Alkukesä on julmetun petollista aikaa: koko kesäkuun herkästi puhuu siitä, miten sitten kesällä, sitten kun on lämmintä. Alkukesän ensimmäiset hellepäivät meni vähän elämän myrskyissä, mitä jos ne olivat ensimmäiset ja viimeiset ja loppukesän lämpöennätys on +14? Ostinko ihan turhaan kesärymyämisshortsit, kun shortseissa ei tarkene rymytä? Parsakausikin kestää vain alkukesän. En ole pitänyt syödyistä parsanipuista kirjaa, mutta ihan liian vähän kuitenkin. Ja paljon vähemmän kuin vaikka syötyjä kaupan lihapullia, voi jeesus mikä kesäruuan ystävä.
Kohta on juhannus. Sitten on Helsinki Pride -viikko, sitten Ruisrock,
taitaa olla jopa hetki ettei ole mitään, sitten H2Ö, työkeikkaa,
elokuu, synttärit, Turku Pride, ja sitten hupsista keikkaa kiinni leikkaa, syksy.
Jokainen Kumman kaansa katsonut (eli jokainen itseään arvostava ihminen) tietää eron kesän ensivihreän ja loppukesän tukahduttavan tummanvihreän välillä (ja sillä, kuinka varmaan maailma näyttää erilaiselta kun taksin ikkunasta katsoo). Se kesän ensivihreä tuli ja meni ihan hetkessä: olin taksissa Seinäjoella ja taksikuski (keski-iän ylittänyt mies, ei todennäköisesti siteerannut Kumman kaata tarkoituksella) ihasteli alkukesän vaaleaa vihreyttä, taksin ikkunasta katsottuna tietysti. Olen kävellyt viime päivinä paljon ulkona ja huomannut, että tummanvihreällä aletaan jo mennä. Inhokkikasvini, jonka nimeä en tiedä, on jo alkanut haista. Sellainen pistävän imelä haju, joka kantautuu yleensä nenään vähänkään metsittyneillä kaistaleilla. Ällöttävä kasvi, en tykkää. Vapaana kasvavat heinikot ovat ehtineet kainalopituisiksi ja pitkän villatakin helmaan tarttuu heinäkasvien nöyhtää.
Rusketusrajat ovat olleet jo pitkään, varsinkin sandaaleista jääneet jäljet jaloissa. Aina luulen, että jalat ovat pölyiset ja hinkkaan niitä rätillä tai jollain likaisella vaatteella (fiksua), vaan ei, ei lähde väri!
Toisaalta pidemmälle ehtiessään kesä oikeasti alkaa: heinäkuussa voi temmeltää ja rymytä kun on ne shortsitkin ihan sitä varten. Tulee lisää kuumia päiviä, jolloin kaduilla kävellessä talot heijastavat ja ohi suhahtelevat linja-autot suorastaan hohkaavat paahdetta. Ja vaikkei niitä uskomattoman kuumia tai tapahtumarikkaita päiviä lopulta olisikaan montaa, jäävät kuitenkin vain ne mieleen. Ja muutamassa vuodessa, vuosikymmenestä puhumattakaan, menneiden kesien muistiin jääneet kuumat päivät sulautuvat yhdeksi pitkäksi ja kuumaksi kesäksi.
Vielä ehdin istua kadunreunassa tai talon portailla viikonloppuyönä pizzalaatikon kanssa odottamassa jotakin: ovea aukeavaksi, ihmistä tulevaksi tai ihmettä tapahtuvaksi.
0 kommenttia