Erinomaiset näköalat, hikkaava kaljatäti, herra Kuitenkin hallituksen puheenjohtaja ja kolme komeaa poikaa. Kaikki tämä ensimmäisen tunnin aikana matkalla yöjunassa halki Suomen.

Hiihtoloma alkoi ja minä lähden yöjunalla Lappiin, kirjoitin tänään Facebookiin. Kirjoittaessani tajusin, että minulle ensimmäinen ja jännittävä kerta on suurelle osalle suomalaisia jokavuotinen pakko, joka ehkä jopa vähän vituttaa. Että ei olekaan mitään eksoottista minussa ja minun yöllisessä junamatkassani ja Lapissani. Suurempi ihme olisi, jos en lähtisi mihinkään.

Mutta terveisiä silti yöjunasta! Juna lähti juuri liikkeelle Tampereelta, mutta kun te luette tätä, olen jo
kaukana, ette te minua kiinni saaRovaniemellä. Yö junassa, enpä ole ennen moista kokenut! Paitsi että olen, olen matkustanut helmikuussa 2004 Ylivieskasta Helsinkiin Emma-gaalaan. Silloin matkustimme kuitenkin ylellisesti omassa makuuvaunussa, nyt matkustan semi-ylellisesti ravintolavaunun yläkerrassa, tämän matkustusmuodon nimi on ilmeisesti DuettoPlus. Etukäteen tätä mainostettiin mm. näköalalla, mikä on minusta hauskaa. Toistaiseksi jokaisella junapaikalla kun on ikkuna, ja näkymä ulos on kaikille sama ja vaihtuva. Suomen tyyppisessä maassa en lähtis keuliin kuitenkaan näköala-tyyppisillä yli-ilmauksilla. Täällä ei ole näköaloja, paitsi Koli, joka sekin on maisema. Eikä sitä näe junan ikkunasta. Suomessa ei näy alppeja, ei savanneja, ei antilooppilaumoja, ei hyiseen veteen pulahtavia pingviinejä. Näkyy sen sijaan Tampereen Scandic (kuvassa alla) ja sitten vaan mustuudessa kohti Parkanoa. Ja sen yli.

Mutta ei soimita Suomea, Suomessa on hyvää innovointikykyä! Suomalainen ihminen on esimerkiksi keksinyt junaan kopin, jossa voi puhua puhelimeen muita häiritsemättä. Aivan niin pitkällä ei empiiristen havaintojeni perusteella kuitenkaan olla, että suomalainenkaan ihminen olisi oppinut käyttämään puhelinkoppeja. Juuri äsken kuuntelin, kuinka Kuitenkin hallituksen puheenjohtaja (ei kuitenkaan pääministeri) kailotti kaljatuoppinsa äärellä niin yksityiset kuin yleisetkin asiansa jollekulle ja meille. Se oli ihanaa. Erityisen hauskaa tästä teki se, että hän todellakin istui puolen metrin päässä vapaana olevasta puhelinkopista.

Kerran matkustin Helsingistä Turkuun junalla, ja junamatkan aikana sain kuulla, kuinka työkaverukset juorusivat läpi jokaikisen työtoverinsa puolisoineen. Yhdellä esimerkiksi oli niin nuori uusi vaimo, ettei hän edes itse vielä käsitä kuinka naiivi ja lapsellinen hän on. Työtoverillekaan tästä ei tietenkään voi sanoa, kun hän taas ei suostu näkemään vaimonsa täyttä typeryyttä. Jutuista oli lopulta aika helppo päätellä, missä työtoverit olivat töissä. Jatkuvan juoruilun aiheuttaman kiusan lisäksi minua kiusasi kamalasti ajatus keskustelun ylöskirjaamisesta ja työpaikalle toimittamisesta. Mut emmää si kumminkaa.

Nyt Kuitenkin hallituksen puheenjohtaja katsoo jotain tuskastuttavan ärsyttävä-äänistä sarjaa läppäriltään. Ilman kuulokkeita, tietenkin. Puheenjohtajat ja keski-ikäiset miehet käyttävät kuulokkeita hyvin harvakseltaan, sanoo omakohtainen empiirinen havainnointi. Kuitenkin hallituksen puheenjohtaja juo (yhteisen matka-aikamme aikana) kolmatta kaljaa. Just sen tyyppinen tyyppi, joka näyttämisen halusta juo koko yön loputtomasti kaljaa sillee rennosti ettei tunnu missään mutta mitä nyt kailottelen tässä toiseen päähän junaa tytöille vähän isällisiä neuvoja. Aika paljon täällä juodaan kyllä kaljaa. Kuvittelin, että tämä olisi after skin vuoksi laskettelureissulle lähteneiden nuorten bilevuoro, mutta ei, täällä onkin tällaista surkeeta keski-ikäistä kaljanryystöö.

Nämä erinomaiset DuettoPlus-paikat ovat siis yksittäisiä, ikään kuin työpisteitä. Istumme rivissä kasvot kohti ikkunaa. Tänne DuettoPlus-vaunuun tulee jatkuvalla syötöllä jostain komeita nuoria miehiä. Nyt meitä istuu yhtenä suorana jo kolme! Olisi neljä, jos yksi ei olisi lähtenyt pois. Silivatiseilaa, silivatiseilaa. Nyt takaani kuului kilinää ja huomasin, että poislähtenyt poika istuukin viistosti takanani. Hyvä herra Jeesus, anna hänen olla laserkatseeton ettei hän näe, mitä kirjoitan.

Toiseen suuntaan viistosti takanani istuu täti, joka on jutuista ja kehonkielestä päätellen juonut myös vähän kaljaa. On aika kova hikka. Mutta eipä siinä, ravintolavaunussahan tässä ollaankin, saa juoda. Nyt täti kävi nukkumaan. Taidan itsekin kaivaa eväspussini esille ja lukea vähän uutta Imagea. Saatana muuten, ettei Antti Holman päätoimittama Image ilmestynyt vasta nyt. Olisin lavastanut kiusoittelevan leikkisiä lifestyle-matkakuvia. Kas näin, tässä vichypullo, banaani, junalippu ja Antti Holma pikkuhousuissa. Vaan ei, Holman Imageen kääritään jo torilla kalaa ja kansa ihailee Outi Les Pyyn kuvaa uuden lehden kannesta. Eipä siinä, Outi on ihana! Ja kun sanon ihana, tarkoitan, että hän(kin) jaksoi taannoisissa Blog Awardseissa kuunnella kun minä puhun kuudennentoista rommidrinkin jälkeen. Ihanat ihmiset tekevät niin.

Mutta nyt sitä Imagea ja eväspussia.

(P.S. Hikkaava täti heräsi, vastasi puhelimeen. Käski soittajan haistaa vitun ja mennä ny kattoo sitä saatanan saunan ovea.)