Oi voi näitä päiviä. Yhtenä yönä en saanut järjettömästä väsymyksestä huolimatta unta. Pyörin sängyssä vielä aamuviideltäkin, nukahtamatta, vaikka silmät eivät enää pysyneetkään auki. Muistan ennen nukahtamistani odottaneeni seuraavaa iltaa, että pääsisin nukkumaan.

Tänään luin ruotsin sanakokeeseen. En ylipäätään ole opiskellut mitään varsinaista ulkoalukemista vaativaa ikuisuuteen, saatika sitten sanakokeisiin. Puolitoista sivua sanoja, tyystin sairas ajatus. 45 minuutin lukemisen jälkeen muistin kolme: ämne, -t, -n, -na; ämneslararutbildning -en ja studiepoäng -en / et. Kokonaisuudessaan opiskeltavia sanoja on 72. Yksi opintopiste (jo mainittu studiepoäng, pojoäng!) on noin 27 tuntia opiskelua, eli tästä voimme päätellä, että ainakaan puuttuvia opintopisteitä ei tarvitse murehtia enää ikinä.

Mietin, että missä vaiheessa olen oikeastaan unohtanut tällaisen oppimiskyvyn ja uskomattomat opiskelutekniikat, joista aina puhutaan. Aika nopeasti tajusin, etten ehkä ikinä ole saanut niistä kunnolla kiinni. Lukiossa en enää lukenut erityisesti tai erityisen menestyksekkäästi, enkä oikeastaan yliopistossakaan. Vaikka nykyisyys ja tulevaisuushan tässä ovat ne jotka ratkaisevat, eikä se miten olen tai en ole tehnyt aina.

Kaikkea sitä vaan tajuaakin kun pitäisi opiskella. Sanojen lukemisen lomassa muistin myös, kuinka olen aina halunnut alkaa tehdä animaatioita. Löysinkin mitä oivallisimpia tutoriaaleja animaatioiden tekemiseen. Aloin heti suunnitella animaatiota ja teinkin jo muutaman hyvin lyhyen testianimaation. Muistin myös päätökseni itseopiskella koodaamista tänä vuonna. Sitä en ehtinyt vielä googlata, mutta ajatustyö on pitkällä.

Kun animaattorin ja koodaajan urani ovat alussa, voisin alkaa mietiskellä maailmanrauhaan liittyviä kysymyksiä. Ratkennevat huomattavasti ennen ruotsin kurssia.