Babler

Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›

YouTube-videoitani palvoo niin kansa kuin asiantuntijatkin

Ystävät hyvät! Pontevasti tiedotin teille aiemmin, että ryhdyn tekemään vlogeja, eli tubehommii, eli tubettamaan. Sitten olikin vähän hil...


Ystävät hyvät! Pontevasti tiedotin teille aiemmin, että ryhdyn tekemään vlogeja, eli tubehommii, eli tubettamaan. Sitten olikin vähän hiljaista asian tiimoilta täällä blogissa, mutta se johtui vain ja ainoastaan siitä, että ryhdyin tuumasta toimeen ja tubetin vimmatusti!

Kaiken vanhan kuonan lisäksi tililtäni löytyy jo kaksi videota, jotka olen tehnyt tämän virallisen tiedoksiantoni jälkeen. Eikä siinä vielä kaikki, olen kuvannut eilen kolmatta videota pää kolmantena jalkana! Sekin tulee siis aivan pian! Voiko tämä totta ollakaan!

Taidankin nyt oikeastaan samoin tein jatkaa sen parissa puuhastelua, enkä lörpöttele tässä tämän enempää. Menkää siis suinpäin YouTube-kanavalleni, peukuttakaa ja jakakaa, kommentoikaa ja tilatkaa kanava. Olen kuullut jo ainakin neljältä ihmiseltä, että videoni ovat ihania tai hauskoja. Videoideni kannatus alkaa siis olla jo aivan kansallinen piirre. Kansa tietää jne.

Yksi kehujista oli 11-vuotias, eli juuri asiantuntevinta tube-ikäryhmää. Absoluuttinen totuus on lauottu, kannattaa liittyä voittajien joukkoon jo nyt eikä vasta sitten kun alkuperäiskannattajat katsovat sinua nenän viertä pitkin kun tulet mukaan vasta kun suosio on todella räjähtänyt käsiin. Tiäksää.

No niin juu, tämä oli tässä, katsokaa videoita.

You Might Also Like

0 kommenttia