Keskeisin joulun aika vasta tulee, ja minä onnellinen olen saanut viettää jo kaksi ihanaa jouluiltaa.

Ensimmäinen joulu vietettiin poikaystäväni ja hänen kämppistensä kanssa. Tätä oli suunniteltu, oli huolellisesti jaetut secret santa -kaverit, joille hankittiin lahjoja paksun salaperäisyyksien verhon varjeluksessa.

Jo päivällä joulutunnelma alkoi ottaa valtaansa. Mulla vähän vatsaa pistelee kun odotan niin paljon meidän juhlaa. Muakin ihan jännittää. Minä keitin ansioituneesti riisipuuron ja lämmitin glögiä. Jokainen oli valmistellut joulujuhlaa varten ohjelmanumeron. Yksi luki kadunmieheltä ostettuja kertomuksia, minä luin Antti Holman kauheimpia joululauluja. Kuulimme myös ihanat Sanni- ja Kikka-potpurit, yhteislauluja unohtamatta.

Koristelimme tietenkin myös kuusen, sillä joulukuusi todella oli. Poikaystäväni toi kuusen myös minulle, mutta lopulta kävi niin, että vietin oikeastaan koko viikon hänen luonaan. Saimme onneksi tilaisuuden lahjoittaa kuusen eräälle ihanalle, vastasyntyneelle vauvalle. Ja olihan meillä oma kuusi.

Ja sitten tietysti laulettiin ja leikittiin, Tiptap leikkeineen oli itselleni yhtä kiusallinen kokemus kuin joskus lapsena. Toiset kuitenkin olivat valtavan innoissaan, ja suurta iloa saimmekin huomatessamme tai toivoessamme, että vastapäisen talon asukkaat saivat luultavasti seurata suurista ikkunoista ilonpitoamme.

Joulupukin käytyä avasimme lahjoja. Pikkubudjetilla osuvan lahjan löytäminen saattaa olla haastavaa, mutta itse olin hyvin tyytyväinen sekä saamaani lahjaan että hankkimaani lahjaan. Omasta paketistani kuoriutui glitter-pillimuki ja banaanipenaali. Mikään ei kuvaisi minua paremmin, kuinka ihanaa.

Ilta jatkui leppoisan köllöttelyn merkeissä. Etukäteen hypettämäni Kaverille ei jätetä: Pikkujoulut -jakso ei ollutkaan kaikkien mielestä niin hurmaava ja hauska kuin minusta. Vaikka onhan se upea, etenkin Ona Kamu. Silkkaa parhautta ja rakkautta.

Ilta jatkui sohvalla ja patjoilla köllötellen. Etukäteisjoulumme tuntui aivan lapsuuden jouluaattoillalta: kun kaikki jännitys, ateriat ja lahjat, on käyty läpi, voi vain vapautuneena ja jännittämättä viettää iltaa. Nakertaa herkun jämiä ja jutustella leppoisasti. Asiantuntijoita kun olimme kaikki omilla alueillamme, kävimme läpi esimerkiksi erilaisia vinkkejä aikuisten jouluyön yksityisiin hetkiin:


Keskiviikkona vietimme vielä omaa, kahdenkeskistä romanttista jouluiltaa. Söimme Döner Harjun leivät ja joimme cokista. Hiukan ehkä erikoinen jouluateria, mutta sitäkin ihanampi. Rakastan Döner Harjua, varsinkin lautasannosta, mutta myös helpommin mukaanotettavaa leipää. Coca-Cola lähetti minulle joulumuistamisena laatikollisen cokista. Muistan teinivuodet, jolloin oli ylellisyyttä juoda yksin kokonainen puolentoista litran pullo. Nykyisin olen onnellisimmillani pienen annoksen kanssa. Pienet tölkit ja varsinkin pienet lasipullot ovat annoskooltaan enemmän kuin riittäviä. Joskus se riittää jopa kahdelle jaettavaksi. Ei ehdi väljähtyä eikä toisaalta tule ylilyöntejä annoskoossa. Ja ilahduttavathan ne kattauksessakin ihan eri tavalla kuin klohmo jättipullo.

Olen lahjan antajana sitä kaliiberia, että lahjat avataan vasta aattona. Suostuin kuitenkin myöntymään siihen, että lahjat avattiin illanvieton yhteydessä. Olin juossut lahjojen kanssa ympäri kaupunkia päiväkausia – sekä askarrellut yhden pikkulahjan itse viime hetkellä. Voitte varmasti arvata, että hetken päähänpistosta syntynyt pikkuaskartelu oli suosikkilahja. Kannatti juosta.


Illan ratoksi katselimme epäuskoisina hetken Onnelaa, eli Solsidanin suomiversiota. Järkyttävän huono, tuli epäuskoisen paha mieli. Onneksi huomasin, että CMorelta löytyy myös alkuperäinen Solsidan, ja vaihdoimme lennosta siihen. Solsidan on vuodesta toiseen ihana ja hauska ja viihdyttävä, en väsy siihen ehkä koskaan. Katsokaa siis sitä, valitettavasti kotimaiset tuotannot eivät näytä oikein yltävän edes alimman riman tasolle tällä hetkellä. Se on kotimaisen viihteen ystävälle surkea asiaintila, johon tosin alkaa jo tottua. Keskinkertaisuuteen tottuminen on kamalaa: sitä vaan toljottaa, tuntematta oikeastaan mitään, ei naurata eikä itketä ja sitten vaan mielensä perukoilla kaipaa Ona Kamua, Tuija Ernamoa ja Ritva Valkamaa.

Torstaina koittikin lähtö Rouvasklubin perinteiselle joulumatkalle. Käsimatkatavaroissani oli noin sata kiloa ylipainoa ja laukkuni joutui räjähdejäämätestiin. Aivan rento ja leppoisa alku matkalle. Nyt olemme joulumajassamme Riikassa. Maja on ylellinen, sisustukseltaan hyvin luxury muttei yhtään scandinavian, ihanaa ja kuvauksellista. Some-kanavani tulevat hukkumaan yltäkylläiseen kuvatuotantoon, pyydän jo etukäteen anteeksi.