Tietoa mainostajalle ›

TKHP:n ensisinkku nyt Spotifyssä

TKHP:n ensisinkku Karppialtaan kuningas on julkaistu tänään! Kuten olen blogissa kirjoitellutkin, olen ollut järjettömän kiireinen tänä k...

TKHP:n ensisinkku Karppialtaan kuningas on julkaistu tänään!

Kuten olen blogissa kirjoitellutkin, olen ollut järjettömän kiireinen tänä keväänä. Helsingissä on ollut jatkuvasti työhommia ja blogi on välillä ollut vähän hiljaisempi. Nyt viimeinkin voin julkistaa tämän salamyhkäisen projektin, jota olen kevään aikana työstänyt.



TKHP:n, eli minun, ensimmäinen sinkku, Karppialtaan kuningas, on julkaistu tänään! Tämän myötä olen myös tiettävästi ensimmäinen blogiareenoilta levyttämään siirtynyt taiteilija. Karppialtaan kuningas on esimakua syksyllä ilmestyvältä Et voi olla rakastamatta minua -nimiseltä albumilta. Pääasiassa olen kirjallisesti lahjakkaana ihmisenä vastannut lyriikkapuolesta itse, mutta muutama yhteiskirjoitussessio on pidetty esimerkiksi Arttu Wiskarin kanssa. Levy tulee olemaan ns. hyvää iskelmäpoppia, jossa soivat niin nykypäivän tyylitietoiset elektrosoundit kuin 80-luvun ruotsinlaivakin.

Biisi löytyy tietysti myös Spotifystä, ei muuta kuin kuuntelemaan! Olen itse innoissani biisistä, toivottavasti tekin tykkäätte. Laittakaa ihmeessä kommenttia tulemaan, että mitä piditte. Iik, pus!

You Might Also Like

0 kommenttia