Tietoa mainostajalle ›

Kikka saa viimein arvoistaan kohtelua – Teatteri Jurkan Kikka Fan Club on upea

Se alkoi salakavalasti joskus viime keväänä. Ensin Anssi Kela teki Mä haluun viihdyttää -coverin. Sitten yksi (homomies) sivumennen mainit...

Se alkoi salakavalasti joskus viime keväänä. Ensin Anssi Kela teki Mä haluun viihdyttää -coverin. Sitten yksi (homomies) sivumennen mainitsi, että Kiihkeät tuulet on sairaan hyvä biisi. Meni viikko, ja samaa sanoi toinenkin, täysin sivumennen (homomies).

Kikka oli uinut mieleeni ja ajatuksiini uudella ja kiinnostavalla tavalla.


Olin toki tiennyt Kikan aina, mutta lähinnä siinä mielessä kuin koko muukin Suomi: pikkutuhmana ja vähän hauskana Sukkula Venukseen -artistina. Toisaalta olin takavuosina viettänyt juhannuksen, jolloin kuuntelin koko yön vuorotellen Meiju Suvaksen Pure muata ja Kikan Sukkulaa Venukseen ja olin fiiliksissä.

Kiihkeiden tuulien ja kuluneen kesän myötä Kikka pyöri mielessäni ja perehdyin häneen enemmän. Kävi ilmi, että pikkutuhman flirttailijan takana on ollut älykäs ja kunnianhimoinen taiteilija suurilla visioilla. Kun katsoo vaikka vuoden 1990 Syksyn sävel -taltiointia ja Kikan esiintymisasua, voisi aika helposti nähdä Kikan esiintymässä televisiossa tai YouTubessa nytkin. Tuntuu, että Kikka oli valtavasti edellä aikaansa ja siksikin jäi aikalaistensa jalkoihin ja pilkan kohteeksi - naiseksi, jonka kaikki annettava on hartioiden alapuolella, kuten häntä Sabatti-ohjelmassa vuonna 1990 luonnehdittiin.

Että seksi ja seksuaalisuus nähdään artistin ainoana puolena, jos sitä tuo musiikissaan millään tapaa esiin. Kuvaavasti näytelmän väliajalla käytiin vilkasta keskustelua Antti Tuiskun seksuaalisuudesta päivän Hesarin innoittamana. Mikään maailmassa ei tunnu muuttuneen, vaikka paljon onkin muuttunut: Kikka tuntuu seksiä tihkuessaankin jotenkin viattomalta ja puhtaalta. Vilpittömältä.


Hiljaisen Kikka-fanitukseni keskellä innostuin suuresti, kun sain kutsun Teatteri Jurkkaan katsomaan uutta, Laura Gustafssonin käsikirjoittamaa ja Sini Pesosen ohjaamaa Kikka Fan Club -näytelmää. Odotukset olivat korkealla, vaikka yritin toppuutella itseäni - pettymykselle ei enää ole sijaa minun ja teatterin suhteessa. Kunhan esityksessä soi Kiihkeät tuulet, on kaikki hyvin, päätimme seuralaiseni kanssa ennen esitystä.

Ja soihan se. Esitys lunastaa ja ylittää odotukset muutenkin. Rakastan sitä, kun pientä tilaa ja pientä tekijätiimiä osataan hyödyntää nerokkaasti ja yllättävästi. Pia Andersson on luonteva ja vakuuttava Kikka. Tellervo Syrjäkarin puvustus on upeaa ja mukailee tarkasti Kikan todellisia esiintymisasuja (ja inspiroi minua esimerkiksi tulevan pikkujoulukauden suhteen, varokaa vain). Lavastus ja koko esitys tuo mieleen lapsuuden ja pop-tähtileikin – ja leikkiä esitys tavallaan onkin.

Rakastin myös sitä, kuinka kunnioittavasti näytelmä suhtautui aiheeseensa: näytelmä ei käsitellyt esimerkiksi Kikan yksityiselämää mitenkään, vaan keskittyi nimenomaan julkisuuskuvaan ja sen analyysiin. Ei siis tarvitse käydä läpi koko elämäntarinaa kertoakseen kiinnostavaa tarinaa. Toisaalta lievä materiaalin puutekin saattoi näytelmässä näkyä: muutama kohtaus venyi hiukan liikaa, ja lopulta näytelmä tuntui loppuvan vähän yhtäkkiä, jopa liian aikaisin.

Silti Kikka Fan Club avaa ihan uusia ovia. Jo valmiiksi Kikka-fani innostuu vielä enemmän. Vaikkei teatteriin mennessä tietäisi Kikasta mitään, on vaikea nähdä, kuinka voisi palata teatterista ilman, että olisi edes vähän Kikka-fani.

Kikka Fan Club Teatteri Jurkassa, lisäesityksiä tammikuussa. Lisätiedot ja liput Teatteri Jurkan sivuilta

You Might Also Like

0 kommenttia