Olipa ihana viikonloppu! Tai jos ihan  tarkkoja ollaan, niin ihana loppuviikko.

Torstaina pyyhälsin Turkuun. Juna kulki täsmällisesti ajallaan ja vaunussa oli väljää ja tilavaa. Aurinko paistoi ja elämä kukoisti. Saavuin Turkuun ja tein lyhyen kaupunkikierroksen. Suosikkikauppani PUF Design Marketin valikoima oli laajentunut ja voi luoja mitä uskomattomia kotimaisia design-ihanuuksia siellä olikaan! Menkää ihmeessä turkulaiset ja Turussa liikkuvat kurkkimaan! Itse ostin sekä itselleni että lahjaksi PUF:in ja Tomi Leppäsen Turku-malliston sukat. Niin hyvännäköiset ja varsinkin tuntuiset! Torstaina Rouvasklubi juhli merkkipäiviä runsaan kahvipöydän kera ja suunnitteli tulevaa joulumatkaansa ja sen majoitusta.

Perjantaipäivä vierähti Turun Kirjamessuilla! Kuten täälläkin kirjoitin, olin yhtenä panelistina keskustelemassa sateenkaariteemoista lasten- ja nuortenkirjoissa. Olipa ihana keskustella, kun kaikki keskustelijat olivat ikään kuin samalla puolella eikä ollut minkäänlaista vääntöä siitä, kenen mielipide oikea ja kenen väärä. Siinä vain vaihdettiin kokemuksia, muistoja ja toiveita kirjallisuudesta. Ihana keskustelu, kuten jo sanoinkin! 40 minuuttia hujahti ohi hetkessä. Iltapäivällä viihdyin ruokamessujen viini- ja ruoka-alueella maistelemassa. Maistoin elämäni ensimmäisen osterin! Kokemus osterista oli aika hämmentävä. Kippaat kuoresta räkämäistä ja merenmakuista liisteriä suuhun ja sitä tuntuu vain tulevan, tulevan ja tulevan. Mutta siis sitruunalla maustettuna ihan positiivinen kokemus! Kuvaukseni tapauksesta ei ehkä nyt ihan tukenut tätä väitettä, mutta näin se oli! Löysin myös kertayrittämällä julmetun hyvän uusiseelantilaisen Sauvignon blancin, ai että, kyl kelpas!

Pitkin messupäivää sain kyselyitä, että kai illalla Sammakon messuklubille ja mihin baarii ootte menossa. Vastaus oli selvä: kotiin sohvalle katsomaan Vain elämää. Ja niin myös teimme. Ei ole maailma enää entisensä!


Lauantaina pakkasin kimpsuni ja kampsuni kun upea prinssini saapui (siskonsa) mustalla Yariksella noutamaan minua. Suuntasimme Vehmaalle, jonne meidät oli kutsuttu nauttimaan syksyisistä tunnelmista maaseudun rauhassa. Muu seurue oli saapunutkin paikalle jo edellisenä päivänä. Seuralaiseni oli epämääräisistä puheistani poiminut vain maaseudun rauhan ja kuvitellut meidän suuntaavan sähköttömälle erämökille. On aina hauskaa nähdä iloisesti yllättyneitä ilmeitä, kun ajoimme ihanan ja kartanomaisen metsämajamme pihaan. Olin aina nälkäisenä tiedustellut matkalta, että onko jotain ruokaa tiedossa lähiaikoina vai pitäisikö haukata jotain evästä. Sain vastausviestissä määräyksen olla kyselemättä typeriä. Saapuessamme pöydässä odottivat itse pillutetut (also known as rypytetyt) karjalanpiirakat, pienen sienimetsäreippailun jälkeen taas söimme välipalaksi pizzat.

Sain osakseni hyväntahtoista kuittailua sienestämään lähdöstäni. Jostain olivat saaneet käsityksen, että ottaisin vain selfieitä ja höpöttelisin Instastooriin poimimatta yhden yhtä sientä. Yllätys olikin melkoinen, kun palasin metsästä mukanani reilu kourallinen suppilovahveroita (ku niistä sai niin kivasti kuvan ja kaikkee).

 Ihastelimme rantasaunaa ja järveä. Pelastimme katiskaan eksyneen linnun.

Sienisaaliinemme palasimme kotiin. Nostimme tervetuliaismaljat ja paistoimme pizzat. Voi kuinka rakastankaan nykyään pizzaa. Olen toki pitänyt pizzasta aina, mutta kesän aikana rakkauteni pizzaan roihahti täyteen liekkiinsä.

Pizzan jälkeen teki mieli kröhmpussaillakröhm ottaa päiväunet, joten kömmimme meille varattuun makuuhuoneeseen yläkertaan. Yllätyksekseni heräsin aika paljon myöhemmin. Nukuin kuin nuijalla iskettynä. Taisi vähän uuvuttaa. Herättyämme keittiössä porisivat padat ja pannut siihen malliin, että oli aika jälleen syödä. Runsas hyvinsyöminen tuntuu leimaavan kaikkia ystäväpiirejäni. Hyvin olen piirini valinnut, tässäkin suhteessa.

Koska kaikilla illallisilla on hyvä olla jotain pientä ohjelmaa (kuten kansanopiston burleskikurssin käynyt emäntä), luimme yhdessä ääneen Elias Lönnrotin ja C.A. Gottlundin keräämiä rivoja runoja. Tupa ryskyi, parret paukkui - Suomen kansan rivot runot oli oivallinen teos illan ratoksi.

Sunnuntaina palasimme sateen saattelemana kotiin. Lohjan ABC:n herkkukaupasta napattiin loppumatkan evääksi munkit ja pullat. Kotona ei ehtinyt kauaa homehtua, kun maailma jo houkutti uusiin seikkailuihin. Lähdin nostamaan maljaa ja kuulin samalla uutta ja hienoa musiikkia. Ilta oli täynnä sairaan mielenkiintoisia ja hyviä keskusteluja, joita oli ilo kuunnella ja joissa oli ilo olla mukana. Niin usein on tuntunut jotenkin toivottomalta ja siltä, että maailma on matkalla kohti tuhoa eikä mistään tule mitään, ja vaikka tulisikin, niin sekin olisi turhaa.

Voihan se toki olla niinkin, mutta tämän viikonlopun jälkeen matka maailmantuhoon tuntuu ainakin hidastuneen. Vaikka tänään kyllä hiukan uuvuttaakin.