Tietoa mainostajalle ›

Jouluvalmistelujeni nolot hetket ja elon retket (sisältää Tiina Jylhän ja Elastisen)

Tää joulu tuli ihan yhtäkkiä, odottamatta, jopa pyytämättä! Olen huidellut jossain loppusyksyn tunnelmissa viime viikkoon asti. Tajuntani...


Tää joulu tuli ihan yhtäkkiä, odottamatta, jopa pyytämättä! Olen huidellut jossain loppusyksyn tunnelmissa viime viikkoon asti. Tajuntani joulun suhteen räjäytti niinkin yllättävä henkilö kuin Tiina Jylhä. Näin Jylhän yhdessä pressitilaisuudessa ja siellä kuulin hänen sanovan, että niin, jouluhan on jo ensi viikolla. Eli tällä viikolla, näin reaaliajassa viikkoa myöhemmin kun asiasta kirjoittelen!

Ja siitä vähän lähtikin sitten sellainen lumipalloefekti, jona raskaasti rytisten olen ainakin mielessäni juossut jouluasioita hoitelemassa. Olen adventtisohjon suhteen aika kyvytön. Nytkin tein lahjalistan, mitä kenellekin ja mistä ja millä hinnalla, mutta silti huomasin esimerkiksi seisseeni 45 minuuttia tavaratalon epäkunnossa olevien liukuportaiden luona kriisiviestittelemässä ja seuraamassa, kuinka moni ihminen kääntyy liukuportailta etsimään hissiä, vaikka ihan virallisen tiedotteenkin mukaan liukuportaita voi kyllä kävellä, vaikka ne eivät liu'ukaan. Jännä on ihmismieli välttäessään arjen hyötyliikuntaa, kuten lyhyttä portaidenkävelyä!
 

Jokuhan voi vielä tässäkin vaiheessa ajatella, että jouluunhan todella on vielä päiväkausia. Omat jouluvalmistelunihan toki tyssäävät jo torstaina, kun lähden perinteiselle sielujen toiviotielle ja pakenen Rouvasklubin perinteiselle joulumatkalle! Kotimaassa tehtävät valmistelut on siis aivan oikeasti saatettava loppuun aivan näillä hetkillä. Mutta vielä siis ehtii, en edelleenkään hätäile.

Jouluruuhkassa kävely itsessäänhän on jouluruuhkassa todella tuskaisen vaikeaa. Ihmisiä on kaikkialla, ihmiset pysähtelevät hyllyjen väleihin kasseineen, pusseineen, rollaattoreineen ja lastenrattaineen. Kukaan ei pääse yhtikäs minnekään, ja siinä sitten seisot jumissa siinä, mihin satuit jäämään. Itse näin esimerkiksi rollaattoreineen ilmeisesti taksia hiljaiseen tavaratalon syvennykseen odottamaan pysäköineen vanhuksen. Teki mieleni mennä kysymään, että miten luulet mummoriepu pääseväsi täältä kolostasi ulos ennen loppiaista. Ja siis itsehän en hetkeä myöhemmin todellakaan jäänyt kiusallisesti jouluruuhkassa jumiin kaupassa tuijottelemaan Lunette-kuukuppeja, koska en mahtunut liikkumaan mihinkään suuntaan, vaan asetuin ihan todella tietoisesti paikalleni kuukuppien luo vähentämään kuukautisiin liittyviä stigmoja. Ettäs tiedätte!

Joulusohjossa vaeltaminen houkuttelee kaupunkeihin myös ihmisiä kaupunkien ulkopuolelta, maaseudulta ja maakunnista. Siinä sitten kaupunkiin tottumattomat ihmiset kävelevät suu auki korkeuksiin toljottaen mutisemassa ett mihi täs ny si ollenkaa tars men. Jotenkin maalta kaupunkiin tulevilla ihmisillä on myös hiukan negaatio kaupunkeja kohtaan: ei osata olla ja liikkua, eikä myöskään todellakaan haluta osata, koska ollaan ylpeästi maalta eikä mistään kaupungista. Kummasti kaupunki mahdollisuuksineen sitten kuitenkin houkuttelee esimerkiksi sinne jouluruuhkaan, joka on muutenkin fiasko, ilman, että siellä seistään teiden tukkeena taivastelemassa. Ja saa siis tietysti seistä, mutta jalkakäytävilläkin todella usein on sen verran tilaa seinustoilla, että voi siirtyä keskeltä katua hieman syrjempään ihmettelemään. Niin pysyvät tiet auki ja hektinen urbaanikulttuuri saa vyöryä adventtisohjonsa halki.

Postauksen alussa mainitsin legendaarisen Tiina Jylhän, joten tähän loppuun on luontevaa kertoa vielä toinen julkkis-aiheinen sattumus, olenhan aika hyvin piireissä ja hyvinkin usein satun samoihin juhliin erilaisten silmäätekevien kuohukerman osasten kanssa. Menneellä viikolla osallistuin Citycenterissä uuden Sushibar+winen avajaisiin (joihin Tiia minut ystävällisesti avecikseen kutsui). Tilaisuudessa tapahtui jotain, jota häpeän ja kadun vielä kuolinvuoteellanikin. Miksen ajatellut etukäteen, miksen siinä hetkessä tajunnut toimia oikein? 
 

Avajaisissa esiintyi Elastinen. Elan esiinnyttyä menin hakemaan noutopöydästä lisää (erittäin hyvää) sushia. Elastinen kuitenkin seisoi soijakannun edessä niin, etten saanut soijaa. Kohautin olkiani ja menin syömään ilman soijaa. Vasta pöytään istuessani tajusin, että menetin tilaisuuteni soveltaa todellisessa tilanteessa maailman hauskinta vitsiä ja sanoa Elastiselle, että "anna se soija, anna se soija". Tällainen tilaisuus tuskin osuu kohdalle toiste. Saatana että voikin oma tyhmyys vituttaa.

Eli siis, vinkkini joulun aikaan: tarttukaa hetkeen, carpe fucking diem! Elastinen ei hengaa soijakannulla ikuisesti!


You Might Also Like

0 kommenttia