Raahustin eilen apeana kotiin. Oli hirveä myrsky, jossa olin päivän mittaan kävellyt varmasti kymmenen kilometriä. Myrskyyn väsyneenä päätin oikaista ostoskeskuksen läpi, vaikkei se oikeastaan oikaise. Marimekko mainosti viimeistä ale-viikkoa, mikä kiero mainoslause, sillä menin piipahtamaan, vaikka olen kolunnut Marimekon(kin) alelaarit ainakin kahdesti.

En tiedä mitä on tapahtunut, mutta olen hukannut läppärini suojalaukun. Se ei ole missään kotonani, joten se on luultavimmin jäänyt jonnekin. Mikä on tyystin käsittämätöntä, vähän kuin unohtaisi kenkänsä johonkin. Läppäreiden suojapussukat ovat myös pääsääntöisesti poskettoman hintaisia, ja olenkin kantanut läppäriäni koko syksyn kangaskassissa, pyyhkeeseen kiedottuna. Classy.

Mutta takaisin Marimekon alelaariin: sieltä nimittäin pilkisti läppärilleni sopivia suojalaukkuja. Hyvässä alennuksessa. Unikkokuosilla. Olin vuosia ihminen, joka ei voinut sietää Unikkoa: olihan se herrantähden aivan kaikkialla, jopa Paula Sievisen televisionkuorissa. Nyt viime aikoina kuosi on kuitenkin alkanut taas näyttää jotenkin virkeältä ja raikkaalta. Jos nyt sit määki, mietin ja kiikutin pussukan kassalle.

Yritän aina muistuttaa itseäni, ettei lohtushoppailulla luultavasti tee itselleen mitään hyvää, vaikka hetken hymyilyttäisikin. Mutta Unikko-kuosinen suojapussukka on kyllä ihana. Ei enää kangaskasseja ja pyyhkeitä, vain tyylikäs suojalaukku.

Tyylikkään suojalaukun täytyy tietää tulevaisuudelta tyylikkäitä tilanteita: tärkeitä tapaamisia, kokouksia ja palavereita. Uskomaton menestyjäelämä, jossa kengät kiiltää eikä pukuun tartu karvoja. Tai sitten tyylikäs suojapussukka viestii siitä, että matkani todellisen maailman Irma Rönköksi on alkanut. Ja nyt saa soittaa Jari Sillanpäätä.