Naisten paita on naisille ja miesten paitaan en mahdu. Paidat ja paitojen raja-aidat vievät järjen.

Olen viime päivät käynyt paitakamppailua. Ihan ensin iskin silmäni Marimekon klassikkoon, pallopaitaan. Paitahan on noin niinku periaatteessa naisten paita, mutta olen nähnyt sitä kyllä miehilläkin: ihan ensimmäisenä aikoinaan PMMP:n basistilla Juholla, jolla paita oli todella söps. Sitten näin paidan Jani Toivolalla, ja jestas miten näytti hyvältä Janillakin! Tänään surffailin internetin aalloilla (miksi käytin näin dorkaa ilmaisua, en tiedä) ja törmäsin paitaan jonkun ihan vieraan miehen päällä. Mies näytti harteikkaalta ja ehkä vähän pömppisvatsaiseltakin, kuten minäkin, mutta paita oli silti hyvännäköinen.

Olen nyt tullut melko vakuuttuneeksi siitä, että voisin hankkia paidan. Pallopaita ei näytä olevan erityisen sukupuolittuneesti leikattu ja kokojakin näyttää riittävän useampaan äksään asti. Ongelmaksi nyt muodostuu vain pallopaidan ostaminen: tuntuu kiusalliselta mennä ostamaan itselleen niin selkeästi naisten vaatetta. Vaikka kuten kaikki tiedämme, vaate on vain vaate, kaupan lajittelu ei sitä muuta. En myöskään koe mitään ongelmaa paidan käyttämisessä. Ehkä ostotoimenpide vain tuntuu jotenkin henkilökohtaiselta: Marimekolla kun on asiantuntevat ja asiakaspalveluhenkiset myyjät, niin paitakauppaa joutuisi luultavasti pohtimaan ja hieromaan enemmän kuin ihan vain jossain kaupassa. Eikä siitäkään luultavasti tulisi ongelmaa, mutta kunhan tässä nyt vain pohdiskelen. Ehkä pitää askarrella jonkinlainen kyltti sen merkiksi, että kyllä, tiedostan ostavani naisten paitaa.


Ja jotta elämäni olisi yhtä paitojen raja-aitojen kanssa kamppailua, haluan nurista närkästyneeseen sävyyn Hello Mr. -lehden paidoista. Olen hehkuttanut lehteä blogin puolella useinkin, sille kun on ollut aihetta. Lehti ei ole toistanut muista homolehdistä tuttua aurinkorasvattua paljasta pintaa, vaan on ollut muilla tavoin esteettisesti ja sisällöllisesti viehättävä. Nyt tästä linjasta on tosin lähdetty lipsumaan, mikä öljyttynä onkin ymmärrettävää. Senkin voisin antaa anteeksi, mutta nyt riepoo lehden myymät paidat: valikoimassa on oikein kaunis ja miellyttävä Hello Love -college, jonka kernaasti itselleni lunastaisin, jopa 55 dollarin hintaan. Vaan enpä voi, kun suurimmat paidat ovat L-kokoisia. Nyt tietysti joku irvileuka voi miettiä, että vähemmän sipsejä ja skumppaa ni alkaa paidat mahtuu homo, mutta siitä ei ole kyse. Hartiani eivät kapene, vaikka kuinka ihmedieetille lähtisi. Sitäpaitsi XL on aivan normaali paidan koko miehillä.

On nihkeää elvistellä homomiesten laajalla kirjolla ja stereotypioiden vastaisuudella, ja sitten kuitenkin suunnitella paidat niin, että niitä voi käyttää vain stereotyyppinen bile- ja seksihuumeiden riuduttama artfag. Että pitäkää lumppunne (sekä paidat että ne artfagit). Taidan ryhtyä suunnittelemaan omaa paitamallistoa. Siitä tulee todennäköisesti maailman hienoin, mutta sen pienimmät koot alkavat XL:stä.

Kuvat: Marimekko & Hello Mr.