedä mitkä kaikki, mutta kaikki) ihmiskunnalle on puhuttu siitä, kuinka aamiainen on päivän tärkein ateria. Ja nyt sitten taas joku meni ja keksi, ettei aamiainen ehkä sittenkään ole tärkein! Monen ihmisen maailma romahti ja musertui. Voi heitä, joita aamullasyöminen oksettaa ja silti vaan on pakko ahtaa kitaansa täysjyvää, spelttiä, kuitua, hivenainetta, kofeiinia ja tuorepuristettua vitamiinia.

Itse olen suhtautunut aamiaisen ympärillä käytävään, tai nyt jo käytyyn, keskusteluun vähän samalla tavalla kuin kaikkeen muuhunkin ravintoon liittyvään keskusteluun. Mua ei kiinnosta, miten joku suosittelee tai on tutkinut että kantzii syödä. Syön niin kuin itse haluan ja hyödyn tai kärsin siitä sitten ihan itse.

Ennen en ollut yhtään aamusyöjä. Vihasin aamuja ja halusin minimoida niiden keston. Nukun mahdollisimman pitkään ja siten ikään kuin aikakapselissa sujahdan ikävän ajankohdan ohi, jos herätessä on jo aamupäivä tai kiire. Ei pitkiä ja viipyileviä aikoja vuorokauden nihkeimmässä kohdassa.

Jokin on kuitenkin viime aikoina muuttunut. Olen alkanut pitää aamiaisista. Ehkä se on kypsyminen, aikuisuus tai ihan vain ennenaikainen vanheneminen. Ennen en oikein voinut sietää Eppu Normaaliakaan, mutta nykyisin vain fiilistelen yksinäni kuinka hienosti tässä taas kuvataan elämää karhujen kengittämisen ja vuoksesi myrkyn juomisen kautta kato nääs. Eli aamiaisen voisi sanoa olevan ruokamaailman Eppu Normaali: sitä arvostaa vasta vanhemmiten, kun nuoruus on mennyt ja tietää elämästä jo about kaiken.


En ole viimeisen vuoden aikana oikein osannut tehdä järkevää ruokaa kotona. Huolestuttavan paljon einespakastesössöä, joka ei tunnu eikä maistu hyvältä. Mutta aamuisin, aamuisin jotenkin ihan vahingossa loistan ja olen etevä! Aamiaisen lautasmallistani tulee aina luontaisesti monipuolinen ja kohtuullisen terveellinen. On täysjyvää ja sokeritonta ja tuoretta ja tervettä. Aamiainen on myös helposti kivannäköinen, johtunee juuri monipuolisesta ja värikylläisyydestä. Sössöjä vaan purkeista ja kupeista lautaselle ja ihana aamuhetkeni on valmis. Usein se myös kestää ruokottoman kauan sisältäen hieman ylensyöntiä, mutta kukapa nyt ei nauttisi siitä, että on hieman kuin hotelliaamiaisella kotonaan lähes päivittäin.


Kaikille aamiaishetket eivät tietenkään toimi, jos nyt vaikka vaan sattuu ällöttämään aamusyöminen. Se on täysin ok. Halusin vain nyt tuoda kiistatta tärkeän oman kokemukseni esiin tähän jo aika päiviä sitten päättyneeseen keskusteluun. Voivat sitten jälkipolvet muistella miten se Eino-pappakin pruukasi aamuisin syödä eikä syönyt mitään sokerimuroja joten ette syö mukulat tekään.

Paitsi vähän tekisi mieli ostaa sellaista yltiösokerista ja kallista herkkumysliä jossa on kuivattua mansikkaa joukossa. Mutta perusväittämänä tosi terveellinen ja hyvä aamupala aina.