Hyvää pitkäperjantaita!
Muistan lapsuudesta, kuinka pitkäperjantai tuntui oikeasti pitkältä. Lapsena pääsiäinen oli aika laimea juhla: en muista, että sitä olisi erityisesti juhlittu. Sen kun möllötettiin leppoisasti kotona muutama taivaasta tullut, ylimääräinen vapaapäivä. Ja se möllöttäminen oli vähän tylsää, kun pääsiäiseen ei liittynyt samanlaista intoa ja riemua kuin joulu- tai kesälomaan.
 

 Aikuisiällä olen kasvanut hyvin perinteiseksi ja tarkaksi pääsiäisenviettäjäksi: lammaspaisti on oltava, pääsiäismunat on oltava, tulppaanikimppu on oltava, valkosipulikermaperunat on oltava, minttuhyytelö on oltava... Piinaviikko on todellinen piinaviikko, kun oikein valmistelen ja suunnittelen. Toisaalta keväät on usein väsyttäviä ja kiireisiä, joten hengähdys on siksikin tervetullut.




Tiistaina vietettiin iltaa ystävän luona. Tilattiin Woltin kautta sushia. Toimituksessa kesti ja kesti (minkä kyllä tiesimmekin, oli näet ruuhkaa). Lopulta Woltilta jo soitettiinkin, että vieläkin kestää hetken. Oli nälkä, ja odotus tuntui hyvältä treeniltä pitkäperjantain ikuisuuskestoon.