Kävelimme aiemmin tällä viikolla Timpsin kanssa Teurastamolta Sörnäisten rantatietä kohti keskustaa. Yhtäkkiä hieraisin silmiäni: katupölyn, pakokaasujen ja pilvien raoista säteilevän auringon keskellä näin sateenkaaren maalattuna vanhan siilon seinään. En ollut uskoa silmiäni ja jouduin nostamaan sairaan ihanat Marc Jacobsin Daisy -lasitkin (saatu Specsaversilta) silmiltäni. Totta se oli, 40-metrisen tornin seinään oli kuin olikin ilmestynyt sateenkaarimuraali!

Riensimme lähemmäs – aivan kuin yhtäkkiä ilmestynyt maalaus voisi kadota aivan yhtä nopeasti. Hoputin askeleitamme ja koska kuvat eivät vastavalossa onnistuneet kauempaa, painostin Timpsin kanssani kiipeämään (siis nousemaan portaita, ei mitenkään sillälailla kiipeämällä kiipeämään) ylikulkusillalle. Torni pitää nyt kuvata huolellisesti, asiaankuuluvine somekuvauksineen. Joku oli jostain syystä jättänyt myös sateenkaari-kuosisen vauvan bodyn sillan kaiteelle. Kuvittelin sen olevan osa taideteosta tai performanssia, mutta ehkä puku vain olikin pudonnut rattaista tai kassista, ja joku ystävällinen sielu oli sen nostanut kaiteelle.

Ihmettelin äkkiä ilmestynyttä maalausta - torniin valtavan sateenkaaren maalaaminen kun ei ehkä onnistu yön hämärässä minään luvattomana katutaiteiluna. Jälkeenpäin tutkin internettiä ja sain tietooni, että teos on ollut nähtävillä jo 17.5. alkaen – mikä onni, että satuin näinkin nopeasti kohdalle! Rakkauden riemutolppa -nimisen teoksen on maalannut Taideyliopiston Kuvataideakatemian maisteriopiskelija Santtu Laine.

Laine haluaa teoksellaan herättää keskustelua rakkaudesta ja tuoda iloa ihmisille. Ja sitä Rakkauden riemutolppa todella tuo! Sörnäisten rantatie kun on vähintäänkin ankea. Sateenkaari taas on kaunis, ilahduttava ja pysäyttävä näky. Varsinkin 40-metrisen tornin seinällä.

Tuo Sörnäisten rantatien ylittävä ylikulkusilta on muutenkin jostain oudosta syystä yksi suosikkipaikkojani Helsingissä. Sieltä voi pienellä käännähdyksellä nähdä hyvin erilaisia maisemia. Olla konkreettisesti ja henkisesti kaiken yläpuolella. Nähdä autojen jonot, kivihiilikasat ja toisaalta puiden takaa nousevan Merihaan, joka muistuttaa etäisesti tarkasteltuna vähän New Yorkia. Ja nyt vielä Rakkauden riemutolppa, aivan kuin minua varten maalattuna.

Ikuiseksi Rakkauden riemutolppaa ei ole tarkoitettu, vaan aikanaan lähivuosina se jää rakennuksen pintaremontin alle. Siihen asti aion nauttia riemutolpasta säännöllisesti.

Kiitos ihana Santtu Laine, ihana muraali, ihana kesä ja elämä ja kaikki, ai jumalaut. Ihanaa aikaa olla elossa.



Kuvat minusta: Tiia Rantanen

Edellispäivänä kulutin aikaani pyörien kaupungilla. Hajamielisesti hortoilin ympäriinsä muka asioita hoitamassa. Oikeasti vain löysin itseni paikoista, joita en tiennyt olevankaan. En myöskään aina tiennyt, miten pääsen löytämistäni paikoista pois. Olisikin ollut mieltäylentävää soittaa  hätänumeroon, että olen täällä Citycenterin Tokmannilla ja esitän katselevani pesuaineita kun en tiedä miten täältä pääsee ulos ja missä kerroksessa olen ja miten pääsen ylipäätään ulos tästä rakennuksesta. Luulin katoavani, mutta pääsin kuitenkin takaisin, kuten Anni Sinnemäkikin aikoinaan runoili.

Mutta lopulta jalkani veivät Tigeriin, tai mikä Flying Tiger Copenhagen Suomi kyseisen kaupan virallinen nimi onkaan. Mutta siis sinne menin kuitenkin!

Ja arvatkaa mitä ihmettä! Tigerissa oli kokonainen hylly täynnä sateenkaari-kuosisia Pride-tuotteita!

