Tietoa mainostajalle ›

Ystäväni menettänyt oon

Onpa muuten konstikasta, kun on suunnitellut kirjoittavansa bileistä, ihanista biiseistä, videoista ja hauskoista vaatteista ja sitten pyöri...

Onpa muuten konstikasta, kun on suunnitellut kirjoittavansa bileistä, ihanista biiseistä, videoista ja hauskoista vaatteista ja sitten pyörii arpakuutiona pelilaudalla eikä yhtäkkiä tunnukaan enää siltä, että kiinnostaisi kirjoittaa bileistä, ihanista biiseistä, videoista tai hauskoista vaatteista.


Viime heinäkuu oli ehkä elämäni kamalin. En muista oliko kaunista vai kylmää, kävinkö jossain, näinkö ketään, söinkö muuta kuin sipsejä, oliks jotain muutaku kaoottista bailaamista. Silti kuvittelin, että elämä asettuu ja menee oikein. Kuten joskus kirjoitin, niin viime vuonna kesäkuun lopussa heräsin yhtenä aamuyönä tunteeseen siitä, miten pitää tehdä. Lähdin toimimaan tunteen perässä, mutta pääsin vain ensimmäiseen vaiheeseen, loput kaksi jäivät ja kaikki jotenkin jämähti paikoilleen. Silti kuvittelin, että jämähtänyt elämä lähtisi liikkeelle. Tulee suuri tulva, joka saa padon murtumaan. Tulvan myötä virta tasoittuu. Muodostuu uudet uomat, joissa on hyvä kulkea.

Koko hulluudesta on vuosi ja kaikki on taas oikeastaan edelleen samalla mallilla ja sekaisin. Puuttuu vain Kaija Koo Ruisrockin perjantaista, jonka aikana tempaista kossupullo. En tiedä kuka reagoi yli ja kuka ali, mikä on järkevää ja mikä ei, ollaanko alussa vai lopussa. Kuunnellako Jari Sillanpään Sinä ansaitset kultaa vai Röllin Ystäväni menettänyt oon. Kuuntelen niitä nyt vuorotellen repeatilla, ei mitään järkeä mutta silti jotenkin surullisuudessaan voimauttavaa. Tai ei voimauttavaa, mutta tuntuu siltä, että en ehkä ole niin kamala kuin luulen, kun joku muu on voinut kirjoittaa samoista asioista biisejä. Ja silti mietin, että vaikutanko nyt ylimieliseltä vai välinpitämättömältä, miten pitäisi reagoida tai toimia. Vaikkei oikeasti pitäisi miettiä yhtään, miltä vaikutan tai mitä kukaan ajattelee. Sillä ei taida olla enää väliä.


Luin vanhoja kirjoituksia neljän vuoden takaa. Olin kirjoittanut neljä vuotta sitten siitä, miten kaikki on niin helppoa, luontevaa ja onnellista ja miten haluan kirjoittaa kaiken huolellisesti muistiin, etten unohda. Unohdin.

Nyt kuvittelin pitkään, että asiat asettuvat ja kaikki olisi vielä joskus hyvin ja onnellista. Luin vanhoja kirjoituksia (niitä ei ole täällä, ovat muualla) ja katsoin kuvia ja tajusin, että ehkä elämäni onnellisin aika onkin takana. Mennyttä. Ei ole ollenkaan sanottua, että koittaisi mikään uusi aika, jossa olisi paremmin ja olisin parempi. Ei tule neljän vuoden takaista kesää ja samaa tunnetta. Silloin oli jäähallikiertueet ja stadionkeikat, nyt on lähiöbaarit. Se on täysin mahdollista. Ehkei tule edes ensi kesää.



You Might Also Like

8 kommenttia

  1. Osanottoni menetyksesi vuoksi! Minua on joskus vaikeina aikoina lohduttanut oheinen mietelause:
    When things are uncertain, everything is possible.
    Lämpimiä ajatuksia sinulle, Katja

    VastaaPoista
  2. "vaikutanko nyt ylimieliseltä vai välinpitämättömältä, miten pitäisi reagoida tai toimia". Kyllä vaikutat. Ja suosittelen reagoimaan ja toimimaan siten, että et olisi ylimielinen tai välinpitämätön.

    VastaaPoista
  3. Samoja ajatuksia kelailen juuri tällä hetkellä ja itselläni tämän vuoden heinäkuu on elämäni kamalin. Haluaisin uskoa parempaan ja onnellisempaan tulevaisuuteen, mutta tällä hetkellä se tuntuu vain melkoisen mahdottomalta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ei, kurja kuulla. Luulen kyllä, että asiat ajan kanssa taas lutviutuvat. Voimia!

      Poista
  4. Kirjoituksesta välittyy hyvin se, miten pitkiä ja poukkoilevia nämä suruprosessit ovat. Välillä on pakko vain paeta ja mennä pysähtymättä eteenpäin, välillä taas tulee äkkipysähdys. Alakulo värjää kaiken hetkeksi mustaksi, mutta elämä tuo takuuvarmasti aina vastaan surujen lisäksi myös iloa.

    Mitä vanhemmaksi elää, sitä enemmän tuntuu siltä, että kyky nauttia niistä kivoista bileistä, ihanista biiseistä ja hauskoista vaatteista syntyy paljolti juuri vaikeuksien läpikäymisestä. Kun välillä menee tosi huonosti, osaa kyllä arvostaa sitä, kun taas menee hyvin. Kepeys on lunastettava kovalla rahalla.

    Jos vain pakenee koko ajan vaikeita tunteita, elämä luiskahtaa helposti pintaliidoksi. Tietty pakeneminen on kuitenkin tarpeen, jotta vaikeuksiin ei hukkuisi. Tasapainon etsiminen näiden kahden välille on kai sitä kuuluisaa elämisen taitoa.

    Tulevaan voi vaikuttaa vain tässä ja nyt, ja onkin tosi arvokasta välillä pysähtyä miettimään näitä vaikeita tunteita niin kuin nyt teet. Se antaa mahdollisuuden myös muuttua ihmisenä ja korjata omaa käytöstä, jos tuntee siihen tarvetta. Rohkeutta näihin pohdintoihin.

    VastaaPoista
  5. Aidointa ja kauneinta sinua, kai tiesit sen? Toivon sinulle hyvää.

    VastaaPoista