Onpa hankala yrittää kirjoittaa mitään, varsinkaan jotain hauskaa ja leppoisaa elämästään, kun on lähinnä miettinyt vain suuria, ehkä suuruudenhulluja suunnitelmia ja ennenkaikkea hyvin uniikkeja asioita.

Diippei keloi, kuten jotkut sanovat. Ja aina kun jotkut sanovat diippi kela, olen varma, että jotain kamalaa tapahtuu. Pandavauva tippuu lihamyllyyn tai miekkavalaan miekka lerpahtaa tai mitä näitä nyt on, kamalia asioita. Älkää siis, ystävät rakkaat, sanoko diippi kela. Ainakaan, jos luonnehditte ilmaisulla omia ajatuksianne. Ei ole diippejä todennäköisesti.

Mutta siis ajatellut olen. Toivonut ja haaveillut ja miettinyt ja suunnitellut ja jossitellut. Aika yleistä varmaan siinä vaiheessa kun kokee, että on nyt elämässään taitekohdassa ja risteyksessä ja myllerryksessä ja uuden ajan kynnyksellä. Että nyt on maailmojen auettava ja auenneihin maailmoihin mentävä.

Eniveisseli, hankala yrittää mitenkään järjellisesti ilmaista mitään. Olisi vaan helppoa olla vähään tyytyväinen ihminen, joka ei välttämättä edes olisi kokenut tarpeelliseksi alkaa elämöidä elämästään missään blogipalstoilla. Ei tarttis miettii, ei elämää eikä sitä miten raportoi elämänsä tuikitärkeistä käänteistä eteenpäin.


Mutta sillä mennään mitä on saatu ja matkalta kerätään lisää evästä. 

P.S. Eniveisseli on samaa sarjaa diippi kela-ilmauksen kanssa, älkää käyttäkö sitäkään.
P.P.S. Kuulostan tässä postauksessa ihan Timo Soinin Plokilta. Anna mun kaikki kestää.