Ensin näin vain sateenkaari-kuosisen lahjapussin, mutta sitten huomioni kiinnittyi myös kangaskassiin, kertakäyttöastioihin, aurinkolaseihin ja sateenkaarilippuihin. Olipa hyllyssä myös mitäpäs muutakaan kuin Happy Pride -kakkukynttilät! Siis kakkukynttilät! Kuinka hienoa! Muitakin sateenkaarituotteita oli ripoteltu muuallekin myymälään: löysin esimerkiksi suuren sateenkaari-pyyhekumin sekä sateenkaarevia karvatupsukyniä. Tuiki tarpeellisia molemmat!

 Se on tietysti vähän hassua ja yllättävää, että Pride-sesonkituotteet on tuotu valikoimaan näin huhtikuussa. Helsinki Pride kun esimerkiksi on vasta kesä-heinäkuun vaihteessa. Kesäkuu on muutenkin ollut kansainvälisesti se virallinen Pride Month. Toki Prideja on muinakin ajankohtina, erityisesti Suomessa. Esimerkiksi Ruka Ski Pride järjestetään ensi viikolla.

Mutta yllättävän ajankohdan on Tiger silti valinnut! Pride-tuotteiden myyntiajasta ei ole itselläni mitään tietoa, eli jos tuotteita havittelee, kannattaa kaupoille mennä toki ensitilassa. En myöskään tiedä, onko noin laaja sateenkaarivalikoima esillä joka myymälässä vaiko vain Citycenterissä.

Tietysti aina toivoisi, että Pride- ja sateenkaarituotteita myyvät yritykset antaisivat jonkun siivun myynnistä myös hyväntekeväisyystarkoituksiin. Toisaalta sateenkaarituotteet antavat positiivista viestiä maailmalle ja niiden näkeminen ja hankkiminen tuottaa monille iloa ja itsessään. Pride-hyllyn bongaaminen oli joka tapauksessa kiva piristys. Hienoa, Tiger!

EDIT: Sain Tigerin entiseltä myyjältä kommentin, että tällaiset seinä/pöytätilat ovat kuukausittain vaihtuvia. Tuotteet myydään kuukauden aikana pois, ja mahdolliset jäljellejääneet tuotteet ripotellaan ympäri myymälää. Sen jälkeen on kiinni tuurista (ja menekistä), mitä tilataan lisää - vai tilataanko. Eli vähän kuten tuossa arvelinkin, niin nopeasti kannattaa toimia! 

Pride-viikkojen kulkuepäiviin liittyy aina ihana ilmiö ja tunne. Sen huomaa heti aamusta. Kaupungilla kävellessä tulee vastaan ihmisiä, joista näkee, että nää on niin Priden takia täällä. Joillain on jo kulkueasut päällä tai glitterit kulmissa, toisilla pieni sateenkaaripinssi rinnassa. Monet ovat tulleet jostain kauempaa ja ovat paikalla hyvissä ajoin. Voi luoda merkitseviä katseita samalla asialla liikkuviin vastaantulijoihin.

Siinä on jotain kaunista ja herkkää salaliittolaisuuden ilmentymää, joka ilahduttaa minua vuosi toisensa jälkeen.

En ehtinyt Turku Priden kulkueeseen tänäkään vuonna, koska olin työkeikan vuoksi estynyt, mutta puistojuhlaan ehdin miltei koko ajaksi. En ehtinyt hirveästi suunnitella mitään, joten ilmestyin puistojuhlaan tietämättä mistään mitään. Yhtäkkiä kuitenkin ympärilleni kerääntyi lauma kavereita ja ystäviä ja tuttuja ja uusia kavereita ja kaikkia tyyppejä. Siinä me istuimme, lavan vieressä kalliolla, siemailin viiniä ja söin raejuustoa ja nautin supertuulisesta mutta kauniin aurinkoisesta päivästä.

Kuten etukäteen lupailin, pyörähdin viiden maissa myös lavalla puhumassa. Toisin kuin muuta Priden viettoa, niin puhetta olin kyllä etukäteen suunnitellut! Paitsi ihan oikeasti en aikonut imitoida Vesa-Matti Loiria laulamassa Sannin Vahinkoa. Olen tästä vilpittömästi pahoillani. Mutku ainakin kahdeksan ihmistä äänekkäästi eturivissä vaati!

