Tietoa mainostajalle ›

Eri kiva merimies(lakki)

Olen aina kuvitellut, etten voi käyttää hattuja. Lähinnä ongelmana on ollut pääni koko, johon on ollut turha haaveilla vetävänsä mitään kaup...

Olen aina kuvitellut, etten voi käyttää hattuja. Lähinnä ongelmana on ollut pääni koko, johon on ollut turha haaveilla vetävänsä mitään kauppaketjun one size fits all-hattuja. Tämän seurauksena olen kuvitellut pääni niin valtavaksi, että kertakaikkiaan mikään hattu koskaan ei mahdu eikä sovi. Paitsi ylioppilaslakki ja kultainen turbaani, joiden käyttötilaisuudet ovat valitettavan harvassa.


Sitten löysin kuitenkin snäppärin tai snapbackin tai mikä ikinä lippiksen nimi nykymaailmassa onkaan. Se yllätti, sillä se mahtui päähäni. Ei toki silleen niinku liikuttavilla pikkukoululaisilla, että silmät hädintuskin näkyy lipan alta, vaan silleen valoisasti ja söpösti lippa taivasta kohti osoittaen. Niin, että jumalaiset katseenkääntäjäkiharani mahtuvat juuri sopivasti keikkumaan lipan ja otsan välissä.

Lippiksestä innostuneena sain päähäni, siis niinku mielikuvatasolla, sailor capin eli merimieslakin. Ei sellainen valkoinen pahvilieriö eikä sellainen kuin Aku Ankalla, vaan sellainen vanha merikarhu-lakki. En tokikaan tullut ajatelleeksi, että sellainen voisi palvella omassa päässäni. Korvikkeeksi loin mielikuvan ja kesätavoitteen siitä, kuinka kauniissa kesäillassa kohtaan jonkun  söpön ja ihanan pojan, jolla on päässään tällainen sailorcap. Sitten pussailemme ihanasti suojissa metsien, rannoilla järvien, loisteessa auringon tai kuun, nurmilla niittyjen, uomissa jokien, katveessa pensaiden tai puun tai missä vaan ilta-auringossa ja kaikki on ihanaa.

Lopputulos oli se, että kerran näin festareilla kaukaa yhden, joka oli ehkä söpö. Hatustakaan en ole varma, että oliko sailorcap vai vaan sellainen lätsä. Oli hämärää ja olin humalassa, en voinut tilanteelle mitään.



No, joka tapauksessa, sitten tapahtui jotain. Menin ystävättäreni kanssa Carlingsiin (jossa en normaalisti käy ikinä). Näin siellä hattuja ja jotenkin uskaltauduin sovittamaan, kun kukaan ei ollut näkemässä. Hattuja oli eri kokoisia, tai siis ei ollut, koska kaikki muut koot olivat kuulemma tukusta ja koko maa(ilma)sta loppu. Mutta jäljelläoleva koko oli yllätysyllätys suuri eli minulle sopiva. Ja kamalan söpö, vaikka itse sanonkin. Ystävättäreni ystäväkin jostain syystä sai minusta hattuineni kuvan ostopäätöstä pohtiessani.

Hattu ilman muuta, kuului hänen näkemyksensä. Minä hieman toppuuttelin, että ehkä nyt jotain muutakin kuin hattu, mutta hatun ostin.

Kuvat: Heidi, kiitos! 

 

You Might Also Like

0 kommenttia