Babler

Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›

Neitsytperuna toimi märkänäkin

Ei jotenkin uskoisi, että uusien perunoiden ympärille saadaan rakennettua festarit, mutta meillä Turussa vaan osataan. Edelleen olen sä...

Ei jotenkin uskoisi, että uusien perunoiden ympärille saadaan rakennettua festarit, mutta meillä Turussa vaan osataan.


Edelleen olen säännöllisin väliajoin kiitollinen, että ehkä kolme vuotta sitten tulin ensimmäisen kerran pyydetyksi Neitsytperunafestivaaleille. Sitä ennen luulin, että Neitsytperunafestivaaleissa on kyse jonkinlaisesta maan ystävien perunanylistystilaisuudesta. Ylistetään ja kiitetään luojaa perunoista, vertaillaan perunalajikkeita ja vaikka askarrellaan perunoista hyvin spirituaalisella tasolla.

Vaan ei totisesti, sillä Neitsytperunafestivaalit ovat aivan oikea ruokafestari, joka on ainakin viime vuosina järjestetty ravintola Koulun pihalla. Nimensä puolesta ehkä hiukan hassut ja muutenkin vähän kotikutoiset, mutta ruokapuoleltaan erinomaiset. Ja ruokahan ruokafestivaaleilla on tietysti pääosassa.


Tänä vuonna sade vähän haittasi, mutta eipä taida olla tapahtumaa, joka ei tänä viikonloppuna olisi sateesta kärsinyt. Itse olin vähällä jättää tapahtuman väliin: perinteinen Neitsytperunafestivaaliseuralaiseni humputteli muualla Suomessa eikä tuuraajaa tuntunut löytyvän. Yksin festarointi on tunnetusti vähän nihkeää. Lopulta päädyin festaroimaan asti kuitenkin, joskin ruoka näytti uhkaavasti hupenevan myyntipisteiltä. Ostimme puoliksi kolmen ruokalipun setin ja aterioimme annokset puoliksi. Kolme annosta löytyi vielä myyntipisteiltä ja kaikki olivat tyytyväisiä.

Kyllä vaan voi peruna olla hyvää. Tai siis ainahan uusi peruna on, ns. paskimmillaankin parasta. Mutta että niinku jumalaista ja nerokkaasti keksittyä. Ai jumankekka.


You Might Also Like

0 kommenttia