Uuden Musiikin Kilpailu yllätti tänä vuonna sillä, että vuosikymmeniä esiintynyt tähtikin voi edustaa "uutta musiikkia".

Muistelen, että UMK:n alkuperäinen ajatus on ollut tuoda esille uusia biisejä ja artisteja. No, ei ilmeisesti ole enää, sillä tämän vuoden kilpailijoista löytyy vuosikymmenien uran tehneitä suosikkiartisteja, suunnilleen kaikissa Suomen laulukilpailuissa nähtyjä ja jopa jo aiemmin viisuehdokkaiksi pyrkineitä kilpailijoita. Ei se välttämättä paha ole, enkä ole ihan varma, onko tämä ns. Uusi Musiikki muutenkaan paras tapa löytää viisuedustajaa Suomelle. Ohjelmaa en kuitenkaan halua moittia: se on ollut hyvinkin viihdyttävä ja laadukas paketti, jota on ollut kiva seurata.

Keräsin tähän alle muutamat, täysin omiin näkemyksiini ja mieltymyksiini perustuvat ajatukset UMK:n tämän vuoden kilpailijoista. En edes pyri kommentoimaan kaikkia, sillä kaikista ei yksinkertaisesti ole kiinnostavaa sanottavaa. Vaikka puhunkin vain kiinnostavia asioita noin yleisesti ottaen.

Ehdottomasti kummallisin yllättäjä kilpailijoiden joukossa on Eini. Suunnilleen kaikki Suomen naisartistit ovat siirtyneet konemusiikin ihmeelliseen maailmaan, niin myös Eini. Haistan myös hiukan sen, että Eini on haistanut kollegansa Kaija Koon nauttiman nuorisosuosion ja haluaa siitä nyt siivunsa. Valitettavasti suunnilleen kaikki edellytykset sille puuttuvat, sillä Eini ei ole Kaija Koo. Toisaalta Eini on jo valmiiksi aika vahva homoikoni, joten uskallan veikata Draamaa kyllä tulevan kevään DTM-hitiksi. Tätä on varmasti hauska jorata, vaikka ja varsinkin jos mittari olis jo ympäri mennyt. [youtube http://www.youtube.com/watch?v=i6V4X_anKn4]

Jännää on myös Cristal Snow, joka yritti viisuihin myös vuonna 2008. Cristalin paluuaikeet musiikin pariin olivat toki julkista tietoa jo ennen UMK-kisaajien julkistusta, mutta tulihan tämä silti vähän yllätyksenä. Biisi Love is blind on miellyttävä, samoin Cristal Snow'n vähän tasaantunut artistiulkonäkö. Suomen kokoiseen maahan on jopa gaylifestylebloggarina vaikea kuvitella laajaa kansansuosiota nauttivaa artistia, jonka kasvot ovat glitter-räjähdyksestä ruhjeilla. Harmonisempi meininki istuu mainiosti ja videokin on kaunis (ja juu, kyllä, sisältää poikarakkautta). [youtube http://www.youtube.com/watch?v=bitGzlJYTZM]

Onko tämä silkkaa kiusantekoa-hengessä haluan tuoda esiin myös Pietarin Spektaakkelin Liian kuuma-kappaleen. Kuvittelin, ettei kukaan missään enää keksisi edes ehdottaa, että kokeillaanko fiftariretroilua saa hei tosi kivat visut ja kaikki hei. Eiiiii. Eikä biisi edes missään vaiheessa puhkea kukkaansa, vaan on tasaista taustajollotusta alusta loppuun. Vaikka tosiasia on, että Suomessa taitaa edelleen olla ihan hyvät fiftarimarkkinat. Löytyiskö The Baseballs vielä jostain? Baseballsin ja Pietarin Spektaakkelin yhteiskiertue, anyone? Ihan en ymmärrä myöskään tätä hokemahassuttelubile-osastoa. Lieminen nyt on vanha tuttu ja jo ennen ensilevyään jollain tasolla lunastanut paikkansa musiikkimaailmassa. Pehmeiden arvojen vaalijat on hyväntuulinen ja hauska, varsinkin videon kera: hellyyttävän halpoja Pet Shop Boys -kopioita. Pää-Äijät ja kappale Shamppanjataivas sen sijaan ei kirvoita minusta mitään hyvää. Nähty, tehty, kopioitu, epähauskaa, ei viihdytä, en tykkää, ette ole shampanjaa nähneetkään. Kivat rastat kyllä.

Ja loppupaljastuksena kerrottakoon uskomaton viinanhuuruinen paljastus menneiltä vuosilta: olen ehkä vuonna 2009 pikkukylän pikkufestareilla kehunut Barbe-Q-Barbiesin laulajaa kauniiksi ja valokuvaukselliseksi ja päätynyt juomaan viinaa bändin bäkkärimökkiin. Tai no, voi olla, että minä join ja bändi yritti sietää, mutta näin kuitenkin tapahtui! Näin nämä asiat koetaan!