Sain myös heti tuoreeltaan palautetta mustapinkkiblokin dissaamisesta. Vaikken edes dissannut. Koska en ole kirjoittanut puhettani sanatarkasti ylös eikä sitä tiettävästi ole taltioitu, en voi nyt tähän hätään muistaa tarkasti mitä sanoin, mutta asiasisältöni oli kuitenkin se, että itse nautin Pridessä paljolti glitteristä, paljeteista ja kuoharista ja bailaamisesta, mutta on ok olla esimerkiksi mustapinkkiblokissa, jos ei glamourbailaaminen nappaa. Kuten ilmauksesta "on ok" (saatoin myös sanoa "ihan ok" tai "täysin ok", kuten sanottu, tarkkaa sanamuotoa ei ole tiedossa) voi päätellä, halusin tuoda esiin, että asia on ok. Että meitä on monenlaisia ja koitetaan selvitä yhdessä, koska emme nyt oikein eroonkaan toisistamme pääse. Mikä tietysti on marginaaliryhmien tavoite usein, pysyä erossa muista, ymmärrän myös sen. Mutta siis pahaa en tarkoittanut kenellekään, vaan nimenomaan halusin huomioida ikään kuin kaikki.

Tällä tyypillä oli uskomattoman ihana paljettitakki, oli pakko rientää perään nappaamaan kuva. Täydellinen!

Luojan kiitos tilaisuutta juonsi ihana ja hurmaava Rätt Queen, jonka räävittömyyksien jälkeen ei varmaan kukaan edes muista, että olen lavalla käynyt saatika puhunut. Rätt Queen herätti ihastusta ja vihastusta ja ymmärrän molemmat tunteet mainiosti. Tässä onkin toisaalta hyvä keskustelun paikka sille, mitä Pride-tapahtuman on tarkoitus olla, mitä se voi olla ja mitä sen kannattaa olla. Tavallaan on kiva, jos tapahtuma on iloinen koko perheen kesäjuhla, mutta ei siinä toisaalta oikein toteudu Priden alkuperäiset juuret, joita Turku Pridekin paljon haluaa muistaa. Siihen mielestäni sopii Rätt Queenin homo(miesten)kulttuurista nousevat, kieltämättä ronskit jutut. Toisaalta muistelin Helsinki Prideä, jota jonain vuonna juontanut Lotta Backlund spiikkasi eläimiksi pukeutuneen lastenmusiikkiyhtyeen puhumalla eläinpornosta.


Turku Pride etsinee kaikille kaikkea-tasapainoa, mutta valitettavasti kaikkea kaikille ei vaan voi olla kaikkea kaikille yhtäaikaa. On kiva, että tapahtumassa voi esiintyä myös punk-bändi, mutta toisaalta biletunnelmaa edistäisi huomattavasti paremmin hyvä poppis. Mitä toki sitäkin puistojuhlassa kuultiin. Erityisen kiva oli huomata, että Helsinki Priden tunnusbiisin esittänyt Mia Renwall oli saatu esiintymään!


Turku Pride on perinteisesti ollut epäkaupallinen tai ainakin kaupallisista yhteistyökumppaneistaan tarkka. Se on toki fiksua ja pitää ihmisoikeudet ja perusajatuksen keskiössä. Tapahtuman kannalta fiksua olisi toisaalta hyödyntää kaupallinen potentiaali, ottaa pyörivät rahat pois. Suomen Pride-juhlintaan on silmämääräisesti syntynyt hassu ilmiö: ensin yritykset eivät ole näkyvästi mukana ja sitten yhtäkkiä ovat. Mukanaolo kuitenkin tuntuu suurilta osin olevan sitä, että otetaan vain liikenevät rahavirrat pois: myydään Pride-rekvisiittaa ja kerrytetään kassavirtaa. Tämä on tietysti mukavaa ja ajatus taustalla on kaunis, että halutaan ilmaista tukea. Nimenomaan, ilmaista tuenilmaisua. Myymällä Pride-rekvisiittaa ja houkuttelemalla Priden viettäjiä ostoksille saadaan kaikki tavallaan ilmaiseksi: ei tarvitse tukea itse tapahtumaa eikä ottaa konkreettisesti kantaakaan. Pridestä tulee vähän kuin vappu: kaikki ovat mukana ja myyvät mielellään skumppaa ja tippaleipää, mutta jälkiensiivoukseen ei niin kovin hanakasti osallistuta.

Huh, menipäs nyt diipiksi ja vakavaksi, vaikka tarkoitus oli vain fiilistellä ihanaa Turku Prideä! Kiitos Turku Pride! Olit ihana! Oli ilo olla kummisi!